Hyppää sisältöön

Kuninkuuskilpailun avausmatka oli Evartin näytös – ”Monen vuoden jännitys kiteytyi lähdön aikana”

Antti Ojanperän valmentama ja Santtu Raitalan ohjastama Evartti tarrasi kiinni ravikuninkuuteen ensimmäisen osalähdön jälkeen. Evartin jälkeen seuraavina maaliin saapuivat Caijus ja hallitseva ravikuningas Tähen Toivomus.

Evartti hallitsi keulapaikalta kuninkuuskilpailun ensimmäistä osamatkaa. Kuva:Ida Laine

Ravikuninkaan ja -kuningattaren tittelit ratkaistaan tänä viikonloppuna Seinäjoen raviradalla. Tammat ja oriit avasivat seppelejahdin lauantaina ensimmäisillä 2100 metrin osalähdöillä.

Kuninkuuskilpailun ensimmäisen osalähdön voiton vei vakuuttavan esityksen päätteeksi pihtiputaalaisen Antti Ojanperän valmentama Evartti. Suomenhevostähden hoviohjastaja Santtu Raitala kiihdytti terävästi matkaan ja kävi hakemassa keulapaikan haltuunsa ensimmäisellä takasuoralla.

”Kyllä tämä oli yksi niistä vaihtoehdoista mitä itsellä olisi mielessä. Tarkoituksena oli, että lähdetään mahdollisimman kovaa liikkeelle ja ensimmäisen satasen jälkeen katsotaan mikä tuntuu tänään järkevimmältä juoksunkululta”, Santtu Raitala kommentoi lähtökiihdytystä.

Panostaminen lähtöön kannatti. Evartin napattua keulapaikan hallintaansa, ei haastajilla ollut asiaa. Voittajan takana juossut Caijus seurasi sitkeästi toiseksi ja hallitseva ravikuningas Tähen Toivomus kiri taustalta komeasti kolmanneksi. Voittoaika oli 23,4a/2100m.

Evartti on tuonut ohjastajilleen suuria merkkipaaluja. Suomen menestynein raviohjastaja Jorma Kontio ohjasti Evartilla uransa 10 000. voiton. Raitalalle ori toi ohjastajauran ensimmäisen Kuninkuusravien pääkilpailun osamatkavoiton. Raitalalle 9-vuotias Evartti on ollut tuttu hevonen jo nuoresta varsasta asti.

”Kyllä muistan, kun se tuli Jutalle (Ihalainen) ja Antille ja varsana, ei siitä pötkylästä osannut silloin sanoa, millainen heppa siitä tulee.”

Voittajan hoitajalle Jutta Ihalaiselle Evartti on suurten tunteiden hevonen. Ihalainen on elänyt hevosen mukana huonoina ja hyvinä aikoina, ja kuninkuuskilpailun osamatkavoitto on ollut kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

”Juuri sanoin, että ei minua ole jännittänyt ja on ollut niin kiire, mutta taisi monen vuoden jännitys kiteytyä lähdön aikana, kun en katsonut koko starttia. Nyt on vähän semmoinen olo, että pitää nieleskellä ja sulatella”, kuvaili Ihalainen tuntemuksiaan voittajahaastattelussa.

Evartin kilpaura ja koko elämä olivat katkolla pari vuotta sitten, kun hevonen oli menehtyä leikkauspöydälle. Kuluva kesä on kuitenkin ollut suomenhevoshuipulla pihtiputaalaisoriin juhlaa. Ennen lauantain voittoa kesän ykkössijoihin kuuluvat mm. Suur-Hollola-ajon ja Suurmestaruuden voitot.

Ihalainen on puolisona Ojanperän kanssa juhlinut Kuninkuusraveissa aikaisemminkin. Vuonna 2015 Ojanperän valmentama Jokivarren Kunkku voitti ravikuninkuuden Joensuussa. Tapahtumia ei voi Ihalaisen mukaan kuitenkaan vertailla keskenään.

”Kaikki on erilaista, vaikka se niin hullulta kuulostaakin. Kunkku on hieno hevonen ja uskomattomia asioita koettu sen kanssa. Evartti taas on ollut toisenlainen. Kunkun kanssa oli ammatillisia paineita ja nyt on ollut taas tuntemuksia niin isojen kontrastien kanssa”, Ihalainen kommentoi hevosen kanssa koettuja ylä- ja alamäkiä.

Evartti on kuninkuuskilpailussa paitsi Pihtiputaan ja Keski-Suomen, myös Lapin edustaja. Omistajaporukka Talli Pajatso on rekisteröity Rovaniemelle.

Kuninkuus- ja kuningatarkilpailun kaksi viimeistä osalähtöä ravataan sunnuntaina. Toisena matkana kilpaillaan räväkkä 1609 metrin kilpailu ja seppelejahti huipentuu jännittävään 3100 metrin maratonmatkaan. Tammojen ensimmäinen osamatka päättyi petäjävetisen Antti Tupamäen ohjastaman sekä valmentaman Hetviinan vakuuttavaan voittoon.

Kuninkuus- ja kuningatarkilpailujen kokonaistulokset 2020 1/3:

Tammat

Oriit

Sunnuntaina oriiden ja tammojen seppelejahti jatkuu 1609 metrin ja 2100 metrin matkoilla. Kuva: Siiri Haapalainen