Hyppää sisältöön

Kouvolan 14.1. ravit on peruttu sääolosuhteiden takia

Kouvolan torstairavit on päätetty perua torstai-illaksi ennustetun kovan pakkasen takia.

Suomessa on koettu kuluneen viikon aikana poikkeuksellisia sääolosuhteita. Etelä-Suomen kovan lumisateen takia tiistain sekä keskiviikon ajokeli on ollut maanteillä poikkeuksellisen huono. Sateiden väistyessä ja sään selkeytyessä Suomeen on luvassa kovia pakkasia.

Torstai-illaksi Kouvolaan kaavaillut ravikilpailut on päätetty perua pakkasennusteiden takia. Pakkasen purevuutta lisää pohjoisesta puhaltava tuuli.

”Rata on kilpailukunnossa, mutta illaksi luvattu voimistuva pakkanen ja tuuli tekevät olosuhteista hyvin kylmät. 20 asteen pakkanen tyynissä olosuhteissa ei olisi välttämättä ravien peruuntumiseen johtava syy, mutta ilman kirkastuessa illan ja ravien aikana olisi pakkanen tiputtanut lähemmäksi 25 astetta”, Kouvolan raviradan toimitusjohtaja Arto Hytönen kommentoi.

Päätös perustuu ravikilpailusääntöihin, jossa kilpailupäivän lämpötilasta kerrotaan seuraavaa: ” Suositeltava pakkasraja kilpailujen peruuttamiseksi on rannikolla 15 – 20 astetta ja sisämaassa 20 – 25 astetta. Lisäksi huomioidaan tuuliolosuhteiden ilmaa kylmentävä vaikutus.”

Päätöksessä on kuultu myös päivystävää meteorologia, sekä Kouvolaan saapuvia kilpailijoita. Viime päivien kova lumisade on omalta osaltaan vaikuttanut hevosten valmistautumiseen.

”Hevosten viimeistely on ollut valmentajien mukaan paikoin haastavaa lumimäärien takia. Valmistutuminen on aina suuressa roolissa, varsinkin noin kylmillä keleillä. Jos kilpailut olisi päätetty ajaa, olisi poissaoloja tullut varmasti paljon, ja aivan ymmärrettävistä syistä. Ravien peruuttaminen nähtiin tilanteessa ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi”, Hytönen taustoittaa päätöstä.

Lisätietoja:

Arto Hytönen

Toiminnanjohtaja, Kouvolan ravirata

puh. 040-730 0089

arto.hytonen@kouvolanravirata.com