Hyppää sisältöön

Fintoto lanseeraa uudet tuotemerkit tammikuussa

Uudet tuotemerkit ovat Toto75, Toto65, Toto5 ja Toto4.

Peliyhtiö Fintoto Oy vastaa yksin kaikkien hevospelien myynnistä ja markkinoinnista vuodesta 2012 alkaen. Muutos merkitsee uutta aikakautta raviurheilussa.  Muutoksen myötä Fintoto tuo markkinoille upouudet tuotemerkit – Toto75, Toto65, Toto5 ja Toto4.

- Osana nimimuutosta ja uudella brändillä haluamme osoittaa, että Suomen raviurheilussa ja hevospeleissä käännetään uusi sivu, Fintoto Oy:n toimitusjohtaja Markku Breider toteaa.

Ensimmäinen Toto75-kierros ajetaan 7. tammikuuta maan pääradalla Vermossa. Nimeltään Toto75-tapahtuma on naapurimaiden Suomen ja Ruotsin suuri ja näyttävä kansainvälinen ravijuhla. Ruotsi osallistuu juhliin siirtämällä oman V75-kierroksensa Vermoon.

Juhlavan avauksen jälkeen kotimaiset Toto75-ravit juostaan aina lauantaisin. Lauantai nousee viikon tärkeimmäksi ravipäiväksi. Myös keskiviikon merkitys kasvaa nykyisestä. Keskiviikkoisin ohjelmassa ovat Toto65-ravit.

- Tämän uskotaan innostavan raviveikkaajia, sillä uusi tuote tarjoaa heille entistä enemmän jännitystä ja mielenkiintoa, Breider jatkaa.  

Maanantain, tiistain, torstain, perjantain ja sunnuntain profiiliraveissa pelataan Toto5:sta. Keskiviikon ja perjantain lounasraveissa on pelaajille tarjolla Toto4.

-Loppuvuodesta kerromme lisää asioista, jotka koskevat vuoden 2012 ravipelejä,  Breider lupaa.

Lisätietoja Totopeleistä:

Toto75 - Pelataan seitsemän ennalta mainitun lähdön voittajaa. Pelissä on kolme voittoluokkaa.

Toto65 - Pelataan kuuden ennalta mainitun lähdön voittajaa. Pelissä on kaksi voittoluokkaa.

Toto5 - Pelataan viiden ennalta mainitun lähdön voittajaa. Pelissä on yksi voittoluokka.

Toto4 - Pelataan neljän ennalta mainitun lähdön voittajaa. Pelissä on yksi voittoluokka.

Lisätietoja

Markku Breider,

Fintoto Oy:n toimitusjohtaja. 

gsm 040-8308586