Hyppää sisältöön

Kooste rahoitusmahdollisuuksista hevosalan toimijoille 2/3: verot ja vakuutusmaksut

Suomen Hippos on koostanut hevosalan toimijoille paketin rahoitusvaihtoehdoista koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Juttusarjassa on kolme osaa: tuet, avustukset ja neuvonta, verot ja vakuutusmaksut sekä pankin rahoitus.

Lahto
Kuva: Hippos

Päivitetty 29.3.2020 klo 16


Yrittäjän tulee ensi töikseen selvittää kassavirran riittävyys ja laskea mahdollinen tarve lisärahoitukselle. Tässä jutussa on koostettu rahoitukseen liittyviä vaihtoehtoja ja lista pyritään pitämään ajan tasalla muutoksista. Ylempää näet viimeisen päivityksen ajankohdan. Ajantasaiset ohjeistukset löydät myös alla mainittujen toimijoiden verkkosivuilta.

VEROHALLINTO


Ennakkoveron määrä perustuu arvioon verotettavasta tuloksesta. Jos tulot tai kulut eivät vastaa arviota, ennakkoveroa kannattaa muuttaa. Voit tarkistaa ennakkoverosi ja hakea muutosta. Ennakkoveroja voidaan poikkeuksellisesti alentaa asiakkaiden ilmoituksen mukaan ilman välitilinpäätöksiä tai muita kirjallisia selvityksiä.

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeuksellisen tilanteen vuoksi Verohallinto tulee helpottamaan toistaiseksi maksujärjestelyn ehtoja. Lisäksi Valtionvarainministeriö valmistelee lakimuutosta tilapäisestä viivästyskoron alentamisesta niiden verojen osalta, jotka kuuluvat maksujärjestelyyn.

Näiden muutoksien ensisijainen tavoite on helpottaa erityisesti yritysten ja toiminimiyrittäjien maksuvaikeuksia koronavirustilanteessa.

Jos yritykselläsi on vaikeuksia maksaa veroja koronavirustilanteen takia, voit hakea helpotettua maksujärjestelyä 25.3.2020 alkaen OmaVerossa tai palvelunumerosta 029 497 028.

25.3. alkaen käsittelyssä oleviin maksujärjestelypyyntöihin liittyviä veroja ei lähetetä ulosottoon eikä yrityksen verovelkaa julkaista verovelkarekisterissä tai protestilistalla. Verohallinto käsittelee saapuneet maksujärjestelypyynnöt, kun lainmuutos alennetusta viivästyskorosta tulee voimaan. Koronavirustilanteen vuoksi pyyntöjen määrä todennäköisesti kasvaa ja käsittelyajat pitenevät.

Ota yhteyttä Verohallintoon, jos sinulla on vaikeuksia aiemman maksujärjestelysi kanssa.

Verohallinto, korona >

Vero.fi, ennakkoveron hakemusmuutos >

VAKUUTUSMAKSUT (YEL/TYEL)


Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut työeläkeyhtiöiden hakeman poikkeussäännön TyEL:n ja YEL:n vakuutusehtoihin maksujoustojen mahdollistamiseksi.

Poikkeussäännös koskee aikavälillä 20.3.2020 - 30.6.2020 erääntyviä laskuja. Näille laskuille voidaan poikkeussäännön puitteissa sopia kolme kuukautta pidemmästä maksuajasta. Näin pyritään huomioimaan asiakkaiden mahdolliset maksuvaikeudet.

Myös eläkevakuutusyhtiöt ovat julkaisseet tietoa maksuihinsa liittyvistä helpotuksista tilanteessa.

ILMARINEN


Ilmarinen eiperi 20.3.2020 erääntyvästä laskusta viivästyskorkoa, eikä siirrä laskuja perintään seuraavan kuukauden aikana. Muutos tulee voimaan automaattisesti maaliskuun laskun osalta, sinun ei tarvitse tehdä mitään.  Huhtikuun ja muista tulevista erääntyvien laskujen maksamisesta Ilmarinen tiedottaa tarkemmin maaliskuun lopulla.

Jos et pysty maksamaan TyEL-vakuutusmaksuasi eräpäivään mennessä, voit sopia 20.3.2020 - 30.6.2020 erääntyvien laskujesi (helmi-toukokuun palkanmaksua koskien) eräpäivän siirrosta ennen eräpäivää Ilmarisen kanssa.

