Hyppää sisältöön

Kasvattajapalkintoja maksetaan tänä vuonna yli 1,77 miljoonaa euroa

Vuonna 2016 kilpailleiden ravihevosten kasvattajapalkintoja maksetaan huhti-toukokuussa yhteensä yli 1,77 miljoonaa euroa. Suurin yksittäisen henkilön saama kasvattajapalkintosumma on yli 51 000 euroa. Maksettavien kasvattajapalkintojen potti tulee vielä kasvamaan ulkoimaisten kasvattajapalkintopalkintojen myötä. Ulkomaisten kasvattajapalkintojen hakemukset tulee tehdä maaliskuun 2017 loppuun mennessä.

Kasvattajapalkintoja maksetaan tänä vuonna yli 230 000 euroa enemmän edellisvuoteen verrattuna. Tämän mahdollistaa palkintotason nousu sekä uuden kasvattajapalkintojärjestelmän tuoma painotus nuoriin hevosiin. Kasvua kasvattajapalkintoihin odotetaan myös ensi vuodelle. Ravikilpailuiden palkintoihin on tehty tälle vuodelle jo merkittäviä korotuksia. Lisäksi ennakkomaksullisten kasvattajakilpailuiden I-palkinnot tulevat nousemaan tänä vuonna edelleen 25 prosenttia.

 

Ulkomaille myydyn lämminverisen ravihevosen kasvattajapalkinnon perusteena ovat 2-7-vuotiaana saavutetut palkinnot. Näiden saamiseksi tulee toimittaa hakemuslomake Suomen Hippokseen 31.3. mennessä.

 

Kasvattajapalkinnot 2016

Kokonaissumma 1 774 203 (2015: 1 539 301)
Kasvattajia yhteensä1 475 kpl (2015: 1 370)
Suurin summa51 494 € kasvattaja Hannu Nivola  (2015: 42 688 €, kasvattaja Star-Racing Oy)
Yli 10 000 € maksuja15 kpl (2015: 17 kpl)
Suomenhevoset yht.615 536 € 
Lämminveriset yht.1 158 667 € 
Kuninkuusravien kasvattajapalkinto50 820 €(2015: 51 870 €)
Ulkomainen kasvattajapalkintoHakuaika loppuu 31.3.2017(2015: 36 701 €)

 

Top 10 suomenhevoset

Vitter 16 361 €Ravitalli Suuronen Oy
Jokivarren Kunkku15 011 €Kivimäki Seppo & Oravisjärvi Pekka
Ellin Sisu11 899 €Jussi Virtanen
Saaga S11 370 €Keskimaunu S. & Keskimaunu J. & J.
Caijus 10 335 €Nikunen Antti & Heidi
Camri8 301 €Jani Konnu
Evartti  6 832 €Olli Sippola
Äänestäjä 6 663 €Laura Lindroos
Akaasia  6 478 €Ari Oja-Nisula
Juntti-Jussi 6 155  €Anne Turunen


Top 10 lämminveriset

Elian Web29 835 €West Breeding Oy
Venice18 224 €Nivola Hannu & Sniper-Team             
Callela Leonard17 254 €Hannu Nivola
Callela LadybossL12 864 €Hannu Nivola
MAS Archie12 778 €MAS Breeding O
Free Me10 530 €Jokikunnan Tila Oy
Callela Eliza9 224 €Hannu Nivola
Shadow Woodland8 666 €Pasanen Matti & Raija
Bean Coktail  8 629 €Bean Stable
Special Promise8 395 €Stable Haapakangas Oy


Top 10 molemmat rodut

Elian Web29 835 €West Breeding Oy
Venice18 224 €Nivola Hannu & Sniper-Team
Callela Leonard 17 254 €Hannu Nivola
Vitter16 361 €Ravitalli Suuronen Oy
Jokivarren Kunkku 15 011 €Kivimäki Seppo & Oravisjärvi Pekka
Callela Ladyboss12 864 €Hannu Nivola
MAS Archie12 778 €MAS Breeding Oy
Ellin Sisu 11 899 €Jussi Virtanen
Saaga S 11 370 €Keskimaunu S. & Keskimaunu J. & J.
Free Me10 530 €Jokikunnan Tila Oy


Top 10 kasvattajat

Hannu Nivola51 494 €            
West Breeding Oy44 823 € 
Star-Racing Oy23 277 €                                                                                                               
Ravitalli Suuronen Oy22 130 € 
Nivola Hannu & Sniper-Team 18 354 € 
Ravitalli Kemppi 16 716 € 
Kivimäki Seppo & Oravisjärvi Pekka15 503 € 
MAS Breeding Oy 15 160 € 
Jokikunnan Tila Oy 12 763 € 
Jussi Virtanen 11 899 €