Hyppää sisältöön

Euroopan suurimpiin ravilupauksiin lukeutuva Tetrick Wania aloittaa kilpailukautensa keskiviikkona Vermo Areenalta – ”Menestys on tullut hevosen lahjoilla”

Tetrick Wania osoitti huiman lahjakkuutensa kaksivuotiskaudellaan. Tulevana keskiviikkona kolmivuotiskausi starttaa Vermosta. Kuva: TR Bild

Riina Rekilän valmentama sekä kasvattama Tetrick Wania on 3-vuotias lämminveriravuri, joka sykähdytti maailmanlaajuisesti viimevuotisilla esityksillään. Hämeenkyrössä syntynyt ja varttunut ravuri aloittaa kilpailukautensa keskiviikkona 13. huhtikuuta Vermon kaviouralta.

Tetrick Wania, on nimi, joka ei vuonna 2021 jäänyt eurooppalaiselta ravikansalta huomaamatta. Hevosen viimeisin startti marraskuun lopulla Ruotsin Malmössä Jägersron ravidalla päättyi 2-vuotiaiden Svensk Uppfödningslöppning -suurkilpailun voittoon. Voitto oli ylivoimainen, ja ykkössijan ylivoimaa lisää vielä se, että startissa hevonen otti lähtölaukan.

Uuteen kilpailukauteen on valmentaja Riina Rekilän mukaan valmistauduttu rauhallisissa, mutta odottavissa merkeissä.

”On se tosi kiva, kun hevosen kanssa päästään starttaamaan. Sitä on talvi treenailtu rauhassa, mutta yksi reippaampi hiitti sillä on ajettu, kun Nimczyk (Michael Nimczyk, hevosen tuleva valmentaja) kävi hevosella ajamassa”, Rekilä kertoo.

”Nimczyk on käynyt tosiaan hevosta tuon kerran ajamassa. Se oli myös talvella ainut kerta, kun otettiin isommilla hokeilla varustettuja kenkiä pois siltä. Hän oli hevoseen todella tyytyväinen, ja se meni tosi helposti karvan alta 15 (Hevosen kilometrivauhti 1 minuutti ja 15 sekuntia). Hevonen on yksinään ajettuna vähän laiska, niin aika oli se huomioon ottaen oikein hyvä.”

Rekilä myi omistuksensa huippuoriistaan saksalaiselle Karin Walter-Mommertille marraskuussa, mutta toimii toistaiseksi hevosen valmentajana. Hän on myös vastannut pääasiassa hevosen starttien ohjastuksista. Vaikka uusi kotimaa ja valmennusympäristö kutsuvatkin Tetrick Waniaa jossain vaiheessa, ei Hämeenkyrössä mietitä liikaa tulevia.

”En ole sillä tavalla ajatellut asiaa, kun hevonen on nyt tässä. Niin kauan, kun se täällä, niin kaikki asiat ovat samalla tavalla”, Rekilä kommentoi.

Hevosen kilpailuesitykset puhuvat hevosen poikkeuksellisien kykyjen puolesta, ja tulevaisuudelta Rekilä toivookin erityisesti yhtä asiaa.

”Kunhan hevoselle ei koskaan sattuisi mitään.”

”Se menee todella helposti sitä vauhtia mitä se on mennyt edellisissä starteissaan. Jägersrossa se olisi mennyt ilman lähtölaukkaa varmaan 11-alkavan ajan”, Rekilä taustoittaa sitä, millaisia esityksiä hevoselta voisi tulevaisuudessa odottaa.

Keskimääräinen kilometrivauhti 1.11,0 olisi kovaa valuuttaa jo kokeneempien hevosten lähdöissä. Esimerkiksi 1.10,0-ajan alituksia ei Suomessa todisteta välttämättä yhden kalenterivuoden aikana.

Vermon keskiviikkoravien kuudes lähtö onkin monella tapaa yksi tähänastisen ravivuoden odotetuimmista lähdöistä. Poikkeuksellista kykyä kannattaakin tulla katsomaan paikan päälle.

Rekilä on luonnollisesti itse todistanut huippulahjakkuuden otteita enemmän kuin kukaan muu, mutta jos hän pohtisi Vermoon saapumista tavallisen raviharrastajan näkökulmasta, saisi Vermoon lähtö häneltä vihreää valoa.

”Voisin lähteäkin. Justiinsa tuommoinen on hienoa, että hevonen on nuorena hyvä. Se, että menestys on tullut hevosen lahjoilla, niin lähtisin varmasti katsomaan paikan päälle, miltä semmoinen hevonen näyttää”, Rekilä kommentoi.

 

Korjattu 12.4.: Rekilän kommentissa korjattu sana startti hiitiksi.