Hyppää sisältöön

Iivari Nurmisella menestyssaumat Salamakypärien osalähdössä Vermon EM-raveissa

Kokelasohjastajakilpailu Salamakypärien kymmenes osalähtö ajetaan Vermon EM-ravien yhteydessä perjantaina 11. lokakuuta.

Iivari Nurminen voitti kesäkuussa Powerparkin raviradalla ajetun Salamakypärien osalähdön. Kuva: Hippos / Hanna Laakso

Neljäntenä pistetaulukossa oleva Iivari Nurminen on jo kokenut Salamakypärä. Hänelle tämä kausi on jo kolmas kilpailusarjassa.

”Parhaani olen joka osalähdössä yrittänyt, vaikka jonkin verran jossiteltavaakin on jäänyt. Nyt on vielä edessä loppurutistus, jos saisin muutaman sijan vielä parannettua”, Nurminen kertoo.

Perjantain osalähdössä Nurminen ohjastaa Zingaro Dei Ventia. Hevonen palaa Vermossa useamman kuukauden tauolta.

”Olen nähnyt hevosen lähtöjä. Se pärjäsi hyvin 3-vuotiaana Italiassa. Valmentaja Mari Kukkonen on varmasti laittanut hevosen tikkiin. Ihan pärjäämismielessä lähden huomiseen starttiin. Vastustajista pahin on Niki Finnströmin Smiley Match, mutta sille on sattunut huono lähtörata”, Nurminen toteaa.

Nurminen on ajanut tällä kaudella noin 100 lähtöä ja voittanut niistä yhdeksän. Kokonaisuudessaan ohjastaja on tyytyväinen kauteensa tähän asti.

”Erityisesti mieleen on jäänyt Sahara B Boyn voitto Turussa heinäkuussa. Se oli mahtavaa, koska hevonen ei ollut voittanut ennen tuota lähtöä moneen vuoteen”, Nurminen kertoo.

Osalähtö ajetaan EM-ravien avauspäivänä. Lauantaina Vermossa kilpaillaan muun muassa 4-vuotiaiden lämminveristen kansainvälinen huippulähtö UET Grand Prix -finaali. Lähdössä nähdään kaksi suomalaishevosta, sekä Lewis Ale että Graceful Swamp lähtevät finaaliin karsintavoittajina.

”Kiva päästä ajamaan EM-raveissa. Lauantain päälähdöissä nähdään hyviä hevosia. Luulen, että ranskalainen Face Time Bourbon voittaa UET GP -finaalin. Lewis Ale oli kyllä aivan jäätävän hyvä Solvallassa, ja Graceful Swamp on myös mahtava hevonen. Toivotaan suomalaisille hyviä sijoituksia”, Nurminen odottaa.

Loppukauden Salamakypärät-kilpailusarjan osalähdöissä ei nähdä Arna Ruohomäkeä, joka on päättänyt vetäytyä kilpailusta.

Pistetilanne 9. osalähdön jälkeen


1. Niki Finnström 82 pistettä

2. Taneli Säde 74

3. Olli-Pekka Holopainen 73

4. Iivari Nurminen 68

5. Niko Huuskola 55

6. Anette Antti-Roiko 54

6. Niko Riekkinen 54

8. Kimi Pesonen 52
9. Toni Ripatti 51

10.  Riku M Lindgren 44

11. Ayse Könec 43

Lisätietoja:

Hanna Närhinen

Markkinointi- ja tapahtumakoordinaattori

Suomen Hippos

hanna.narhinen@hippos.fi

040 621 4424