Hyppää sisältöön

Infoa hevosen pääntaudista

Pääntauti on herkästi tarttuva hevosten tauti, jonka aiheuttaa Streptococcus equi subsp. equi --bakteeri. Tautia esiintyy jatkuvasti Suomessa. Taudin nopea tunnistaminen ja vastustustoimenpiteiden välitön aloittaminen estävät taudin leviämistä.

Tautia ei vastusteta viranomaistoimin, vaan torjunta ja leviämisen ehkäisy ovat tallinpitäjän ja hevosenomistajan vastuulla. Toimenpiteet leviämisen ehkäisemiseksi aloitetaan heti tautia epäiltäessä. Tallin hevosliikenne pysäytetään ja sairaat hevoset eristetään. Tallinpitäjä tiedottaa kaikille vierailijoille tautitilanteesta.

 

Tartunta leviää suoraan hevosesta toiseen, mutta myös ihmisten, kuljetuskaluston, varusteiden tai bakteerilla saastuneen veden välittämänä. Erityisesti tautia kantavilla tuontihevosilla pitkä kuljetus voi johtaa piilevän tartunnan puhkeamiseen. Pääntaudin tyypilliset oireet ovat kuume, paksu sierainvuoto ja pään alueen imusolmukkeiden turvotus sekä paiseet. Alttiimpia sairastumaan ovat 1-2-vuotiaat varsat. Suurin osa sairastuneista toipuu ilman lääkitystä ja hoidoksi riittää lepo, mutta tauti voi olla tappava etenkin nuorilla hevosilla.

 

Infoa pääntaudista

Hevosen pääntauti -opas