Hyppää sisältöön

Kesäravit: Feeling Dream ensimmäistä kertaa kotiradallaan

Lapualla ravataan lauantaina 27. päivä klo 14 alkaen Lapuan Hevosjalostusyhdistyksen 100v Juhlaravit, joten 800 ensimmäiselle ravivieraalle tarjotaan kakkukahvit.

Kuva ravilähdöstä

Lapuan ravirata sijaitsee ainoastaan puolentoista kilometrin päässä matkakeskuksesta, joten raviradalle on mahdollista saapua myös julkisia kulkuyhteyksiä käyttäen.

Helteinen säätiedotus lupaa ravipäiväksi parempaa keliä mihin viime vuosina on Lapualla totuttu. Yleisölle varataankin virvokkeita runsaasti ja sokerina pohjalle paikalle saapuu myös pehmisauto, tuomaan mukavaa viilennystä helteiseen ravipäivään. Hevosilla on loistava mahdollisuus käydä viilentymässä ja testaamassa tänä vuonna täysin remontoitua, lähteestä vetensä saavaa hevosten uittopaikkaa, joka sijaitsee raviradalta vain sadan metrin päässä.

Nevalle rakennettu joustavapohjainen Lapuan ravirata pidetään läpi vuoden hyvässä kunnossa, siellä sijaitsevan treenikeskuksen vuoksi. Aikanaan Solvallan piirustuksia mukaillen rakennetun raviradan pohjaan on perustamisvaiheessa kaadettu puita ristiin rastiin. Lapualaiset ovat radan pinnasta tarkkoja ja hyvin perustettua pohjaa suojellakseen Lapualla tehdään kevyttä rataremonttia ja huoltoa vähintään kolmen vuoden välein.

Lapsille lauantain ravitapahtuma tarjoaa poniratsastusta ja -ajelua sekä valmiin kepparien esteradan, jossa pyörii samaan aikaan kepparikisa. Kisaan voi osallistua joko omalla tai radan lainakepparilla. 

Lämminveristen kovimmassa sarjassa kotiradan Feeling Dream ei ole vielä koskaan aiemmin kilpaillut Lapualla. Valmentaja Jouko Paavola kävi kuitenkin radan kaarteiden sopivuuden hevoselle edellislauantaina hyväksi toteamassa.

 

“Feeling Dream on oikein hyvässä kunnossa, mutta lähtökin on kyllä hyvätasoinen, tosissaan siinä pitää kilpaa laskea. Feeling Dream menee kuitenkin kilpailuissaan aina varmasti ja kykyjensä mukaan. Pikkuisen ovat juoksunkulut olleet viime starteissa vastaan, hevonen on ollut niissä kyllä toinen, mutta hevosen omistava velimies laskee vain voitot”, Jouko Paavola virnistää.


Lapuan hevosjalostusyhdistys Facebookissa >

Lapuan ravien lähtölistat >

Kesäravit-juttusarjassa esitellään kesän aikana kaikki Suomen kesäraviradat.