Hyppää sisältöön

Kahdestoista yritys toi Luomuttarelle toisen suomenmestaruuden työmestaruuskilpailussa

Kajaanin raviradalla järjestetyn valtakunnallisen työmestaruuskilpailun vei nimiinsä Mikko Uusimäen ohjastama ja omistama tamma Luomutar. Yhteistyö ohjastajan ja hevosen välillä oli saumatonta ja toi valjakolle toisen suomenmestaruuden. Luomutar osallistui kilpailuun nyt 12. kerran. Edellinen mestaruus on vuodelta 2015. Kahden suoritetun osakilpailun jälkeen Luomutar oli jaetulla ykköstilalla, ja kun vaativin osuus vetokoekin meni aivan nappiin, matkasi voitto Luomuttaren mukana Kälviälle. Palkintorahaa valjakko sai 2 500 euroa.

Luomutar vetokokeessa - helponnäköistä menoa

Luomutar ja Mikko Uusimäki vetokokeessa


-          Ihanalta tuntuu, Mikko Uusimäki tunnusti kilpailun jälkeen. Tamma suoritti jälleen tasaisen varmasti kaikki kolme osakilpailua. Tasaisuus on tämän paras ominaisuus.

Mikko Uusimäki ja Luomutar valmistautuivat vaativaan kilpailuun tekemällä peltohommia.

-          Kotona tehdään normaaleja työhommia, enimmäkseen pellolla. Ei olla sen erikoisemmin valmistauduttu tähän kertaan kuin aiemminkaan, ainoastaan kotona tehdyt työt ovat pohjalla, Mikko Uusimäki kertoo Luomuttaresta. Aiotaan nyt kilpailla yhdessä niin kauan, kun hevonen pysyy kunnossa, tätä ei enää astuteta.

Toiseksi kilpailussa sijoittui vetokokeessa parhaan suorituksen tehnyt Pihan Alma ohjastajanaan Janne Kuosmanen. Vetokoe on kilpailun raskain osuus ja Pihan Alma sai sen osion suorituksesta 20,3 pistettä, jolloin se veti yhteensä 203 metriä ja lopussa reen paino oli tuhat (1000) kiloa.

Työhevosharrastukseen on kasvavaa innostusta

Työhevosharrastajien kokonaismäärää Suomessa on vaikea arvioida. Laji on haastava ja se vaatii hevoselta ja ohjastajalta niin fyysistä kuntoa kuin hyvää psyykettäkin. Ohjastajan ja hevosen välisen yhteistyön on toimittava saumattomasti. Hevosen on luotettava ihmiseen täysin ja myös toisin päin. Työhevosperinteen välittäminen uusille sukupolville on myös erittäin tärkeää.

-          Työhevosharrastukseen tuntuu tällä hetkellä olevan innostusta, työhevosharrastajien yhdistyksen johtokunnan jäsen Leena Sihvo kertoo. Yhdistyksessä on tällä hetkellä noin 170 jäsentä ja järjestämme heille ja uusille harrastajille jatkuvasti kursseja ja koulutuksia, joissa opetetaan esimerkiksi valjastamaan hevoset turvallisesti suorituksia varten. Meillä on vanhempia hevosmiehiä- ja naisia, jotka mielellään jakavat osaamistaan ja vanhaa hevosmiestaitoa. Lajia on aivan upea seurata ja parasta on, kun ohjastajat tuntevat hevosensa niin hyvin.

 

Tulokset

1. Luomutar 1775-01 14v. tamma (Luomus Jr – Selissa, Selmeri)

Ohj. Mikko Uusimäki

Kasv. Immo Uusimäki, Kälviä

Om. Mikko Uusimäki, Kälviä

 

2. Pihan Alma 1348-05 13v. tamma (Kihin Hiski – Ritukka, Karski)

Ohj. Janne Kuosmanen

Kasv.  Janne & Tiina Kuosmanen, Kontiolahti

Om. Romon Perhekodit Oy, Kontiolahti

 

3. Vilpotar 2187-97Ta 18v. tamma (Vispok - Vilma-Neiti, Eri-Teräs)

Ohj. Markku Mässeli

Kasv. ja om. Markku Mässeli, Virolahti

 

Muut palkitut:

Yleisön suosikkihevonen:

Esu 2095-02, 16v. ori (Erovisku – Totin-Pimu, Totti)

Ohj. Heini Kuukka

Kasv. Tarmo Jokiranta, Kouvola

Om. Maarit Ruokolainen ja Heini Kuukka, Kouvola

 

Paras naisohjastaja: Heini Kuukka

 

Paras nousija (sijoituksen parantuminen edellisestä kilpailusta)

Onnen Usva 1825-07, 11v. tamma (Saran Salama – Hovin Papitar, Patrik)

Ohj. Lasse Uuksulainen

Kasv. Erkki Soininen, Varkaus

Om. Lasse Uuksulainen, Kitee

 

Lisätietoja:

Minna Mäenpää, Jalostusjohtaja Suomen Hippos

puh. 040 511 2067

 

Työmestaruuden säännöt:

Kilpailussa maan parhaat suomenhevoset kilpailevat työmestaruuden SM-tittelistä. Mestaruus ratkaistaan kolmella osakokeella: 1000 metrin juoksukoe, 500 metrin käyntikoe 500 kilon kuormalla ja vetokoe, jossa vedetään rekeä hiekkaesteessä. Vetokokeessa kuorman alkupaino on 500 kiloa ja aina 20 metrin vedon jälkeen kuormaa lisätään 50 kilolla. Parhaan yhteispistemäärän saavuttanut hevonen voittaa SM-tittelin ja kilpailuun voittajalle määrätyn rahapalkinnon. Kilpailuun voivat osallistua jalostusarvostelussa hyväksytyt suomenhevosoriit ja tammat.