Hyppää sisältöön

Juhannuksen huippuravit Härmän PowerParkissa 23. – 24.6.

PowerParkin kaksipäiväisten Nordic King –ravien Toto76 –kierros ratkeaa juhannuspäivänä lauantaina. Luvassa on mielenkiintoiset ja tasokkaat lähdöt, joissa on myös kansainvälistä väriä.

Veijo Heiskanen tuo menestystallistaan Ruotsista Härmään lämminveristen avoimelle mailille Fridericuksen. Saksalaissyntyinen 7-vuotias ruuna voitti viimeksi Ruotsissa tiistaina 2100 metrin ryhmäajon ajalla 12,1. Heiskanen sanoo ruunan olevan parhaassa kunnossaan, joten kotimaiset haastajat saavat varmasti kovan vastuksen. Toinen Heiskasen tallin väreissä Toto76 –kierroksella esiintyvä hevonen on Suomessa syntynyt Grainfield Ace, joka starttaa enintään 50 000 voittaneiden 2100 metrin ryhmässä.


FlightApril3


Juhannuspäivän huipentaa kylmäveristen Nordic King –finaali 1609 metrin matkalla. Finaali ajetaan Toto76 –kierroksen ratkettua. Nordic Kingin 50 000 euron ykköspalkinnosta pääsevät ajamaan perjantain kahden karsintalähdön kolme parasta ja kuusi paikkaa ratkeaa aikojen perusteella. Mukana karsinnoissa on kolme hevosta Norjasta haastamassa kotimaiset tähdet.

Kansainvälistä väriä nähdään jo myös ravipäivän aluksi, kun ponilähdössä norjalainen Ofelia mittaa suomalaisponien vauhtivarat.

- Juhannuksen Toto76 –kierroksen lähdöt ja Nordic Kingin finaali tarjoavat urheilullisesti ja pelillisesti tasokkaat kohteet. PowerParkissa ollaan varmasti valmiina ottamaan juhannuksen ravivieraat vastaan jo torstaina aatonaattona. Valmistelut ovat edenneet hyvää tahtia ja odotamme, että yleisö lähtee paikalle nauttimaan ravien tunnelmasta ja elämyksistä PowerParkin juhannuksessa, jossa on tarjolla ravien lisäksi myös huippuesiintyjiä artistilavoilla, tapahtuman ideoija Pekka Lillbacka sanoo.


www.nordicking.fi  

 www.powerpark.fi