Hyppää sisältöön

Kummihevoskampanjalle tunteikas avaus – sotaveteraanit tervehtivät ori Kiripassia

Hevosalan yhteinen Kummihevonen-kampanja lähti tunteikkaasti käyntiin sotaveteraanien ja suomenhevosori Kiripassin kohtaamisessa Kaunialan sairaalassa. Kummihevoskampanja on osa Suomi 100 -juhlintaa. Kummihevoset välittävät iloa kouluille, päiväkodeille, palvelutaloille ja erityisryhmille kirjeitse, videoin, valokuvin ja tapaamisissa.

Kiripassi on hyväluonteinen ori, joka tervehti sotaveteraaneja tyynen ystävällisesti ottaen mieluusti vastaan sekä lämpimät taputtelut että sille tuodut näkkileivän palaset. Tapaaminen oli iloinen ja juhlava kirvoittaen mieleen hyviä hevosmuistoja.

KiripassiSotaveteraanit Joel Vesalainen ja Bruuno Averla tervehtivät Kiripassia.


Joel Vesalainen, 94, osallistuu tänä vuonna itsenäisyyspäivän viettoon Linnan juhliin. Hän on jääkäri ja kaukopartiomies, joka taisteli viisi ja puoli vuotta talvi- ja jatkosodassa sekä Lapin sodassa. Vesalainen haavoittui viidesti. Hevoset ovat miehelle rakkaita jo nuoruudesta saakka.

- Ne olivat parhaita ystäviä, uskollisia. Ihan ne taloonkin yrittävät tulla perässäni rappusten yli sisälle. Olen kyntänyt niiden kanssa maata ja tehnyt peltotöitä, Vesalainen sanoi Kiripassin tuuheaa otsatukkaa silittäen.

Pioneeri Bruuno Averla, 95, toimi sota-aikana Mannerheimin ja kenraalien hevostenhoitajana. Averlan silmät loistivat riemua komeaa oritta taputellessa.

- Kaksi kertaa tapasin Mannerheimin, Karhumäessä ja toisen kerran hän kävi siellä linjoilla rivillä. Jämpti mies oli, ei montaa sanaa sanonut. Kenraalien hevoset olivat komeita. Sodassa tehtävänä oli pitää hevoset hyvässä kunnossa, huolehtia erityisen hyvin niiden jaloista ja varustaa ne ratsastukseen. Itse emme hevosenhoitajina ratsaille nousseet.


Hippos_itsenaisyys_851x315


Monitoimi ”Kirppu” on  suomenhevonen parhaimmillaan

Kiripassille eli ”Kirppu” tulee vierailemaan Kaunialassa uudelleen keväällä ja silloin asukkailla on mahdollisuus hevosajeluun lavakärryillä.

 

- Totta kai lähdin mukaan, tämä on todella hieno hanke ja arvostan veteraaneja koko sydämestäni. Kiripassi sopii kummihevoseksi hyvin, se on luonteeltaan täysi kymppi, todella rauhallinen ja luotettava. Se on yksi rotunsa monipuolisimmista hevosista, parhaimmillaan niin ratsuna kuin ajohevosenakin. Avovaimoni Anna Sizskon kanssa sillä on suomenhevosten kenttäratsastuksen mestaruuksissa viime vuodelta pronssia ja tältä hopeaa, Kiripassin omistaja Petri Nykänen kertoi.

 

Pariskunta omistaa hevosen yhdessä. Isäntänsä kanssa Kiripassi tekee töitä metsäajossa sekä ajelutushevosena, ja se oli mukana myös uuden Tuntemattoman Sotilaan kuvauksissa. Kymmenvuotias ori on kantakirjattu suomenhevosten ratsu- ja työkantakirjaan ja varsoja sillä on yksitoista. Sen isä on ravikuningas Apassi, emä Kiri-Likka ja emänisä Jeviiri. Hevosen on kasvattanut Riitta Saarinen.

 

Mielikuvien suomenhevonen kävi todeksi

 

Vierailun Kaunialaan järjesti Suomen Hippoksen nuorisovastaava Helena Hyvämäki-Mäenpää.

 

- Opiskeluaikoinani olin Kaunialan sotavammasairaalassa työharjoittelussa ja kesätöissä. Erityisesti jäi mieleen, kun yksi talon asukkaista joka aamu herätessään halusi aina tarkistaa ikkunasta, onko hänen suomenhevosensa laitumella. Siellähän se hevonen - vanhuksen mielikuvissa - iloisesti hirnahteli Kaunialan kauniissa pihapiirissä. Jo silloin ajattelin, miten mahtavaa olisi ilahduttaa asukkaita suomenhevosen vierailulla. Eläimet tuovat mukanaan valtavasti lämpöä, iloa ja virkistystä, Hyvämäki-Mäenpää kertoo.

 

Kaunialan sairaalan toimitusjohtaja Mervi Ahlroth ja projektikoordinaattori Kirsti Virta lähtivät innolla mukaan kummihevostoimintaan.

- Kun Kiripassin ja Kaunialan asukkaiden tiet kohtasivat, se oli sanoinkuvaamattoman hieno tunne. Kaikki halusivat koskettaa hevosta luottavaisin ja iloisin mielin, ja ilmeet kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa, Hyvämäki-Mäenpää hymyili.

 

Kummikampanjan hevoset ilahduttavat ihmisten arkea

Kummihevonen-kampanjassa ravihevoset, ratsut ja ponit ilahduttavat eri-ikäisiä suomalaisia ympäri Suomen. Kampanja käynnistyy vuoden 2017 alusta ja jatkuu 21. toukokuuta saakka Hevoset Kaivarissa-tapahtumaan, missä järjestetään kummihevosten taustajoukoille yhteinen kiitostilaisuus.

