Hyppää sisältöön

Kokelasohjastajien EM-kilpailun kaksi ensimmäistä osalähtöä ajettu Norjassa

Kokelasohjastajien EM-kilpailun ensimmäinen päivä päättyi isäntämaan riemuun, kun Norjan Adrian Solberg Akselsen voitti toisen osalähdön. Akselsen johtaa kilpailua pisteen erolla Ruotsin Mads H Nielseniin. Suomen Henna Halmeen päivä oli epäonninen. Halmeen molemmat ajettavat laukkasivat loppusuoran alussa.

IMG_7397
Henna Halme


Ensimmäisessä osalähdössä Kasper Foget piti kovaa tempoa yllä keulassa. Halmeen ajettava Quintero matkasi sisäradalla takajoukoissa. Loppusuoran alussa Quintero sekosi askelissaan laukalle ja hylättiin. Tanskan Kasper Foget voitti ylivoimaisesti Vici Sunilla.


Toisessa osalähdössä Halme ajoi Arion Augustinun myös sisäradalle. Loppusuoran alussa tuli jälleen laukka, mutta Halme sai hevosen raville ja oli yhdeksäs maalissa. Tiukan kamppailun voitosta kävivät Norjan Akselsen ja Ruotsin Nielsen. Akselsen sai kannustettua Miss Perfectin voittajaksi niukalla erolla. Voittonsa myötä Akselsen johtaa kilpailua ennen sunnuntain kahta viimeistä osalähtöä.


Halme on kilpailussa 11. kahden ajetun osalähdön jälkeen. –Lämmitysten jälkeen päätin passiivisesta taktiikasta molemmilla hevosilla. Ja koska oli mahdollisuus käyttää open stretchiä, päätin ajaa sisärataa molemmilla. Mutta lopussa molemmat ajokit laukkasivat väsymystään. Mutta hyvillä mielin lähden kohti Drammenia ja huomisen ajotehtäviä, Halme kommentoi.


Pistetilanne kahden osalähdön jälkeen


1. Adrian Solberg Akselsen, Norja 24 pistettä

2. Mads H Nielsen, Ruotsi 23p.

3. Kasper Foget, Tanska 22p.

3. Andreas Geineder, Saksa 22p.

5. Marius Coignard, Ranska 20p.

6. Danny Brouwer, Alankomaat 18p.

7. Michael Goggin, Irlanti 13p.

7. Victoria Nemeth, Unkari 13p.

9. Jeroni Fuster Andreau, Espanja 9p.

10. Hubert Baginski, Tsekki 6p.

11. Henna Halme, Suomi 5p.

12. Lindsay Celis, Belgia 3p.


IMG_7637
Norjan Adrian Solberg Akselsen johtaa kilpailua kahden osalähdön jälkeen.