Voit siirtää yllä mainitulla aikavälillä erääntyvien maksujen eräpäivää enintään viiden kuukauden päähän palkanmaksukuukaudesta. Jos esimerkiksi maaliskuussa maksamistasi palkoista erääntyy vakuutusmaksu 30.4.2020, voit siirtää vakuutusmaksun erääntymään viimeistään 30.8.2020. Vakuutusmaksu pitää sisällään kahden prosentin vakuutusmaksukoron palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden lopusta eräpäivään. 

Lue lisää >

ELO


Elon asiakkaiden ei tällä hetkellä tarvitse huolehtia 20.3.2020 erääntyvien YEL-laskujen ja 31.3.2020 erääntyvien TyEL-laskujen osalta.

Elo selvittää parhaillaan mahdollisuuksia pidennettyyn maksuaikaan verkkopalvelun kautta. Näiden laskujen osalta perintä ei siis etene tällä hetkellä. Tällä välin asiakkaat voivat pyytää maksuaikaa tavalliseen tapaan Elon verkkopalvelun kautta.

Elo, koronavirustilanteen vaikutus työeläkemaksuihin >

VARMA


Varman TyEL-asiakas voi pyydettäessä saada kolme kuukautta ylimääräistä maksuaikaa vakuutusmaksuille, jotka perustuvat helmi-toukokuussa maksettaviin palkkoihin. Maksuajalta peritään nykyinen 2 %:n vakuutusmaksukorko. Vastaavanlaisia maksuajanpidennyksiä on suunnitteilla myös yrittäjien YEL-vakuutusmaksuihin.

Yrittäjän kannattaa myös miettiä, onko tässä tilanteessa tarvetta YEL-työtulon muuttamiselle tai selvittää mahdollisuus YEL-maksun joustoon. Jos yritystoiminta vähenee olennaisesti, kannattaa harkita YEL-vakuutuksen päättämistä.

YEL-asiakas voi pyytää 1–3 kuukautta lisää maksuaikaa niille maksuerille, joiden eräpäivä on 20.4.-30.6.2020 välisenä aikana. Maksuajalta peritään ainoastaan nykyinen 2 %:n vakuutusmaksukorko mutta ei viivästyskorkoa. Kaikille 20.3. erääntyville YEL-laskuille Varma on jo antanut automaattisesti kuukauden ylimääräistä maksuaikaa.

Voit edellytysten täyttyessä käyttää joustoa ja maksaa 10–20 prosentilla pienennettyä vakuutusmaksua. Jousto ei vaikuta pienentävästi Kelan päivärahoihin.

Voit pyytää muuttamaan YEL-maksujen eräkuukausia, kunhan puolet vuoden YEL-maksuista erääntyy ennen 1.8.2020.

Varma, tietoa koronaviruksen vaikutuksista >

VERITAS


Veritas voi myöntää asiakkailleen ylimääräistä maksuaikaa työntekijöiden (TyEL) ja yrittäjien (YEL) eläkemaksujen maksamiseen.

TyEL-vakuutusmaksuihin voi pyynnöstä saada lisää maksuaikaa jopa palkanmaksukuukautta seuraavan viidennen kuukauden loppuun. Jos lasku erääntyy esimerkiksi 31.5.2020, voit hakea laskulle maksuaikaa 30.9.2020 asti. Lykkäys koskee maksuja, jotka perustuvat helmi-toukokuussa maksettaviin palkkoihin. Maksuun lisätään kahden prosentin vakuutusmaksukorko. Viivästyskorkoa ei peritä.

YEL-vakuutusmaksuihin voi pyynnöstä saada kolme kuukautta ylimääräistä maksuaikaa. Jos lasku erääntyy esimerkiksi 20.3., voit hakea laskulle maksuaikaa 20.6.2020 asti. Lykkäys koskee 20.3.–30.6. erääntyviä maksueriä. Maksuun lisätään kahden prosentin vakuutusmaksukorko. Viivästyskorkoa ei peritä.

Näiden keinojen lisäksi Veritas lykkää maksumuistutusten lähettämistä ja perintätoimien käynnistämistä koronakriisin aiheuttamissa maksuvaikeuksissa.

Veritas, kysymyksiä ja vastauksia >

Lue muut jutut aiheesta:

Kooste rahoitusmahdollisuuksista hevosalan toimijoille 1/3: tuet, avustukset, neuvonta

Kooste rahoitusmahdollisuuksista hevosalan toimijoille 2/3: verot ja vakuutusmaksut

Kooste rahoitusmahdollisuuksista hevosalan toimijoille 3/3: pankit ja muu rahoitus