Hyppää sisältöön

Juniorikypärä Santeri Juutinen on innostunut kaikista raviurheilun osa-alueista ohjastamisesta kasvatukseen

Santeri Juutinen

Santeri Juutinen osallistuu Juniorikypäriin ensimmäistä kertaa. Kuva: Hanna Närhinen

Nuorten ohjastajien kilpailusarja Juniorikypärät jatkuu kauden toisella osalähdöllä Teivon raveissa tiistaina. Kotiradan osallistuja on Santeri Juutinen, joka osallistuu Juniorikypäriin ensimmäistä, ja viimeistä kertaa. Kilpailun ikäraja on 25 vuotta ja näin elokuussa 25 vuotta täyttävä Juutinen ei enää ensi vuonna voi hakea kilpailuun mukaan.

Tämä kausi on kuitenkin alkanut hienosti Juutisella, ensimmäisestä osalähdöstä tuli kolmossija, ja Juutisella on hyvät odotukset myös tiistain lähdöstä. Hän ohjastaa äitinsä Siru Juutisen valmentamaa Muscle Beachia, jolla hän on harjoitellut ohjastamista raveissa yli kymmenen lähdön verran.

”Jyväskylässä ohjastin ensimmäisen kerran kolmen parhaan joukkoon, oli hienoa onnistua vieraalla hevosella. Valmentajalla ei ollut suuria ennakko-odotuksia huonon lähtöradan ja hevosen tauon vuoksi. Minusta lähtö meni tosi hyvin, ja valmentajakin oli tyytyväinen, mikä oli pääasia”, Juutinen kertoo ensimmäisestä Minnie The Moocherilla ajetusta osalähdöstä.

”Muscle Beach ei aina anna kaikkea itsestään. Mietin vielä ajotaktiikkaa, se lähtee kovaa auton takaa, mutta toisaalta sille on parempi selkäjuoksu. Jos pääsisi kääntämään 200-150 metriä ennen maalia selästä, se voi olla yllättävän hyvä. Rahasijoille odotan sitä, enkä yllättyisi, vaikka se olisi kolmen parhaan joukossakin”, Santeri Juutinen jatkaa seuraavan osalähdön odotuksistaan.

Innostus hevosiin ja raviurheiluun onkin lähtenyt Juutisella kotoa, jossa on aina ollut hevosia. Hänen äitinsä Siru Juutinen on työskennellyt muun muassa Tommi Mäkelällä ja valmentaa tällä hetkellä harrastajavalmentajalisenssillä. Juutisen perheen tallissa asuu muun muassa huippuruuna Morison.

Santeri Juutinen itse on hankkinut monipuolisesti kokemusta hevosista ja hevosalasta. Suomessa hän on ollut kymmenen kesää auttamassa ja opettelemassa raviurheilun saloja Risto ja Antti Tupamäen luona. Lisäksi Juutinen on halunnut nähdä hevosalaa myös ulkomailla. Hän on työskennellyt muun muassa Ruotsissa Katja Melkolla ja Yhdysvalloissa Hunterton Farmilla.

”Äiti on ollut töissä aikoinaan Jimmy Takterilla ja Australiassa parillakin tallilla. Hän on aina kannustanut, että lähtisin maailmalle ja näkisin erilaisia paikkoja. Koulussa en päässyt vaihto-oppilaaksi Amerikkaan, niin se jäi sieltä mieleeni pyörimään. Näin sitten Martti Ala-Seppälän ilmoituksen Facebookissa, että hakee työntekijöitä Hunteron Farmille. Olin yhteydessä Marttiin ja nopeasti sen jälkeen tein jo viisumihakemusta”, Juutinen kertoo.

Juutinen on ollut Hunterton Farmilla kaksi vuotta töissä. Ensimmäisenä vuotena hän työskenteli pikkuvarsojen kanssa ja loppukesästä auttoi valmistelemaan 1-vuotiaita varsoja kohti huutokauppaa. Toisena vuonna hän oli ainoastaan huutokauppaan menevien varsojen kanssa töissä.

”Siellä oppi amerikkalaista hevosen käsittelyä. Steve Stewart on yksi parhaista tapaamistani hevosmiehistä. Toisena vuonna sain myös paljon vastuuta. Tietysti Steve teki isoista asioista päätökset, mutta pienemmistä asioista, hän sanoi, että asiat ovat sinun vastuullasi”, Juutinen toteaa.

Hunterton Farmilla on maailman kalleimpia ja hienoimpia lämminverisiä ravihevosten alkuja. Myös Juutinen sai hoitaa tulevia supertähtiä.

”Sain tehdä töitä maailman parhaiden varsojen kanssa. Esimerkiksi Captain Corey tuli Lexingtonin huutokaupasta minun hoitooni kuukaudeksi. Sanoin kaikille, että se on hienoin näkemäni 1-vuotias. Siitä jäi myös mieleen isäori Googoo Gaagaa”, Juutinen toteaa.

Juutinen harrastaa myös itse hevoskasvatusta, hänen osaomistamansa siitostamma on nyt kantavana juuri Googoo Gaagaasta, ja tuleva varsa on tulossa täysin Juutisen omistukseen. Juutisen perheellä on tällä hetkellä kolme siitostammaa ja kolme kesällistä varsaa. Hevosten kasvattaminen on suuri mielenkiinnon kohde Juutiselle.

”Olen ajatellut, että päätyö olisi muualla ja hevoset harrastuksena. Kotona vanhempien luona pystyisin pitämään hevosia. Parilla kolmella hevosella voisin harrastaa tulevaisuudessa, näin voisi satsata laatuun. Siitostammani on kovasukuinen ja minulla on kovat odotukset siitä. Olen tosi kiinnostunut kasvatuksesta, vaikka valmentaminen ja ohjastaminen on myös mukavaa”, Juutinen kertoo.

Lähitulevaisuudessa Juutisella siintää ajatus Yhdysvaltoihin palaamisesta.

”Oli tarkoitus lähteä jo aiemmin takaisin Hunterton Farmille, mutta sitten pääsin mukaan Juniorikypäriin. Ajattelin, että tämä on hyvä näytön paikka ja voin saada uusi akavereita. Tällä hetkellä työskentelen lähihoitajana, mutta jos rajat ovat auki tammi-helmikuussa, lähden takaisin Hunterton Farmille. Stewart arvostaa todella paljon suomalaisia työntekijöitä”, Juutinen päättää.

Juniorikypärien lähtö ajetaan Teivon ravien viimeisenä lähtönä tiistaina. Sarjaa johtaa Sara Hautamäki, Juutinen on kilpailussa kolmantena. Teivon osalähdön jälkeen Juniorikypärät kilpailevat 14. elokuuta Ylivieskassa. Yhteensä osalähtöjä ajetaan kauden aikana kuusi.

Pistetilanne 1. osalähdön jälkeen

1. Sara Hautamäki 16 pistettä
2. Henri Mäkinen 12
3. Santeri Juutinen 10
4. Ronja Röpelinen 9
5. Mira Peltonen 8
6. Tomi Kitunen 7
7. Sandra Soininen 6
7. Onni Tuomela 6
9. Johanna Säteri 4
10. Riia Laine 3
11. Carolina Krokvik 2
11. Siiri Mäkinen 2