Hyppää sisältöön

Jalostuspäivät keräsivät avauspäivänä 130 kuulijaa

Jalostuspäivien avauspäivää vietettiin torstaina Vermossa. Ajankohtaista, suomenhevosteemaista ohjelmaa oli kuulemassa yhteensä 130 osallistujaa. Jalostuspäivät jatkuvat huomenna perjantaina teemalla lämminverinen ravihevonen.

Kiripassi ja Kemiläinen
Jorma Kemiläinen valotti Jalostuspäivillä Ravikuningattarien kavionjälkeä suomenhevosjalostuksessa. Kuten kaikki muutkin Jalostuspäivien vieraat, myös Kemiläisen vastaanotti yllättäen suomenhevosori Kiripassi. Kuva Pirje Fager-Pintilä
 

Jalostuspäivät järjestetään perinteisesti Kuninkuusravipaikkakunnalla. Avausapäivänä yleisölle tarjoiltiin ensimmäisten joukossa mahdollisuus tutustua uuteen jalostustietojärjestelmään. Osana Suomen Hippoksen sähköisten palvelujen uudistusta valmistuvasta tietojärjestelmästä kertoi jalostusinformaatikko Susanna Back. Testaamaan pääsi tietojärjestelmän testiparitusta sekä emälinjan tuotantoa. Jalostustietojärjestelmän ensimmäinen vaihe julkaistaan kevään 2017 aikana.

 

Kotiin vietäväksi yleisö sai Jorma Kemiläisen kokoama tietopaketti ravikuningattarien kavionjäljestä suomenhevosjalostuksessa. Tietopaketissa on kootusti nähtävillä vuosien 1948-2016 ravikuningattarien tiedot jälkeläisineen.

 

Kurkistus Uudet Hevoskasvattajat –koulutushankkeeseen

Ertola, Kauhanen, Nieminen
Kristiina Ertola, Jukka-Pekka Kauhanen ja Markku Nieminen vastasivat yleisön kysymyksiin nuoren hevosen opettamisesta ja valmentamisesta. Kuva Pirje Fager-Pintilä

 

Uudet Hevoskasvattajat koulutushankkeen tiimoilta kuultiin Jukka-Pekka Kauhasen, Markku Niemisen ja Kristiina Ertolan keskustelu aiheesta ammattilaisen opit nuoren hevosen kilpailuttamiseen ja valmentamiseen.

- Tänä päivänä molemmissa roduissa hevoset ovat valmiimpia nopeammin ja se asettaa uusia haasteita valmentamiselle, eläinlääkäri Kristiina Ertola taustoitti.

 

Niemisen mukaan vähintään 30-40 prosenttia lämminveristä pitäisi saada kolmevuotiaana starttiin. Tällä hetkellä luku Suomessa on vain 20 prosenttia.

- Kyllä ensimmäinen vuosi valmennuksessa on kaikista tärkein. Suurin virhe on ajaa varsa väsyksiin. Hevosta pitää osata lukea, aina se ei ole helppoa. Silti olisi tärkeä saada hevosia laajemmalla rintamalla starttiin aikaisemmin, Markku Nieminen kommentoi.

 

Sekä suomenhevosten, että lämminveristen valmentajana toimiva Jukka-Pekka Kauhanen ei nähnyt suurta eroa rotujen opettamisen välillä.

- Varsan opettamiseen ei ole mitään erityisiä kikkoja, opettajan tulee olla kokenut. Jokainen on toki yksilö, mutta johdonmukaisella toiminnalla jokainen varsa oppii. Suomenhevosen kilpailukausi alkaa vuotta myöhemmin, joten toistoja sille tulee väkisinkin enemmän, mutta muuta eroa näiden kahden rodun välillä ei oikeastaan ole, Kauhanen tiivisti.

 

Katso koko keskustelu Uuden kasvattajat –facebook sivuilla.

 

Keskustelutilaisuus oli kurkistus Uudet Hevoskasvattajat –koulutushankkeen tulevan tarjontaan, jossa tullaan tutustumaan hevoskasvatuksen saloihin mm. ammattilaisista koostuvien kasvattajakummien johdolla. Uudet Hevoskasvattaja keskustelu ja starttitilaisuus järjestetään Lahden Jokimaalla sunnuntaina 26. maaliskuuta.


Kuvajossaronja

 

Jalostuspäivillä koettiin myös Suomi100 –juhlavuoden tiimoilta muitakin yllätyksiä. Pertti Puikkonen yllätti yleisön laulamalla, Koko Suomi tanssii kampanja haastoi puolestaan kaikki osallistujat väliaikatanssiin. Päivä päättyi Vermon Kuninkuusravien esittäytymiseen.

 

Katso Pertti Puikkosen esitys

 

www.hippos.fi/jalostuspaivat