Ari Moilanen ohjasti Graceful Swampille St Michel -sunnuntaina uuden ennätystuloksen Eugen Pylvänäisen muistoajossa. St Michel Tammatähdeksi ravasi Piskon Pouta, joka paransi omaa ennätystään peräti kahdella sekunnilla.
Graceful Swamp on voittanut tänä vuonna kaikki lähtönsä. Kuva: Hippos / Hanna Laakso
”Zinco Jet tuli lujaa rinnalle, mutta hevonen vastasi hyvin ja pysyi turvallisen mitan päässä muista. Sekunnin ajasta saisi vielä ainakin kirittyä, jos ajettaisiin tasaista vauhtia”, Moilanen pohti voittajahaastattelussa.
”Mitään erityisiä muutoksia ei ole tarvinnut nyt tehdä. Hevonen on ollut hyvässä vireessä ja mennyt koko ajan eteenpäin. Tänä vuonna ravin kanssa ei ole ollut enää minkäänlaisia ongelmia.”
Hevosen valmentaja Erkki-Pekka Mäkinen oli silminnähden tyytyväinen suojattinsa tulokseen ja intoutui tuulettamaan voittajahaastattelussa riehakkaasti.
”Ehdottomasti ollaan St Michel –viikonloppuna mukana ensi vuonnakin. Nämähän ovat parhaat ravit mitä maailmassa on!”
Graceful Swampin suhteen tavoitteet pidetään korkealla. Tämän kauden päätavoitteissa siintävät elokuun lopussa juostava Derby sekä lokakuussa Vermossa juostavat EM-ravit.
_Kimmo_Maattanen_Mikkeli_210919_kuva_Hippos_Hanna_Laakso.jpg)
Piskon Pouta paransi ennätystään kahdella sekunnilla. Kuva: Hippos / Hanna Laakso
Piskon Poudasta St Michel Tammatähti
Kylmäveritammojen St Michel Tammatähdessä oli tarjolla näytön paikkoja kohti Kuninkuusravien kuningatarkilpaa. Vahvimman suorituksen kovassa joukossa teki Kimmo Määttäsen ohjastama Piskon Pouta.
Kahdeksanvuotias Mari Rautiaisen valmentama ja Taisto Rautiaisen kasvattama ja omistama tamma on äitynyt huippuvireeseen mitä parhaimmalla hetkellä, kun vuoden suurimpaan suomenhevoskilpaan on aikaa kaksi viikkoa.
”Hyvä ettei itku pääse! Olisi tullut liian pitkä kiri, niin jouduin vähän odottelemaan, mutta kyllä oli makea vesi suussa, kun pääsin kääntämään ohitukseen. Silloin ajattelin, että kyllä pitää olla tosi hyvä hevonen, jos meinaa joku tulla vielä ohi”, vakio-ohjastaja Kimmo Määttänen tunnelmoi.
Myös Rautiainen häkeltyi suojattinsa suorituksesta Mikkelin kaviouralla. Piskon Pouta kohensi mailin matkalla ennätystään kahdella sekunnilla lukemiin 22,7/1609m.
”En pysty sanomaan mitään, olen täysin sanaton”, Rautiainen ihmetteli kolmannen voittonsa putkeen ottaneen hevosen otteita.
”Välissä on uiteltu ja vähän ajeltu, itse kävin Itävallassa vähän lomailemassa välillä. Samaan tapaan on toimittu kuin tähänkin asti. Tuntuu, että se menee koko ajan eteenpäin”, Rautiainen kehui.
Mikkelin sunnuntain ravien tulokset >
Lisätietoja:
Suvi Hakkarainen, viestintäpäällikkö, Suomen Hippos
suvi.hakkarainen@hippos.fi
040 776 0530