Hyppää sisältöön

Kosmopoliitti Dreammoko värittämään Seinäjoki Racea

Seinäjoki Racen lopullinen lähtölista alkaa hahmottua. Lauantaina saatiin listaan yhdeksäs nimi, kun huippuori Dreammokon taustavoimat vahvistivat tulonsa Seinäjoelle. Aiemmin viikolla kutsun sai Katja Melkon valmentama Elian Web.

Dreammoko Seinäjoki Race kuva Ville Toivonen
Hollantilaisessa omistuksessa oleva Dreammoko saapuu Seinäjoki Raceen. Kuva: Ville Toivonen
Väriltään punertava Dreammoko on varsinainen kosmopoliitti. Ori on syntynyt Ranskassa. Sen omistaja on hollantilainen Jan Stins. Valmentaja ja ohjastaja on Ruotsissa vaikuttava saksalainen Wilhelm ”Wim” Paal. Hoitaja on puolestaan suomalainen Taija Lapatto.

6-vuotias Dreammoko on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut kansainvälisten suurkisojen jyrä. Sen uran tienestit ovat pitkälti päälle puoli miljoonaa euroa. 

Ori sijoittui Pohjoismaiden merkittävimmässä ravilähdössä Elitloppetissa viime vuonna neljänneksi ennätysajallaan 09,4. Italian suuripalkintoisimmassa lähdössä Lotteria-ajossa Dreammoko oli vuosi sitten toinen. Ori on kyennyt voittamaan myös Ranskan pääradalla Vincennesissä.

Suomessa Dreammoko nähtiin toissavuotisessa Kymi GP:ssä. Tuolloin 4-vuotias ori venyi hienosti kolmanneksi.

Halmstadissa tätä nykyä valmentava Wim Paal on menestynyt pitkän uransa aikana ympäri Eurooppaa. Viime vuonna hän ohjasti Ringostarr Trebbin Elitloppetin voittoon. 

”Dreammokoa kansainvälisempää kilpuria saa hakea. Suurilla areenoilla menestymään tottunut ori on tervetullut lisä lähtöömme ja potentiaalinen voitontavoittelija. Lähtölista näyttää kutkuttavalta. Kasassa on yhdeksän iskukykyistä ja tasaväkistä hevosta”, luonnehtii Seinäjoen ravikeskuksen toiminnanjohtaja Jyri Saranpää.

Viimeinen osallistuja ratkeaa maanantaina kello 10 alkavassa suorassa lähtörata-arvonnassa., joka näkyy Seinäjoen ravikeskuksen Facebook-sivuilla.

Osallistumisensa Seinäjoki Raceen ovat vahvistaneet Italian Trendy OK, Ruotsin On Track Piraten, Pastore Bob ja Selmer I.H., Hollannin Dreammoko sekä kotimaan Ranch Kelly, Elian Web, Chief Orlando ja Lexus Dream.

Seinäjoki Race juostaan Seinäjoen ravikeskuksessa lauantaina 13. huhtikuuta. Ravitapahtuma alkaa kello 13:00. Seinäjoki Racen ykköspalkinto on muhkea 70 000 euroa. Kisa käydään 2100 metrin matkalla.

Elian Web
Elian Webin taustajoukout vastaanottivat kutsun Seinäjoki Raceen keskiviikkona. Kuva: Hippos / Ilkka Nisul
  
Lisätietoa:

Jyri Saranpää
Seinäjoen ravikeskuksen toiminnanjohtaja
0500-567 764
jyri.saranpaa@seinajoenravit.net

Mikael Mattfolk
Seinäjoki Race -promoottori
050-501 3711
stallravas@gmail.com