Hyppää sisältöön

Kesäravit: Kauhavalla lyhyt loppusuora ja tunnelma katossa

Juhannuksen ravimaratonin viimeistelee Kauhava, jonka kesäravit käynnistyvät sunnuntaina kello 12.


Kauhava viimeistelee tienoon ravitarjonnan juhannuksena. Sunnuntaina klo 12 alkavissa raveissa jo Kannuksen kesäraveissa edellisviikonloppuna totosijat keskenään ratkonut kova kolmikko Metkutus, Ponnen Aatos ja Syytinki ottavat uusintaottelun kylmäveristen Forten muistoajossa.

Yksi aktiivisista ravivieraista on lähellä asuva Antti Ala-Rantala. Kauhavan ravit kuuluvat poikkeuksetta miehen kesään.


”Muistaakseni kerran on minulta jäänyt Kauhavan ravit väliin, silloin oltiin Kirppu-ajossa Rovaniemellä. Muuten olen käynyt Kauhavalla aina. Etenkin kun on hieno keli, on porukkaa paikalla tosi paljon viihtymässä ja nauttimassa ravien sosiaalisesta puolesta. Vermossa pitää olla vähintään Finlandia-ajo, että tunnelma on samanalainen kuin Kauhavalla”, mies virnistää.

Forten muistoajoon haasteen Eikfaksenilla heittävä Ala-Rantala kävi ajamassa uudella kylmäverisellään ensimmäisen startin Bodenissa. Lähtö siellä oli kova, Eikfaksen polki kuitenkin toisen kierroksen 23,8 kyytiä, joten valmentaja-ohjastaja oli suoritukseen oikein tyytyväinen.  


”Olihan se hevoselle myös elämänsä toiseksi paras täyden voltin aika. Metkutus on kyllä niin hyvä hevonen, että kolmen joukkoon olen nyt tyytyväinen, mutta tottakai omaansa pitää aina uskoa, ettei se voittokaan toki mahdoton ole”, Ala-Rantala myhäilee.

Kauhavan ravirata lupaa uudesta rataennätyksestä 500 euron bonuksen, joka lämminverisillä tarkoittaa 16,5 ajan alitusta ja kylmäverisillä 24,7.

Lämminveristen kovimpaan lähtöön Ala-Rantala tuo mukaan Titan Arrowin. 


”Minulla itseasiassa onkin tuo Kauhavan rataennätys Satin De Satelliten nimissä. Jos juoksu onnistuu, pystymme rataennätykseni rikkomaan, mutta kyllä Korvenojan hevonen vaikuttaa ennakkoon kovempikapasiteettiselta. Mielestäni päivän parhaat voittosaumat minulla on kovakuntoisella Mountain Twinklella.”

”Kauhavalla usein sattuu ja tapahtuu. Rata kun on kapea, on joku hevonen joskus ojan pohjallakin käynyt”, mies naureskelee ja kehottaa saapumaan kauempaakin viihtymään Kauhavan kesäraveihin.

Kauhavan ravirata Facebookissa >

Kauhavan raviradan verkkosivut >

Kauhavan ravien lähtölistat >

Kesäravit-juttusarjassa esitellään kesän aikana kaikki Suomen kesäraviradat.