Hyppää sisältöön

Kotiradan Miss Maverick onnistui Pilvenmäki Specialin finaalissa

Forssan Pilvenmäki Special -voitto ja 10 000 euron ykkösrahat menivät kotiradan hevoselle Miss Maverickille. Taustajoukot kertoivat voittajaseremonioissa, että luottoa jaksavaan hevoseen löytyi jo etukäteen.

Miss Maverick Pilvenmäki Special 060419 kuva Hippos Roosa Lindholm
Miss Maverickin omistaa kimppatalli Team Maverick. Kuva: Hippos / Roosa Lindholm

Viisivuotiaan tamman vastuuvalmentaja on Tapio Mäki-Tulokas, mutta tamman päivittäisestä valmennuksesta ja hoidosta vastaavat osaomistajat Juha ja Tiina Koskela, jotka työskentelevät Mäki-Tulokkaan Pilvenmäen tallissa. Miss Maverick tuli Koskeloille jo 1,5-vuotiaana.

”Vaimoni Tiinan sisko Satu Lempiälä on hevosen kasvattaja, ja valitsimme tämän jo varsana. Hevosessa kiinnosti silloin sen emä, jolla oli jo siinä vaiheessa yksi hyvä jälkeläinen”, Juha Koskela kertoi.

Koskelan mukaan Miss Maverickin kanssa ollaan hevosen uran aikana käyty läpi liuta erilaisia ongelmia, mutta siihen on silti löytynyt luottoa.

”Se on jo varhaisessa vaiheessa osoittanut olevansa hirveän jaksava hevonen”, Juha Koskela sanoi. ”Sillä on omat terveysongelmansa, joiden kanssa pitää elää, mutta tähän tilanteeseen saadaan olla kyllä nyt todella tyytyväisiä.”

Miss Maverickia ohjasti Tommi Kylliäinen. Valjakon voittoaika oli 14,5a/2140 metriä.

Hopeadivisioonafinaalissa nähtiin häikäisevä suoritus kuusivuotiaalta Atupemiltä. Antero Tupamäen valmentama ja Santtu Raitalan ohjastama ori kiri voittoon kolmannesta parista ulkoa ajalla 13,3a/2140 metriä.

”Loppusuoralla katsoin, kuinka hyvävoimaiselta Jack Vader näytti takanamme. Mutta en ollut kovin huolissani, enkä ollut huolissani oikeastaan missään kohtaa lähtöä”, Santtu Raitala kertasi tapahtumia voittajahaastattelussa.

”Tänään nähtiin kauden parasta Atupemiä. Tuntuu hiukan hullulta, että hevonen voitti tuollaisella marginaalilla ja hyvällä tuloksella, mutta silti sille jäi vielä voimia reserviin.”

Ohjastaja tuumaili, että hän haluaisi nähdä Atupemin vielä kovemmissa koitoksissa. Ensi viikon lauantaina 13. huhtikuuta ajettavaan Seinäjoki Raceen on tarjolla vielä yksi paikka, ja viimeinen osallistuja julkistetaan maanantaina rata-arvonnan yhteydessä.

”Mutta järjestäjä, joka laittaa kisaan fyrkat, saa myös päättää, mitä hevosia siellä juoksee. Seinäjoki Racen järjestäjät ovat tehneet hyviä valintoja tähän asti, ja uskon, että he tekevät hyvän valinnan myös viimeisen osallistujan suhteen”, Santtu Raitala sanoi.

Polara palasi parrasvaloihin Valiodivisioonafinaalissa. Antti Tupamäen valmentama, ohjastama ja osaomistama ruuna lähti terävästi liikkeelle ja pääsi hallitsemaan lähdön tapahtumia keulapaikalta.

”Se oli oikeinkin terävän oloinen”, Tupamäki kertoi tyytyväisenä voittajahaastattelussa.

Valmentaja sanoi, että toukokuussa Tukholman Solvallassa ajettava Elitkampen kiinnostaisi häntä Polaran kanssa jälleen. Polara voitti arvostetun kylmäverilähdön vuonna 2017.

”Tuosta kun hevonen pikkuisen vielä parantaa, niin kyllä sinne mielellään lähtee. Ja tässä on hyviä lähtöjä vielä välissä ajettavaksi, Kaustisella ja Porissa”, Antti Tupamäki sanoi.


Pauli Raivion tähtikaksikon Ellin Sisun ja Tähen Toivomuksen voittosaumat pilaantuivat haparointeihin. Tähen Toivomus ylsi laukasta huolimatta kolmannelle sijalle.

Kaikki Forssan Divisioonafinaalien tulokset löydät Hippoksen Heppa-järjestelmästä. Vapaasti käytettäviä kuvia voit ladata kuvapankista

Lisätietoja:

Hanna Laakso
Tiedottaja, Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
040 837 8403