Hyppää sisältöön

Kesäravit: Palvelu pelaa Kemijärvellä

Tulevana sunnuntaina ravataan Kemijärvellä Onnenravit ja Kylmäveristen Kemijärven Seppeleajo. Ravit alkavat ponilähtöjen osalta klo 12.30 ja ensimmäinen lähtö saapuu kaviouralle kello 13.

Kemijärvellä tapahtuu koko viikonlopun ajan, sillä lauantaina järjestetään Onnen Yöt -musiikkifestivaalit. Pääsylippu festivaaleille kannattaa laittaa talteen, sillä se takaa ilmaisen sisäänpääsyn myös Kemijärven raveihin.

“Kemijärven rata on ollut tykätty ja palvelu meillä pelaa. Kesäratojen joukossa se on ihan kärkipäässä ja taistelee mielestäni kyllä ykköspaikasta”, Kemijärven Ravi ry:n hallituksen jäsen Markku Peltoniemi kehaisee.

“Sateen sattuessa ravitunnelmasta on mahdollista nauttia myös sisätiloissa ja ravintolasta saa evästä niin pieneen nälkään kuin myös keittolounaankin”, mies jatkaa.

“Kemijärvellä on tullut käytyä joka vuosi, tunnelma on leppoisa, kaikki toimii hyvin ja ratakin on hyvä ajaa. Yleisö on heti aidan vieressä ja sen myötä läsnä kilvanajossa, se tuo aina oman mukavan mausteensa kilpailemiseen”, ohjastamaan saapuva Petteri Joki komppaa.

“Lähdön onnistuminen ratkaisee paljon, kuten tavallisestikin kesäraveissa on keulasta tai keulan tuntumasta kaikista helpoin ajaa.” 

“Valmennettavani Mountain Hooligan palaa sairastauolta, eikä vire ole vielä parhaimmillaan, mutta hevonen on kuitenkin erikoisen nopea voltista. Jos se vain ravia lähtee, niin uskon, että ensimmäiseen kurviin mennessä olemme keulassa ja silloin se on lähdössään likellä menestyä. Ohjastamani Vasker voittikin viime vuonna Kemijärven Seppeleajon, mutta nyt pitkä tauko vähän arveluttaa”, Joki mainitsee ajokeistaan.

Markku Peltoniemen perheeltä on Kemijärvellä mukana Party Hard sekä pohjoiseen muuttanut Maffioso Face, jotka ovat kumpikin saaneet nauttia lämmenneiden vesien myötä uimisesta ja muutenkin elämästä. Peltoniemi on ollut oikein tyytyväinen Maffioso Facen viime esityksiin ja hevonen näyttäisi miehen mukaan yhä vain piristyvän. 


“Party Hard taas palaa pieneltä kilpailutauolta, mutta se pystyy kyllä pärjäämään kovillekin hevosille”, Peltoniemi tuumii.

Kemijärven ravirata Facebookissa >

Kemijärven ravien lähtölistat >

Kesäravit-juttusarjassa esitellään kesän aikana kaikki Suomen kesäraviradat.