Hyppää sisältöön

Esittelyssä vuoden 2022 Suuren Suomalaisen Derbyn finalistit

Sahara Flames. Kuva: Maisa Hyttinen

Nelivuotiaiden lämminveristen Suuri Suomalainen Derby kilpaillaan tulevana lauantaina Suomen pääradalla Vermossa. Lähdön voittajaa odottaa peräti 120 000 euron ykköspalkinto. Esittelyssä kilpailun 12 finalistia. Esittelytekstit on kirjoittanut Toni Sarkama.

1 SAHARA FLAMES

Santtu Raitala 

Tamma, synt. 22.5.2018

Explosive Matter – El Angelic – Kadabra

Startit: 22 (6-9-1)

Ennätys: 12,9ake
Voittosumma: 113 050 €

Kasvattaja: Petra Huhti
Omistaja: Petra Huhti

Kilpailuoikeuden vuokraaja: Aalto Annika & Tmi Ravitalli Tapio Mäki-Tulokas
Valmentaja: Tapio Mäki-Tulokas
Hoitaja: Annika Aalto

Sahara Flames on kuulunut ikäluokkansa kärkinimiin koko uransa ajan. Kolmevuotiaana hevonen sijoittui Tammakriteriumissa toiseksi. Varsinaisessa Kriterium-finaalissa tamma otti karsintavoiton lisäksi arvokkaan kolmossijan. Loppukauteen mahtui vielä Kymenlaakso-ajon kakkossija ja tammojen Kasvattajakruunu-nelonen. Mäki-Tulokkaan valmennettava juoksi kolmivuotiskaudellaan 90 000 euron kausiansiot.

Nelivuotiskauden alkupuolella ei olla nähty parasta Sahara Flamesia, vaikka tamma sijoittuikin Suur-Hollolan Best Princess -lähdössä toiseksi. Voitto kuitenkin uupui tältä vuodelta.

Derby-karsinnoissa tärähti viimein oikein kunnolla. Nopea tamma haki heti kärkipaikan nimiinsä ja veti virtaviivaisella tyylillä joukkoa kaukana muusta porukasta. Reipas matkavauhti ei näkynyt lopussakaan, ja Sahara Flames oli lopulta täysin pitelemätön. Voittoaika 13,5 on kovaa valuuttaa keskipitkälle matkalle.

Valmentaja Tapio Mäki-Tulokas on valmennettavansa kanssa toista kertaa Derby-finaalissa. Sahara B Boy sijoittui Mäki-Tulokkaan valmentamana toiseksi vuonna 2014. Suomen ykköskuski Santtu Raitala on voittanut lähes kaiken mahdollisen kotimaassaan, mutta Derbyn voitto mieheltä vielä puuttuu. Paras sijoitus ennen tätä on ollut Gloria Webin kolmossija vuonna 2018.

Sahara Flamesin omistaja-kasvattaja Petra Huhti on ollut pitkään mukana raviurheilussa, ensin hevosenhoitajana ja nykyään siittolayrittäjänä puolisonsa Oskari Mäenpään kanssa.

Tamman emä El Angelic on jättänyt aiemminkin Derby-finalistin. Kriterium-voittaja Sahara Jaeburn oli viime vuoden Derbyssä yksi suosikeista. Finaalissa ori sijoittui seitsemänneksi.

EL Jetback. Kuva: Maisa Hyttinen

2 EL JETPACK

Jorma Kontio

Ori, synt. 22.5.2018

El Titan – El Mistress Eeva – Andover Image

Startit: 12 (5-0-2)

Ennätys: 12,5ake
Voittosumma: 30 392 €

Kasvattaja: Emp-Invest Oy
Omistaja: Se-Mi Stable
Valmentaja: Timo Nurmos
Hoitaja: Laura Marttinen

Neljävuotias ori EL Jetpack oli viime vuoden Kriteriumissa ykkössuosikki. Tuolloin tuli epäonnistuminen, ja sen jälkeen hevosella on tähdätty vain ja ainoastaan Derbyyn. Ori on kilpaillut tällä kaudella neljä kertaa voittaen niistä kahdesti. Nelivuotiskausi alkoi komealla voitolla Solvallassa kesäkuun alkupuolella. Sen jälkeen Timo Nurmoksen suojatti sijoittui kahdesti kovissa lähdöissä viidenneksi.

Derby-karsinnassa EL Jetpack arvottiin takariviin, mutta se oli vain hidaste voiton suhteen. Jorma Kontio teki ratkaisun parijonosta 1700 metriä ennen maalia, ja kaksikko eteni lopulta aina keulapaikalle saakka.

