Hyppää sisältöön

Hippos hakee viranomaisilta lupaa ravikilpailujen käynnistämiseen – ”Iso merkitys tuhansien ihmisten elinkeinolle ja koko hevosalalle”

Suomen Hippos on lähestynyt viranomaisia esityksellä ravitoiminnan uudelleenkäynnistämisestä. Esitys sisältää kilpailutoiminnan rajoituksia ja linjauksia, joilla kilpailutapahtuma voidaan järjestää mahdollisimman pienin riskein vallitsevassa koronavirustilanteessa.

Ravikilpailuilla on suuri merkitys paitsi kilpailijoille, myös koko hevosalalle. Kuva: Hippos/Ville Vuorinen

Suomen Hippos on käynyt koronavirusepidemian ajan tiivistä yhteydenpitoa viranomaisiin ja selvittänyt, millä keinoin 18.3. alkaen keskeytyksessä ollutta ravikilpailutoimintaa voitaisiin jatkaa. Ravikilpailujen ja muiden tapahtumien seisahtuminen perustuu Suomen hallituksen linjaamaan yli 10 hengen kokoontumiskieltoon, joka osaltaan estää normaalin kilpailutoiminnan toistaiseksi.

Hippos on lähestynyt viranomaisia esityksellä ravikilpailujen käynnistämisestä poikkeusolojen vaatimilla kriteereillä. Esitys sisältää kilpailutoiminnan muutoksia ja rajoituksia, joilla kilpailutapahtuma voidaan järjestää siten, että se ei kasvata riskiä koronavirustartunnoille.

”Hippos on tehnyt aktiivisesti töitä hevosalan toimintaedellytysten varmistamiseksi myös poikkeusaikana. Raviurheilu tarjoaa liitännäiselinkeinoineen työpaikan noin 15 000 suomalaiselle ja vallitseva tilanne aiheuttaa toimijoille merkittäviä tulovähennyksiä sekä jopa työn tekemisen edellytysten keskeytymistä. Ihmisten elinkeinon lisäksi kilpailuilla on iso merkitys koko hevosalalle, ja teemme kaikkemme, jotta kilpailutoimintaa voidaan jatkaa”, Hippoksen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen painottaa.

”Olemme valmistelleet esityksen huolellisesti, jotta voimme varmistaa, että jatkuessaan kilpailutoiminta noudattaa viranomaislinjauksia ja ihmisten terveys ei vaarannu. Raviurheilu on osa suomalaista yhteiskuntaa, ja toiminnan jatkuminen edellyttää seurausten ajattelemista ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden huomioimista”, Mäkinen lisää.

Suomen Hippoksen yhdessä raviratojen ja muiden sidosryhmien kanssa laatima esitys ilman yleisöä ajettavien ravikilpailujen käynnistämisestä perustuu siihen, että kilpailualueelle saapuvien henkilöiden määrä ja lähikontaktit alueella minimoidaan. Tarkalla ohjeistamisella laajalla ravirata-alueella on mahdollista välttää yli 10 hengen kokoontumisia: alueelle pääsevät vain kilpailemisen kannalta välttämättömät henkilöt, hevosautot sijoitetaan varikkoalueelle väljästi, valjastuskatoksilla noudatetaan turvavälejä ja yhteen lähtöön voi osallistua enintään 10 hevosta. Poniraveja, ponilähtöjä eikä paikallisraveja järjestetä. Näin pyritään minimoimaan kilpailualueelle saapuvat ihmiset ja yhtäältä maksimoimaan käytettävissä oleva tila sekä varmistamaan poikkeusjärjestelyiden toteutuminen.

Esityksen ravikilpailumallissa kaikki yleisötilat ovat suljettuja ja tallialueella ovat auki vain välttämättömät tilat, joiden siivoukseen kiinnitetään erityistä huomiota. Hevoset ja niihin liittyvät tiedot ilmoitetaan suullisesti tai verkkopalvelua käyttäen, voilokit jaetaan kilpailijoille ilman kontakteja ja ohjastajien puhallutukset suoritetaan vain erityistarpeen vaatiessa. Palkintojenjakoa ei järjestetä, eikä voittajahaastatteluja tehdä.

Toimihenkilöille vaaditaan järjestettäväksi tilannekoulutus, ja heidän tulee pitää työssään riittävä turvaväli muihin ihmisiin. Tuomariston sisätilassa voi olla enintään kahdeksan henkilöä kerrallaan. Kilpailupaikalle ei tule saapua sairaana tai oireilevana, ja kaikkia paikalle saapuvia pyydetään allekirjoittamaan todistus terveydentilastaan.

Suomen Hippos on yhdessä raviratojen kanssa valmiudessa käynnistämään ravikilpailutoiminta kahden viikon kuluessa siitä, kun se on viranomaisten tulkinnan mukaan mahdollista. Näin voidaan varmistaa riittävä valmistautumisaika niin hevosille kuin kilpailujen järjestäjille.

Lisätiedot:

Vesa Mäkinen, toimitusjohtaja, Suomen Hippos 
vesa.makinen@hippos.fi
p. 040 532 8923

Tuomo Pekonen, kilpailupäällikkö, Suomen Hippos
tuomo.pekonen@hippos.fi
040 557 3889