Hyppää sisältöön

Koskelan Akseli lahjoitti 1000 euroa Jyväskylän Ponikuninkuusraveille

Koskelan Akseli ja Talli Pohjantähden alla lahjoittivat 1000 euroa Jyväskylän Ponikuninkuusraveille Mikkelin St Michel-raveissa.

Koskelan Akseli ja Talli Pohjantähden alla ovat tehneet aiemmin kaksi lahjoitusta raviratojen nuorisotoiminnalle Akselin jo tähän mennessä huikeasta hyväntekeväisyyspotista.  Kolmas lahjoitus tehtiin St Michel-raveissa lauantaina 15.7,  ja 1000 euron lahjashekin saajina olivat Jyväskylän Ponikuninkuusravit 2017. Lahjoitusta vastaanottamassa olivat Killerin ravinuorten puheenjohtaja Jyri Hellevuo, Ponikuninkuusravimaskotti Kille ja Killerin ravinuoret.


Onneksi olkoon Killerin ravinuoret! Killerin ravinuoret toivottavat kaikki tervetulleeksi kaikkien aikojen Ponikuninkuusraveihin Killerille Jyväskylään 12.-13. elokuuta. 

Koskelan Akseli kilpaili päivän kymmenennessä lähdössä juosten lähes koko matkan johtavan rinnalla ja oli viides maalissa ajalla 24.7. Koskelan Akselin palkintosumma karttui 800 eurolla.

shekki3 (003)
Lahjoitusta luovuttamassa olivat Arja ja Jukka-Pekka Kauhanen Dahlia-tallilta, hallituksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo ja nuorisotoiminnan koordinaattori Helena Hyvämäki-Mäenpää Suomen Hippoksesta sekä osastopäällikkö Heikki Kankainen Hankkija Oy:stä. Kuva: Ilkka Nisula


Koskelan Akseli on raviurheilun nuorisotoiminnan hyväntekeväisyyshevonen. Talli Pohjantähden alla on liisannut Koskelan Akselin omistajiltaan Arja Korpiniemeltä ja Eero Matikaiselta vuoden 2017 ajaksi.  Koskelan Akselia valmentaa ja ohjastaa Jukka-Pekka Kauhanen ja ruuna on valmennuksessa Dahlia-tallilla Iisalmessa.


Talli Pohjantähden alla- osuuksia ehtii vielä lunastamaan 50 euron arvoisina osuuksina. Maksu sisältää kimpan osakkuuden vuoden 2017 ajaksi ja muita kuluja ei osakkaalle synny. Hevosen kuukausikulujen jälkeen jäljellä jääneet tuotot lahjoitetaan jaettavaksi vuosien 2017 ja 2018 aikana valtakunnalliseen raviratojen nuorisotoimintaan. Projekti on yksi itsenäisyyden juhlavuoden Mahdollisuuksien hevonen -teoista ja sitä tukevat Suomen Hippos ry ja Hankkija Oy. Tervetuloa mukaan hyvänmielen projektiin ja seuraamaan Koskelan Akselin hienoa uraa niin kotitallissa kuin raviradoillakin! Lisätietoja Koskelan Akselista löytyy sivuilta www.hippos.fi/koskelanakseli sekä Koskelan Akselin omilta Facebook-sivulta.