Hyppää sisältöön

Ilmoita varsominen kätevästi Oma Tallissa

Varsomisen sähköinen ilmoittaminen hoituu vaivatta uudessa Oma Tallissa. Tamman tiedoista, tiineysluettelon vierestä löytyy kohta ”Varsominen”, josta pääsee ilmoittamaan astutuksen tuloksen.

Varsomisilmoitus on uudistunut. Ilmoittamisen yhteydessä varsalle anotaan sekä kantakirjaan merkitsemistä että ravivarsan kyseessä ollessa ravikilpailuoikeutta. Näitä haettaessa kasvattaja sitoutuu noudattamaan niin rekisteröintiä ja jalostustoimintaa koskevaa lainsäädäntöä ja kantakirjan jalostusohjesääntöä liitteineen kuin myös ravikilpailusääntöjä. Järjestelmän kautta ilmoitetaan myös kaikki kantakirjojen ulkopuolella syntyneet varsat eli statuksella ”muu kuin rekisteröity hevoseläin” rekisteröitävät varsat.

Varsalle voi mm. laittaa kaikkiaan viisi nimiehdotusta ja ilmoittaa varsan sijaintipaikan, jos se on muualla kuin omistajan luona. Ulkomaille ensirekisteröitävät varsat voidaan ilmoittaa syntyneeksi OmaTallissa ja samalla ilmoittaa niiden ensirekisteröinnistä ulkomaiseen kantakirjaan. Myös vanhat, aiemmin ilmoittamatta jääneet luomiset ja tiinehtymättömyydet pääsee tallentamaan järjestelmän kautta.

Sähköistä asiointia varten tarvitaan tunnukset OmaTalliin. Käytännössä tunnus on sama kuin Heppa-järjestelmään. Tunnukset saat tilattua täältä. Tunnushakemukset käsitellään 1–3 arkipäivän kuluessa. Jos mahdollisuutta sähköisten palveluiden käyttämiseen ei ole, voi varsomisen ilmoittaa vanhaan tapaan myös oman alueen hevosjalostusliittoon. Tällöin sitoumus sääntöihin tehdään paperisena versiona.

Myös omistajanvaihdokset ja hallintaoikeuden siirrot voi tehdä helposti sähköisesti Oma talli -palvelun kautta. Oma Talli -palvelussa voit hallinnoida lisäksi muun muassa omia henkilötietojasi sekä hevosesi tietoja. Kirjaudu tästä Oma Talliin.