Hyppää sisältöön

Kaikkien aikojen menestynein suomalaisohjastaja Jorma Kontio ajoi 11 000. voittonsa Örebron raveissa

Kaikkien aikojen menestynein suomalainen raviohjastaja Jorma Kontio ajoi uransa 11 000. voiton Örebron raveissa torstaina. Voitto numero 11 000 tuli hevosella Ajlajk, jota valmentaa Timo Nurmos. Kontio ja Nurmos ovat tehneet koko 2000-luvun tiiviisti yhteistyötä, ja Kontio on ohjastanut useita suurkilpailuvoittoja Nurmoksen valmentamilla hevosilla.

Jorma Kontio voitti kesällä Suur-Hollola-ajon. Kuva: Hippos / Hanna Laakso

66-vuotias Jorma Kontio on ajanut kilpaa 52 vuotta, eikä eläkkeelle jääminen ole huippuohjastajan mukaan lähitulevaisuuden suunnitelmissa.

”Jatkan ajamista normaaliin tapaan. Lauantaina ajan kilpaa Rovaniemellä, osallistun ohjastajakilpailuun, jossa on mukana myös yhdysvaltalainen Tim Tetrick. On kiva päästä ajamaan talvisissa olosuhteissa”, Kontio kertoi.

Tim Tetrick kilpailee lauantaina ensimmäistä kertaa Suomessa, USA:n kärkikuskeihin lukeutuvalla Tetrickillä on myös kasassa 11 000 voittoa.

Edellisen rajapyykin Kontio saavutti vuonna 2015, kun hän ajoi Evartilla Pihtiputaan raveissa uransa 10 000. voiton. Kontio on ensimmäinen suomalainen ohjastaja, joka on ylittänyt 10 000 voiton rajan.

Vuosituhannen vaihteesta alkaen Ruotsissa asunut Kontio on tyytyväinen elämäntilanteeseensa.

”Kun en aja kilpaa, tykkään vain rentoutua kotona”, kuskilegenda kertoi.

Seuraava tavoite on selkeänä ohjastajan mielessä.

”Menen aina seuraavaa voittoa kohti. Tämä oli hieno merkkipaalu saavuttaa, tuntuu tosi hyvältä”, Kontio kuvaili.

Ennen Rovaniemen Arctic Horse Race -raveja Kontio kilpailee torstai-iltana Rommen raveissa. Suositulla lainaohjastajalla on Mäntyvaaran raviradalla lauantaina yhdeksän hevosta ajettavanaan.

Tutustu Arctic Horse Race –tapahtumaan

Lisätietoja:

Hanna Närhinen

Markkinointi- ja tapahtumakoordinaattori

hanna.narhinen@hippos.fi

040 621 4424