Hyppää sisältöön

Kartrier debytoi Superlauantaina avoimella tasolla – ”Kesälle olisi vähän tavoitteita”

Superlauantaina nähdään huippuraviurheilua samanaikaisesti kahdella raviradalla, kun Kuopiossa ja Turussa kisataan 1.2. kello 16:30 alkaen. Kartier edustaa Superlauantaina Pohjois-Savon raviurheilun huippua.

Jokimaan Kavioliiga-raveissa Kartier ja Heikki Mikkonen esittivät vakuuttavan suorituksen. Kuva: Iita-Maria Ahtiainen

Kuopiossa kylmäveristen ykkössarjassa ravaa kovia nimiä, kun Josveis palaa kilparadoille, sekä viimekertainen Kavioliiga-osakilpailun voittaja Koskelan Akseli jatkaa huippuvireessä kilpailua. 

Juankoskelaisen Heikki Mikkosen valmennettava Kartier on aloittanut kilpailuvuotensa voitokkaasti ja vaikka palkintosumma onkin kilpakumppaneitaan pienempi, ei valmentaja epäröinyt ilmoittaa kyvykästä oriita kotiradan avoimeen sarjaan. Viime kaudella menestystä tuli mm. Divisioonafinaaleista sekä kylmäveristen Suomen Cupista.

- Samoja aikoja se on pystynyt menemään kuin muut, voittosumman osalta on vain eroa. Kokeilumielellä lähdetään kisaan ja katsotaan, paljon meillä on matkaa kärkeen. Rahasumma ei välttämättä vaadi tuollaista sarjaa, mutta kun lyhyen matkan päässä oli startti ja ei ollut muita sopiva lähtöjä kalenterissa. Kesälle olisi vähän tavoitteita, taustoittaa valmentaja Mikkonen.

Tasoa 10-vuotiaaksi kääntyneeltä Vieskerin pojalta löytyy, ja kun kuntokäyrä näyttää tauon jäljiltä osoittavan ylöspäin, ei pärjääminen yllättäisi valmentajaakaan. Viime kerralla Jokimaan Kavioliiga-raveissa Kartier sai hallita keulasta lähdön tapahtumia, ja vaikka taso koveneekin, voi Mikkolan tallista löytyä villi kortti superlauantain lähtöön.

- Se on aika lailla all round –hevonen, ja suhteellisen nopeakin, mutta niinhän näissä sarjoissa on kaikki. Jos saadaan hyvä juoksu, niin voidaan olla yllättävänkin korkealla.

Kartierilla, kuten monella suomenhevosella katseet on käännetty Seinäjoen Kuninkuusravien suuntaan. Startteja uran varrelta on kertynyt verrattain vähän, mutta valmentaja näkisikin parhaiden vuosien olevan vasta käsillä.

- Kyllä ne Kuninkuusravit on korvan takana, jos hevonen on semmoisessa kunnossa ja kaikki menee hyvin. Se on sen ikäinen, että sen pitäisi periaatteessa olla parhaillaan.

Kartierin omistaja sekä kasvattaja on Päivi Korvenranta.

Raviratojen Superlauantain ohjelmaan pääset tutustumaan Raveihin.fi –sivulta. Lähtöjen tapahtumia pääsee seuraamaan kummaltakin raviradalta sekä Veikkauksen TotoTV:n kautta, jossa näytetään kattava studiolähetys 16:30-20:45.