 

- Hanke on vapaaehtoistyökampanja, jossa kummihevoset tuovat sellaisille ihmisille lämpöä, jotka eivät hevosia muuten arjessaan tapaisi, Emmi Korpiola Suomen Ratsastajainliiton Nuoret päättäjät ryhmästä kertoo.  

 

Kummihevosten kohteina on vanhainkoteja, lastentarhoja, kouluja ja yrityksiä. Kummihevoset vierailevat tervehtimässä kummejaan ja lähettävät kampanjan ajan tervehdyksiä arjestaan.

 

Kummihevoskampanja on Mahdollisuuksien hevonen nuorisotyön vastuuryhmän hanke, jossa edustettuina ovat Suomen Hippos, Suomen Ratsastajainliitto ja Hevosalan kehittämiskeskus Hippolis. Kampanja on osa Suomi 100-juhlavuotta.

Ensimmäisen Kummihevonen-kampanja syksyllä 2015. Tuolloin 162 hevosta ilahdutti kummikohteitaan lähes 500 tapaamisen muodossa läpi Suomen.

 

-Kampanjassa on mukana hevosalan harrastajia ja ammattilaisia kaikista lajeista. Kummihevonen voi olla harrastehevonen, maastoratsu, kilpaesteponi, ravuri tai vaikka terapiahevonen. Tärkeintä kaikessa on se lämpö, ilo ja hyvä olo, mitä hevoset levittävät ympärilleen, Korpiola sanoo.

Hevoset juhlavuoden vetovoimana

 

Hevoset osallistuvat näyttävästi Suomi 100 -juhlavuoteen. Suomenhevonen on luontevasti juhlinnan keskipisteessä, sillä sen kantakirja täyttää ensi vuonna 110 vuotta. 

 

- Hevosala näkyy juhlavuoden aikana paikallisesti ja valtakunnallisesti monin tavoin. Hevosalan toimijoiden yhteisenä tavoitteena on tuottaa vuoden aikana 1000 hevostapahtumaa ympäri Suomen. Näissä suurissa ja pienissä tapahtumissa kummihevoset ovat tärkeässä roolissa. Olen valtavan innoissani juhlavuodesta ja ainutlaatuisesta kevään Hevoset kaivarissa -tapahtumasta, missä nähtäneen myös Kiripassi, Suomen Hippoksen tiedottaja Ilkka Nisula sanoo.

 

Juhlinnan huipentuma on Hevoset Kaivarissa -päätapahtuma Helsingin Kaivopuistossa 20.-21. toukokuuta. Mukaan on kutsuttu yli sata hevosta ja paikalle odotetaan 30.000 kävijää. Suomenhevosten juhlintaan pääsee mukaan vuoden muissa kärkitapahtumissa, kuten Vermon Kuninkuusraveissa ja Suomenratsujen Kuninkaallisissa Ypäjällä.

 

Hevosalan yhteinen hanke, Mahdollisuuksien hevonen, on mukana virallisessa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmassa.


Lotta Kirjavaisen valokuvasta tehty taulu lahjoitettiin Kaunialalle, kuva taulusta Helena Hyvämäki-Mäenpää
Taulu kummihevonen Kiripassista luovutettiin Kaunialallle.

 

Julkaisuvapaita kuvia: http://srl.kuvat.fi/kuvat/Kummihevonen/

Salasana srl2016

Lisätietoja Kummihevonen-kampanjasta

Kummihevonen-kampanja: http://www.hippolis.fi/kummihevonen

Juhlavuosi: http://www.hippolis.fi/juhlavuosi

Kaunialan Sairaala: www.kauniala.fi

Kiripassin omat sivut: www.kiripassi.com ja https://www.facebook.com/Kiripassi/?fref=ts<

 

Helena Hyvämäki-Mäenpää, puh. 040 6464 609, helena.hyvamaki-maenpaa@hippos.fi ,
Suomen Hippos ry, nuorisovastaava


Emmi Korpiola, emmi.korpiola@gmail.com, puh. 0505344040
Suomen Ratsastajainliitto ry, Nuoret päättäjät


 

Lisätietoa juhlavuodesta
Nettisivut: http://hippolis.fi/juhlavuosi
Hevoset Kaivarissa: http://hippolis.fi/hevoset_kaivarissa/
Päätapahtumia 2017: http://hippolis.fi/juhlavuosi/paatapahtumia/

Hippolis ry, toiminnanjohtaja Anne Laitinen: anne.laitinen@hippolis.fi, 040-766 0830
Suomen Ratsastajainliitto ry, pääsihteeri Fred Sundwall, fred.sundwall@ratsastus.fi , 0500-811 453
Suomen Hippos ry, kehityspäällikkö Suvi Louhelainen, suvi.louhelainen@hippos.fi, 050 574 5920

 

Mediakysymyksissä teitä palvelevat
Sonja Holma, Suomen Ratsastajainliitto, 040-5600225, sonja.holma@ratsastus.fi
Ilkka Nisula, Suomen Hippos, ilkka.nisula@hippos.fi, 0400-218 259

 

Taustatietoa suomenhevosten sotasavotasta mm. täältä:

http://www.hevosurheilumuseo.fi/nayttelyt_2007.php  

http://www.hevostietokeskus.fi/uploads/files/Artikkeli1.pdf  

http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/heihoplaa/sivut/Historiaa-osa4.html