Hyppää sisältöön

Hippoksen entinen puheenjohtaja Kauko Juhantalo on kuollut

Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtajana vuosina 1987-1992 toiminut Kauko Juhantalo oli kuollessaan 77-vuotias.

Kauko Juhantalo1 web
Kuva: Hippos

Kankaanpääläinen pitkän linjan poliitikko Kauko Juhantalo menehtyi sunnuntaina 26.4.2020 nopeasti edenneen syövän seurauksena. Hän oli kuollessaan 77-vuotias. Asiasta kertoi julkisuuteen Juhantalon perhe.

Juhantalo toimi Keskustan kansanedustajana liki kolme vuosikymmentä ja toimi vuosina 1991-1992 Esko Ahon hallituksen kauppa- ja teollisuusministerinä. Viimeisen kautensa eduskunnassa hän istui 2015-2019, viime eduskuntavaaleissa Juhantalo ei enää asettunut ehdolle.

Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtajana Kauko Juhantalo toimi vuosina 1987-1992. Hevosalalla Juhantalo oli lisäksi mukana muun muassa Kankaanpään Hevosystäväinseuran, Satakunnan hevosjalostusliiton sekä Euroopan raviliitto UET:n tehtävissä.

Juhantalon puheenjohtajakaudella Suomi isännöi ensi kertaa EM-raveja UET Grand Prix –kilpailuineen ja UET:n kokouksineen vuonna 1988. Hänen johdollaan loppuun saatettiin myös Hippoksen pitkä syntyprosessi, kun 1989 keskusjärjestön toimintaan liitettiin ratsu- ja ponijalostus.

Suomen Hippos ottaa osaa Kauko Juhantalon omaisten suruun.