Hyppää sisältöön

Hallsta Lotus uusi Pohjoismaiden mestaruus voittonsa

Pohjoismaiden mestaruus matkasi Ruotsiin Jan Olov Perssonin valmentaman Hallsta Lotuksen uusittua viime vuoden voittonsa.

hallsta lotus ohlsson
Hallsta Lotuksen lisäksi aikaisemmin Pohjoismaiden mestaruuden kahdesti ovat voittaneet Järvsöfaks ja norjalainen Mörtved Jerkled. Kuva Pirje Paananen

- Hevonen on saanut alkumetreille lisää nopeutta. Loppusuoralla Erikasson heitti hienosti haastetta, mutta lopulta voitto oli helppo, Hallsta Lotuksen vakio ohjastaja Ulf Ohlsson kertoi voittajahaastattelussa.

Hallsta Lotus vei 40 000 euron ykköspalkinnon nimiinsä ajalla 24,3a. Suomalaisittain saatiin jännittää ja iloita hallitsevan ravikuninkaan Erikassonin haastaessa Hallsta Lotusta loppusuoralla sijoittuen lopulta toiseksi.

- Harvassa on näin hyvä hevonen, äärettömän iloinen Erikassonin valmentaja Bella Varjonen kommentoi tyytyväisenä tuoreeltaan lähdön jälkeen.

Kolmanneksi lähdössä sijoittui norjalainen Särpefanten.

Liquorice Pipe leikitteli Kasvattajakruunu-finaalin voittoon

Antti Teivaisen ohjastama Liquorice Pipe hallitsi Kasvattajakruunun finaalia lähdöstä maaliin. Helpon näköinen voitto irtosi ajalla 14,4a. Lähdön ykköspalkinto oli 20 000 euroa.

- Hevosella oli Derbyn aikoihin ongelmia vatsan kanssa, mutta nyt kaikki on kunnossa ja hevonen on palannut omalle tasolleen. Tänään kaikki oli helppoa, ohjasta Antti Teivainen kommentoi.

Liquorice Pipen omistaa ja sen valmentajana toimii juupajokelainen Pekka Mäkelä. Toiseksi lähdössä sijoittui Liquorice Pipen selässä juossut Inverigo.

Ekologi L. Fabrituis Memorial – Åbofemman juhlittu sankari

Heikki Mikkosen ohjastama Ekoloki vei nimiinsä vuoden 2012 Åbyfemman kilometriajalla 24,7a. Tämän vuoden tuore Kriterium voittaja ei saanut mitään ilmaiseksi vaan joutui matkaamaan alkumetrit kolmatta rataa, jonka jälkeen Jaakko Mikkosen omistama ja valmentaman ori matkasi johtavan rinnalla taistellen itsensä lopulta voittajaksi.

Pekka Korpi avasi ravipäivän kolmoisvoitolla Junnustartti-finaalissa

Pekka Korven valmennustalli otti kolmoisvoiton Junnustartti-finaalissa. Kirkkaimman mitalin vei Pekka Korven ohjastama Express Duo ajalla 17,6a. Toiseksi sijoittui Pekan pojan Hannu-Pekka Korven ohjastama Eden Duo ja kolmanneksi sijoittui tallin henkilökuntaan kuuluvan Jeroen Van Craenin ohjastama BWT Hard As a Rock. Junnustartissa kilpailivat 2-vuotiaat lämminveriset ravihevoset.

Turun Metsämäen raviradalla yleisöä oli paikalla 4 388 ja Totopeliä pelattiin yhteensä 1 119 681,90 eurolla.

Kuvia PM-raveista löytyy Hippoksen kuvagalleriasta.