Hyppää sisältöön

Hae Raviurheiluakatemiaan viimeistään 15. tammikuuta

Nuorille raviurheilijoille suunnattu Raviurheiluakatemia alkaa tänä vuonna. Raviurheiluakatemiaan kuuluvat Poniakatemia, joka toteutetaan kesäleirinä sekä ohjastajien kilpailusarjat Juniori- ja Salamakypärät.

Salamakypärät ryhmäkuva 6 kuva Suomen Hippos
Salamakypärät-kilpailusarjan osallistujat 2019. Kuva: Hippos / Hanna Laakso

Raviurheiluakatemian tarkoituksena on tarjota kilpailumahdollisuuksia nuorille ohjastajille sekä antaa koulutusta raviurheilun ammattilaisuutta tukevissa aiheissa. Akatemiaan valitaan tavoitteellisia raviurheilijoita, jotka haluavat panostaa lajiin ja omaan osaamiseensa hevosalalla. Osallistujia valitessa painotetaan erityisesti hakemuksen sisältöä ja hakijoiden motivaatiota.

Salamakypärät-sarjaa on ajettu jo seitsemän kauden verran, ja kilpailusarjan konsepti pysyy lähes ennallaan akatemian alkaessa. Sarja on suunnattu kokelaslisenssin haltijoille, jotka ovat syntyneet vuosina 1991 - 2002. Kilpailusarjaa ajetaan 12 osalähdön verran huhtikuusta alkaen.


Juniorikypärät suunniteltiin vastaamaan nuorten ohjastajien haasteisiin saada kilpailukokemusta ja hevosia ajettavakseen. Sarjaan saavat osallistua juniorilisenssin haltijat, jotka ovat syntyneet vuosina 1995 – 2002. Sarja koostuu kuudesta osalähdöstä, joista ensimmäinen ajetaan kesäkuussa. Juniorilisenssin saa kuka tahansa alle 25-vuotias ajolupakurssin suorittanut henkilö. Kokelaslisenssin haltijoiden puolestaan täytyy työskennellä ammattilisenssin haltijan alaisuudessa.

Poniakatemiaan saavat hakea vuosina 2003 – 2007 syntyneet poniraviurheilijat. Poniakatemia järjestetään leirimuotoisena kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Leiri on maksuton osallistujille, ainoa edellytys leirille on oma poni tai lainaponi. Leirillä osallistujia kouluttavat raviurheilun ammattilaiset, aiheina on muun muassa ponin valmennus ja sen kilpailuttaminen.

Akatemian osallistujille järjestetään yhteistä koulutusta eri raviurheiluun ja hevosalan ammattilaisuuteen liittyvistä aiheista. Salamakypärien osalähtöjen yhteydessä järjestettäviin koulutuksiin tarjotaan Poniakatemian ja Juniorikypärien osallistujille mahdollisuus etäyhteyteen. Lisäksi Juniori- ja Salamakypärille järjestetään opintomatka Ruotsiin.

Haku Raviurheiluakatemiaan alkoi perjantaina 20. joulukuuta, ja hakemukset tulee tehdä viimeistään keskiviikkona 15. tammikuuta 2020.

Lue lisää Raviurheiluakatemiasta  ja hae mukaan!


Lisätietoja:

Hanna Närhinen

Markkinointi- ja tapahtumakoordinaattori

Suomen Hippos

hanna.narhinen@hippos.fi

040 621 4424