Korkeatasoisen kotimaisen hevoskasvatuksen edistämiseksi tarkoitetut kasvattajapalkinnot saadaan pian maksuun. Ensimmäiset suoritukset lähtevät liikkeelle ensi viikon lopulla.

Maksettava kasvattajapalkintojen määrä on kokonaisuudessaan noin 2,6 miljoonaa euroa, ja kaikki kasvatuksen tuet välitetään täysimääräisenä suoraan kasvattajille. Palkinnot maksetaan Veikkaus Oy:n tuotosta. Palkinnoilla pyritään edistämään kasvatustyön laadukkuutta, kasvatuksen kannattavuutta sekä koko suomalaista hevosalaa ja hevoselinkeinoa. Kasvattajapalkintoon on oikeutettu kasvattaja, eli henkilö tai taho, joka on rekisterissä tamman omistaja varsan syntyessä.
Koronapandemia viivästytti palkkioiden maksatuspäätöksen saamista. Kasvattajapalkinnot ovat yksi osa hevosalan tukikokonaisuutta, joista päätöksen ministeriössä tehdään yleensä osa-alueittain. Kasvattajapalkintopäätöksen kanssa samaan aikaan saatiin myös maa- ja metsätalousministeriöltä vahvistus siitä, että päätös Veikkauksen edunsaajien tuottojen kompensoinnista on edelleen tulossa syksyn budjettiriihessä.
Ravihevosten kasvattajapalkkioiden tarkoituksena on edistää kotimaista ravihevoskasvatusta ja parantaa kasvatuksen laatua. Kasvattajapalkinto määräytyy hevosen Suomessa vuonna 2019 saavuttamien ravikilpailupalkintojen perusteella.
Ratsuhevosten ja ponien kasvattajapalkintojen tarkoituksena on niin ikään edistää kotimaista hevos- ja ponikasvatusta. Kasvattajapalkinto määräytyy vuoden 2019 rankingpisteiden perusteella.
Suomenhevosratsujen kasvattajapalkinto maksetaan hevosen kasvattajalle rankingpisteistä muodostuvien palkintomäärien perusteella.
Tammapalkkion tavoitteena on kannustaa laadukkaiden siitostammojen jalostuskäyttöä. Tammapalkkioita maksetaan lämminverisille ravihevosille, J-, R-, T, ja P-suunnan suomenhevosille, ratsuille sekä poneille, vuonohevosille ja islanninhevosille. Tammapalkinnon perusteissa painoarvo on jalostusarvostelutulosten rakennearvostelussa.
Suomenhevosen monimuotoisuuden ylläpitämiseksi palkitaan myös suomenhevosten valtakunnallisissa työmestaruuksissa kilpailutulosten perusteella enintään kymmenen hevosta. Työmestaruuskilpailun tarkoituksena on hevoskulttuurin, perinteisten hevosmiestaitojen, suomenhevosen monikäyttöisyyden ja sen geneettisen vaihtelun edistäminen.
Lisätietoja:
Minna Mäenpää
vt. toimitusjohtaja, jalostusjohtaja
020 760 5250
minna.maenpaa@hippos.fi