Hyppää sisältöön

Juniorikypärä Sandra Soininen etenee enkunopen ja isomummon opeilla sekä hevosen ehdoilla

Sandra Soininen pääsee huomenna tositoimiin Juniorikypärät-sarjan 3. osalähdössä Ylivieskassa. Kuva: Sandra Soinisen arkisto

Juniorikypärät-kilpailusarjan kolmas osakilpailu ajetaan 14.8. Ylivieskassa. Aiemmissa starteissa haapajärvisellä Sandra Soinisella on ollut hevoshaasteita, joten lauantain koitokseen lähtemien tuntuu sitäkin mieluisammalta.

 

”Olen tottunut istumaan kärryillä, että ihan herkästi ei mene sormi suuhun”, kiteyttää parhaita puoliaan ohjastajana Juniorikypärä-kilpailija Sandra Soininen.

19-vuotiaan Soinisen ”kärryillä istuminen” tarkoittaa elämänmittaista hevosharrastusta ja nuoresta iästä huolimatta jo monipuolista raviurheilutaustaa. Harvalla hevosperheen kasvatilla juuret ovat niin syvällä lajissa kuin Soinisella: isomummo Terttu Hänninen oli aikanaan ensimmäisiä naiskuskeja Suomessa.

”Kotona on aina ollut hevosia, ja siellä ne omat valmennettavat ovat tälläkin hetkellä isän silmän alla”, kertoo Soininen, jonka syksy on alkanut klinikkaeläinhoitajan opinnoilla Ylä-Savon ammattiopistossa Iisalmessa.

Juniorikypäriin mukaan lähtö tuntui nuoresta raviurheilijasta hyvältä ajatukselta jo viime vuonna, mutta sarjan vetovoimasta kertoo se, että mukaan ei noin vain ilmoittaudutakaan.

”Tänä vuonna valmistauduin tosi hyvin ja onnistuin hakemuksessa. Lukiossa tehtiin enkuntunneilla paljon videojuttuja, ja siksi oman esittelyvideon teko olikin tosi helppoa!”

Itse kilvanajo ei sitten ole ollutkaan ihan pelkkää laskettelua: Jyväskylän osakilpailu jäi käymättä hevosen poisjäännin takia, ja Tampereelle taas ei löytynyt hevosta.

”No harmittaahan se. Toki ymmärrän, että valmentajien on vaikea antaa omiaan ihan tuntemattomille ja vähemmän kokeneille kuskeille. Mutta täytyy vaan omalla tekemisellään näyttää, että on luottamuksen arvoinen.”

Tulevana lauantaina Sandra Soininen lähtee kartuttamaan Juniorikypärä-pistetiliään Veli Vähäkuopuksen valmentamalla tammalla Superman’s Girl. Kun hevonen ei ole entuudestaan tuttu, nuori ohjastaja tekee taustatyön huolella:

”Käy läpi hevosen aiempia startteja ja analysoin, millainen juoksu on hevoselle paras. Myös valmentajan kommentit ja kokemukset ovat tärkeitä.”

Hevosenlukutaidon Soininen nimeääkin tärkeimmäksi vahvuudekseen niin hevosihmisenä kuin ohjastajanakin.

”Pyrin aina olemaan tilanteen tasalla. Hevonen kertoo kyllä, jos sitä osaa ja malttaa lukea. Näin voin välttää jo etukäteen mahdolliset hankalat paikat. Sen verran paljon ja monenlaisia hevosia – niitä huonoajoisempiakin – on tullut laiteltua, että myöskään vaikeassa paikassa ei mene sormi suuhun. Hevosen ehdoilla mennään aina.”

Jo ajettujen 40 startin ja myös Juniorikypärä-kokemusten perusteella Sandra Soinisella on realistinen käsitys siitä, mitä raviurheilu kulissien takana on, ja mitä se vaatii.

”Onhan se semmosta säätöä! Joskus onnistumisen kokemuksen saa jo siitä, että hevoset pääsevät terveinä ja ehjinä starttiin.”

Vaikka hevoset ovat lähellä sydäntä, tulevaisuudessakin valmentaminen ja ohjastaminen saavat pysyä mukavana harrastuksena. Klinikkaeläinhoitajan opinnot ovat hyvää perehtymistä myös tulevaisuuden eläinlääkärihaaveisiin.

”Valmentajan työ ammattimaisesti on vaativaa hommaa. Mieluusti pidän hevoset vain harrastuksena. Suunnitelmissa on, että tulevaisuudessa talli on omassa pihassa ja siellä paitsi treenattavia ja ajettavia, myös ratsuja. Erityisesti esteratsastus kiinnostaa.”

 

Juniorikypärät-kilpailusarjaa ajetaan kuusi osalähtöä.

Pistetilanne 2. osalähdön jälkeen

1. Sara Hautamäki 25 pistettä
1. Ronja Röpelinen 25
3. Santeri Juutinen 22
4. Henri Mäkinen 18
4. Mira Peltonen 18
6. Tomi Kitunen 12
6. Sandra Soininen 12
6. Onni Tuomela 12
9. Johanna Säteri 11
10. Siiri Mäkinen 10
11. Riia Laine 9
12. Carolina Krokvik 8