Hyppää sisältöön

Kasvattajapalkintojen maksatuksessa viivettä

Kasvattajapalkintoja odotetaan maksuun ennätyssuuri määrä vuodelta 2017, mutta maksatus tulee valitettavasti hieman viivästymään.

Aiemmasta tiedotuksesta poiketen maa- ja metsätalousministeriöstä ei ole vielä saatu päätöstä kasvattajapalkintojen maksatuksesta, joten niiden välittäminen eteenpäin tulee viivästymään. Maa- ja metsätalousministeriöstä juuri saadun tiedon mukaan päätös tulaan saamaan Suomen Hippokseen lähipäivinä. Päätöksen tultua palkintojen saaminen maksuun vie noin viikon.

Maksatuksen ensimmäisessä erässä maksetaan ravihevosten koti- ja ulkomaiset kasvattajapalkinnot, kuninkuusravien ylimääräinen kasvattajapalkinto sekä ratsuhevosten kilpailutulosten perusteella kertyneet kasvattajapalkinnot.

Lisätietoja:

Suomen Hippos ry, Minna Mäenpää, jalostusjohtaja, p. 040 511 2067