Hyppää sisältöön

Huippuvarsat kohtaavat Teivossa 1.10. – Kriterium-ravien lähtölistat valmiit

Tulevaisuuden tähtiravurit kohtaavat Tampereen Teivossa lauantaina 1.10. klo 14 alkaen Kriterium-finaaleissa. Loppukilpailuun selviytyneet 3-vuotiaat Suomessa syntyneet lämminveriset kisaavat lähes 94 000 euron ykköspalkinnosta. Parhaalle suomenhevoselle on luvassa huima 47 500 euron voittoraha.

Paikan päälle Teivoon kannattaa tulla lauantaina ajoissa, sillä ravipäivä starttaa jo klo 11:30 Teivon perinteisellä Hevosakatemialla, jossa seminaarin aiheena on suomalaisten peliyhtiöiden 1.1.2017 tapahtuvan fuusion myötä suuresti muuttuva hevostalouden kenttä.

"Paikalla on keskustelemassa hevosurheilun ja pelaamisen asiantuntijoita aivan valtakunnan huipulta. Seminaariyleisölle on luvassa vapaa sisäänpääsy alueelle. Seminaari kestää puolitoista tuntia ja sen jälkeen voi jäädä seuraamaan T76-raveja ja Kriteriumfinaaleita", Teivon ravikeskuksen johtaja Päivi Lehtonen kertoo.

EllinSisu_kriteriumkarsinta
Ellin Sisu

Suomenhevosilla suursuosikki - lämminverisillä tasaisempaa


Kriteriumfinalistit karsittiin Teivossa viime viikon tiistaina. Lämminverisillä oli neljä karsintalähtöä ja suomenhevosilla kaksi. Suomenhevosista yksi nousi kaikkien yläpuolelle.

"Kyllä Hankasalmen Taika-Paulin, Pauli Raivion, valmentama Ellin Sisu oli niin omaa luokkaansa, että ihmeitä saa tapahtua, jos se ei nappaa mukaansa Kriteriumin suuria seteleitä ja hienoja palkintopokaaleja", tuumaa Teivon raviradan kilpailusihteeri Heikki Haavisto.

Lämminveristen puolella sen sijaan oli tasaisempaa, mutta sieltäkin löytyy asiantuntijan silmin ykkössuosikki – tosin ei saamalla marginaalilla kuin Ellin Sisu.

"MAS Archie vakuutti minut kovalla esityksellään ja se nousee hienoiseksi suosikiksi. Kovin vastus tulee sitten kotiradalta Teivosta. Markku Niemisen kaksikko Callela Eliza ja Callela Leonard, joiden taustalta löytyy omistajana pitkäaikainen tamperelainen hevosenomistaja Rauno Asonen, voivat laittaa juupajokisen MAS Archien tosi tiukalle", Heikki Haavisto ennakoi lämminveristen finaalia.

Teivon lähtolistat Heppa-järjestelmässä

Teivon ravirata

Lisätietoja,
Päivi Lehtonen puh. 040-7795583
e-mail: paivi.lehtonen@teivo.fi
Teivon ravikeskus, toimitusjohtaja