Hyppää sisältöön

Kavioliiga käynnistyy kuukauden kuluttua – ensimmäiset mestarit selvillä keväällä 2020

Raviurheilun uusi pääsarja starttaa lauantaina 7. syyskuuta Oulun raviradalta Äimärautiolta. Kavioliigassa nähdään syksystä kevääseen mielenkiintoisia hevosia Suomen kovimmalta tasolta. Kausi huipentuu mestaruusjuhliin keväällä 2020.

 Kavioliiga_2019

Historian ensimmäiset Kavioliiga-osakilpailut ajetaan 7. syyskuuta 2019 sekä kylmä- että lämminverisille ravihevosille, jotka kilpailevat omissa sarjoissaan. Oulussa Kavioliiga-osakilpailuina ajetaan kylmä- ja lämminveristen avoimet Osuuspankki GP -lähdöt, joiden ykköspalkinnot ovat 10 000 euroa.

Kavioliiga tuo sarja-ajattelun vahvaksi osaksi raviurheilua ja auttaa raviratoja luomaan entistäkin mielenkiintoisemman kokonaisuuden raviurheilun viikkokalenterin pääpäivälle. Osakilpailuja ajetaan lauantaisin eri puolilla Suomea. Oulun jälkeen jatketaan 14. syyskuuta Turussa ja 21. syyskuuta Forssassa. Syksyn kilpailukalenterin voit tsekata täältä.

Osakilpailuihin osallistuvat hevoset keräävät pisteitä kohti Kavioliiga Grand Prix -lähtöjä, joihin pääsevät kymmenen eniten pisteitä kerännyttä hevosta. Grand Prix -tapahtumia järjestetään Kavioliiga-kauden aikana kolme. Kahdesta ensimmäisestä Grand Prix -lähdöstä hevoset saavat tavallisiin osakilpailuihin verrattuna kaksinkertaiset pisteet. Kevään ja samalla koko kauden huipentavasta Kavioliiga Grand Prix’sta osallistujille on tarjolla kolminkertaiset pisteet!

Ensimmäiset Kavioliiga Grand Prix’t järjestetään 16. marraskuuta Seinäjoella ja Helsingissä. Kevään kilpailukalenteri julkaistaan myöhemmin syksyllä.

Kavioliigassa taistellaan Kavioliigan mestaruudesta. Mestaruuden voittaa taustajoukkojensa kanssa se kylmäverinen ja lämminverinen hevonen, joka on kerännyt koko kauden aikana eniten pisteitä osakilpailuista ja Grand Prix -lähdöistä.

Mestaruusjahtia seurataan Kavioliigan pistepörsseistä. Kurooko joku osallistuja kauden aikana selkeää eroa muihin vai pyöräyttävätkö GP-lähdöistä tarjolla olevat tupla- ja triplapisteet koko homman uusiksi?

Lähde mukaan seuraamaan raviurheilijoiden matkaa kohti Kavioliigan mestaruutta!

Kavioliiga.fi
Kavioliiga Twitterissä
Kavioliiga Facebookissa
Kavioliiga Instagramissa

Lue myös: 

27.5.2019 Kavioliiga starttaa syyskuussa – kilpailusarjan säännöt julkaistu