Hyppää sisältöön

Hachiko De Veluwe ei päästänyt Ranch Kellyä ohi – Jorma Kontiolle uran 11. Suur-Hollola-voitto

Lämminveristen Suur-Hollola-ajon finaalissa oli dramatiikkaa heti lähtökiihdytyksessä, kun sisäradan Benjamin Evo laukkasi. Jorma Kontion ohjastama Hachiko De Veluwe otti johtopaikan ja sai takasuoralla rinnalleen vuoden 2018 voittajan Ranch Kellyn. Viimeisessä kaarteessa erottautui neljän hevosen joukko, josta kiriin lähti Olli Koivusen ohjastama Cameron Evo.

Hachiko De Veluwe juhli Suur-Hollolassa. Kuva: Hippos / Hanna Laakso.

Loppusuoralla Cameron Evo laukkasi hyvästä kiristään, ja tiukin kamppailu voitosta käytiin Hachiko De Veluwen ja Ranch Kellyn välillä. Kontio kannusti niukasti Hachiko De Veluwen Suur-Hollola-ajon voittajaksi ajalla 11,6a/2140 metriä. Toiseksi taisteli Ranch Kelly ja kolmanneksi sijoittui Atupem.

Jorma Kontiolle voitto oli ohjastajana jo yhdestoista Suur-Hollolassa.

”Olen saanut ajaa hyviä hevosia tässä kilpailussa. Hachiko De Veluwella on hieno kilpailupää juosta. Ranch Kelly ansaitsee kunnioituksen, se antoi tosi kovan vastuksen lopussa. Tulevaisuuteen tämän hevosen kanssa on paljon odotuksia, luulen että tämä menee joskus tällä matkalla kymmenellä alkavan ajan”, Kontio kertoi.

Valmentaja Timo Nurmoksen tähtäin hevoselle oli heti viime vuoden Derby-voiton jälkeen Suur-Hollolassa.

”Olen saanut täyden työrauhan ja tällaista mukavaa, hienoa hevosta on kiva valmentaa.  Nyt ruuna saa pienen loman. Olen huomannut, että hyvät hevoset oikein haluavat juosta, kun saavat välillä ottaa rennosti. Jubileumspokalen ajetaan Ruotsissa elokuussa, ja ajattelen, että hevonen sopisi hyvin myös Ranskaan”, Nurmos mietti.

Hachiko De Veluwen omistaa ja on kasvattanut Lars Ingman Oy Ab. Anders Ingmanille nuorten hevosten seuraaminen on raviurheilun suola.

”Se on hienointa raviurheilussa, kun pääsee seuraamaan nuoren hevosen kehittymistä. Tämä on niitä isoja kilpailuja, jonka jokainen haluaa voittaa. Timo on tehnyt valtavan hienoa työtä, että hevonen pystyi vasta yhdennessätoista startissaan voittamaan Suur-Hollolan”, Ingman kertoi.

Vasta 5-vuotias Hachiko De Veluwe ansaitsi voitostaan 120 000 euroa. Ingmanin perheen hevoset ovat aiemminkin menestyneet suurkilpailuissa. Hachiko De Veluwen veli on yksi kaikkien aikojen suomalaisravureista Brad De Veluwe, joka tienasi urallaan yli miljoona euroa. 

”Hachiko alkaa olla veljensä Bradin tasolla, hevosilla on vain ollut erilainen urakehitys”, Ingman kehui.


Kylmäveristen Suur-Hollola meni kotiradan vekkulille

Pyörylän Paroni kurotti Suur-Hollolan voittoon. Kuva: Hippos / Hanna Laakso.

Suomenhevosten Suur-Hollolassa keulaan avasi paalun Vixus ja se sai taakseen Mika Forssin ohjastaman Pyörylän Paronin, joka sai salamastartin takamatkalta. Janne Soronen piti keulassa vauhdin reippaana, mikä teki takaparien hevosten tehtävästä vaikean. Loppusuoralla käytiin tiukka kamppailu voitosta, jonka vei Pyörylän Paroni. Ruunan voittoaika oli 22,1/2180metriä.

”Paroni on vähän vekkuli ruuna. Sen meno on päivästä kiinni, ja tänään ruuna oli aivan loistava. Lopussa oli tiukkaa vääntöä, mutta nyt ruuna oli oikeassa paikassa taistelija. Voitto maistuu tosi hyvältä, ei näitä lähtöjä pääse edes joka vuosi ajamaan”, Forss iloitsi.

Pyörylän Paronia valmentaa Leo Mönttinen, joka sai kokea yhden uransa tähtihetkistä kotiradallaan Jokimaalla.

”Tuntuu tosi mahtavalta, tämä on minun urani paras voitto. Joskus sattuu tällainen helmi joukkoon, kun jaksaa kokeilla ja kokeilla. Arvostan Paronia hevosena valtavan paljon”, vuosikymmeniä hevosia valmentanut Mönttinen tunnelmoi.

Mönttinen omistaa Suur-Hollola-voittajan yhdessä Eeva Johanssonin kanssa. 9-vuotiaan huippuruunan kasvattaja on Joni Koivula. Pyörylän Paroni kasvatti voittosummaansa 37 500 eurolla.

Vapaasti käytettäviä kuvia Suur-Hollola-sunnuntailta

Kaikki ravipäivän tulokset Suomen Hippoksen Heppa-järjestelmässä

Lisätietoja:

Hanna Laakso
Tiedottaja, Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
040 837 8403