Hyppää sisältöön

Hevospassien toimitukset ilman polveutumisen varmistusta

Suomen Hippoksen yhteistyökumppani hevosten polveutumismääritysten osalta vaihtui syksyllä 2017. Yhtyneet Medix laboratorion lopetettua hevosten polveutumismääritykset, Suomen Hippos kilpailutti toimijan vaatimusten mukaisesti. Kilpailutuksen tuloksena uudeksi yhteistyötahoksi valikoitui Ruotsin maatalousyliopiston, SLU:n laboratorio Uppsalassa.

Tunnistusten yhteydessä otetut DNA-näytteet on toimitettu analysoitavaksi Ruotsiin 1.11.2017 alkaen. Tulosten valmistuminen laboratoriosta on kuitenkin valitettavasti viivästynyt, laboratorioiden välisen tiedonvaihdon haasteiden vuoksi. Tämä on viivästyttänyt myös hevospassien tulostamista Suomen Hippoksessa ja näiden toimittamista kasvattajille.

Komission täytäntöönpanoasetus (EU)2015/262  hevoseläinten tunnistusmenetelmien osalta, ns. hevospassiasetus, määrittelee sen, että hevoselle on tehtävä tunnistusasiakirja 12 kk kuluessa syntymästä, jotta sille ei jouduta merkitsemään teurastuskieltoa.

Tästä johtuen Suomen Hippoksessa on päädytty tekemään hevosten tunnistusasiakirjat, vaikka varmistusta polveutumismäärityksestä ei ole saatu. Hevosen oma DNA-määritys on tehty. Polveutumismääritysten tultua Hippokseen, tiedot tallennetaan Heppa-järjestelmään. Mikäli polveutumisessa on epäselvyyksiä, olemme välittömästi yhteydessä kasvattajaan.

Hippoksessa hevospassit tehdään lähtökohtaisesti tunnistusten saapumisjärjestyksessä. Tällä hetkellä etusijalla ovat myös aikaisin keväällä syntyneet varsat. Mikäli kasvattaja on tunnistuttanut (myös maksanut tunnistuksen hevosjalostusliittoon) sekä huolehtinut syntymätodistuksen ajoissa, niin Hippos huolehtii, että passi tehdään vuoden sisällä syntymästä. Tämä edellyttää sitä, että kaikki tarvittavat dokumentit ovat tulleet Hippokseen vähintään 1 kk ennen vuoden määräajan umpeutumista.

Mikäli hevonen on lähdössä ulkomaille tai passi tarvitaan muutoin pikaisesti, passien toimitusta voidaan kiirehtiä.

Lisätietoja:

Lämminveriset ravihevoset

Anne Sutinen, p. 020 760 5252, anne.sutinen@hippos.fi

Suomenhevoset

Soila Lehmusvaara, p. 020 760 5253, soila.lehmusvaara@hippos.fi

Lämminveriset ratsuhevoset ja ponit (c, nf, sh, w)

Tea Niemi, p. 020 760 5258, tea.niemi@hippos.fi

Islanninhevoset, vuonohevoset, gotlanninruss

Piia Palonen, p. 020 760 5259, piia.palonen@hippos.fi

Täysiveriset, erikoisrodut

Mirka Kivelä, p. 020 760 5263, mirka.kivela@hippos.fi