Hyppää sisältöön

Hevosen herpesvirus 1 aiheuttanut tartuntaryppäitä Espanjassa – ”Tilanne on syytä tiedostaa myös Suomessa”

Hevosen herpesvirus 1 (EHV-1) saattaa pahimmillaan johtaa varsan luomiseen. Suomessa herpestartunnoissa ei ole havaittu kasvua, mutta Espanjan tautiryppäiden johdosta tilannetta seurataan korostetusti myös Suomessa.

Espanjassa EHV-1 tartuntatapauksia on havaittu Valenciassa järjestetyissä ratsastuskilpailuissa. Sairastuneita hevosia on kymmeniä ja tartunnoista neljän raportoidaan johtaneen kuolemaan. Suomessa asiasta tiedotti 1. maaliskuuta Ratsastajainliitto.

Kansainvälinen Ratsastajainliitto FEI on jäljittänyt aktiivisesti Valencian kilpailuissa vierailleita hevosia ja liitto tekee tiiviisti kansainvälistä yhteistyötä. Valenciassa hevosia on vieraillut ympäri Eurooppaa.

Suomen ravikilpailujen osalta virus ei aiheuta toistaiseksi välittömiä toimenpiteitä. Ratsastajainliitto ja Hippos seuraavat tilannetta tiiviisti.

Herpesvirukset leviävät pääasiassa pisaratartuntana, mutta ne voivat levitä myös virusta sisältävien eritteiden likaamien käsien, vaatteiden tai tavaroiden välityksellä. Tartunnoille on tyypillistä, että virus jää elimistöön piilevästi ja voi aktivoitua myöhemmin stressin tai tiineyden yhteydessä. Sairaus esiintyy kolmena muotona: hengitystieinfektiona, sikiön vaurioitumisena sekä halvauksena. Virus säilyy huonosti hevosen ulkopuolella, ja se on herkkä desinfektioaineille.

”Espanjan tautirypäs voi tuntua Suomessa kaukaiselta asialta, mutta se on samalla varoittava esimerkki siitä miten herkästi tällaiset taudit leviävät, kun olosuhteet ovat otolliset. Tilanne on syytä tiedostaa myös Suomessa. Tartunnat ovat kansainvälisessä seurannassa ratsastusliittojen osalta, mutta kohdalle sattuessaan virus ei hevosen lajivalinnasta välitä”, Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Martti Tala kommentoi.

Hevosen virustautiin on olemassa rokote. Rokotteen käyttö ei ole niin yleistä, kuten esimerkiksi ravi- ja ratsastuskilpailuissa pakolliset influenssarokotteet. Hevosten rokotuksista lisätietoja löytyy mm. Helsingin yliopistollisen eläinsairaalan sivuilta.

Omatoimisen rokotteen hankkimisesta ei kuitenkaan ole hevoselle haittaa.

”Ennaltaehkäisevää herpesrokotusta voi harkita esimerkiksi siinä tapauksessa, jos tallissa asustaa tiine tamma ja tallilla on säännöllisesti starttaavia kilpahevosia. Myös ihmiset voivat levittää tautia vaatteissaan, joten jos tauti uhkaa levitä naapurimaihin tai Suomeen asti, näkisin herpesrokotuksen ottamisen näissä tapauksissa ihan järkeväksi asiaksi”, Tala kommentoi.

Suomessa herpesviruksen aiheuttamia varsan luomisia on raportoitu esimerkiksi vuonna 2019. Asiasta lisätietoja löydät Ruokaviraston sivuilta.