Hyppää sisältöön

Hevosten kuljettajan koulutus hevostenhoitajan tutkintoon

Evira on hyväksynyt Hevostalouden perustutkinnon tutkinnon osan "Tallin ja talliympäristön hoitaminen" eläinkuljetusasetuksen mukaiseksi hevosten kuljettajan ja hoitajan pätevyyskokeeksi. Kuljettajan koulutus ja koe kuuluvat hevostenhoitajalle pakolliseen tutkinnon osaan (tutkinnon osa 4.2.1. Tallin ja talliympäristön hoitaminen). Kuljettajan koulutukseen ja kokeeseen vaadittavat tiedot ja taidot täyttyvät tutkinnon osan hyväksytysti suorittaneilla henkilöillä. Hevostalouden perustutkinnon ensimmäiset opiskelijat aloittivat opinnot syksyllä 2009. Hevostenhoitajan tutkinto oli aiemmin Maatalousalan perustutkinnon suuntautumisvaihtoehto, eikä hevosten kuljettajan koulutus kuulunut kyseiseen tutkintoon.

Hevostenhoitajaksi (Hevostalouden perustutkinto) valmistuneet tai edellä mainitun tutkinnon osan hyväksytysti suorittaneet henkilöt voivat hakea hevosten kaupalliseen kuljetukseen tarvittavaa pätevyystodistusta tutkinto- tai tutkinnon osan todistuksella oman alueen aluehallintovirastosta (www.avi.fi). Kaupallisen toiminnan yhteydessä tapahtuvissa kuljetuksissa tulee olla eläinkuljettajalupa, jonka yksi osa pätevyystodistus on.

-Nyt hevostenhoitajan tutkinnon suorittajien ei tarvitse lähteä hevosten kuljettajan koulutukseen ja suorittamaan erillistä koetta, vaan nämä kuuluvat osaksi pakollisia opintoja, Hevosopiston aikuiskoulutusjohtaja Päivi Laine sanoo.

Asiaa on valmisteltu yhteistyössä Eviran, Hevosopiston, Hippoliksen Hevosklusteri-hankkeen, Opetushallituksen ja Suomen Ratsastajainliiton kesken.

Lisätietoja
Ylitarkastaja Sari Salminen, Evira puh. 040 489 3358
Aikuiskoulutusjohtaja Päivi Laine, Hevosopisto puh. 040 860 7601
Opetusneuvos Susanna Tauriainen, Opetushallitus puh. 040 348 7811