EL Jetpackillä on urallaan ainoastaan 12 kilpailua, mutta vähäinen starttimäärä ei ole ollut ennenkään este Timo Nurmoksen tallin hevoselle. Nurmos on todellinen Derby-hahmo. Suomen Derbyn hän on voittanut viidesti ja Ruotsin Derbyn neljästi. Tänä viikonloppuna mies havittelee Derby-menestystä kahdessa maassa. Ruotsissa hänellä on peräti kuusi hevosta Jägersron Tammaderbyssä. Sen lisäksi Lulius Boko on yksi Derbyn suurista nimistä.

Ohjastaja Jorma Kontio ei esittelyitä kaipaa. Mies on kaikkien aikojen voitokkain ohjastaja Derbyssä yhdeksällä voitollaan.

Hevosen omistaa Se-Mi Stable, jonka takaa löytyy valmentaja Nurmoksen lisäksi mm. pitkän linjan eläinlääkäri Jukka Houttu ja Henry Olander. Olanderin omistama ja kasvattama Incredible Ironman sijoittui Derbyssä kolmanneksi vuonna 2015.

EL-alkuliitteiset hevoset ja niiden takaa tunnetut Laakkoset ovat hyvin tuttuja suomalaisessa raviurheilussa. EL Jetpack on kuitenkin ensimmäinen EL-hevonen Derby-finaalissa. Emp-Invest Oy:n takaa löytyy Elina Laakkonen.

Dusktodawn Boogie. Kuva: Maisa Hyttinen

3 DUSKTODAWN BOOGIE

Kenneth Danielsen

Tamma, synt. 18.6.2018

Lexus Font – Pine Top Boogie – Pine Chip

Startit: 28 (15-5-4)

Ennätys: 12,0ake
Voittosumma: 212 025 €

Kasvattaja: Häijään Oriasema Oy
Omistaja: First Ready Cash
Valmentaja: Kenneth Danielsen
Hoitaja: Päivi Pihlgren

Dusktodawn Boogie on todellinen tuhkimotarina. Tamma maksoi vuonna 2019 Ypäjän varsahuutokaupassa ainoastaan 2000 euroa. Lauantaina hevonen tavoittelee 120 000 euron jättipottia kilpailun suosikkina.

Supertamma esitteli osaamistaan jo kaksivuotiskaudella voittaessaan kaksivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun. Kolmivuotiskauden alussa Dusktodawn Boogie sijoittui toiseksi Kolmivuotispokaalissa ja kolmanneksi Seppele-Ajossa. Elokuun alussa hevonen voitti Tammakriteriumin hienolla esityksellä.

Varsinaisessa Kriteriumissa nähtiin suuri yllätys, kun Dusktodawn Boogie karsiutui ulos finaalista. Myös Kasvattajakruunussa tamma koki yllätystappion laukan seurauksena. Parempaa oli kuitenkin luvassa.

Valmentaja-omistaja Kenneth Danielsen teki loppuvuodesta yllätysratkaisun ja siirsi tähtitammansa Ranskaan Jean-Michel Bazirelle. Tältä käsin tamma valloitti Vincennesin ravipyhätön Pariisissa ja juoksi kolmeen starttiin yli 70 000 euroa.

Dusktodawn Boogie palasi keväällä takaisin Suomeen ja jatkoi menestymisen tiellä. Kevään jälkeen ainoa tappio tuli kivenkovassa nelivuotislähdössä Eskilstunassa, missä Danielsenin silmäterä sijoittui kolmanneksi alittaen voimassa olevan nelivuotiaiden tammojen SE-tuloksen juurikin Derby-matkalla.

Omistajatalli First Ready Cashin takaa löytyy Kenneth Danielsen ja hänen puolisonsa Päivi Pihlgren. Tämän vuoden Derby-finaali on Danielsenille ensimmäinen laatuaan. Kyseessä on myös Boogie-hevosia kasvattavan Häijään Oriasema Oy:n ensimmäinen Derby-finalisti.

Shackhills Twister. Kuva: Maisa Hyttinen

4 SHACKHILLS TWISTER

Jari Kinnunen

Ruuna, synt. 19.5.2018

Il Villaggio – M.T.Hopeandglory – Conway Hall

Startit: 22 (16-4-0)
Ennätys: 12,2ake
Voittosumma: 163 450 €

Kasvattaja: Kinnunen Jari & Jarmo
Omistaja: Kinnunen Jari & Jarmo
Valmentaja: Jari Kinnunen
Hoitaja: Terhi Heimo

Jari ja Jarmo Kinnusen ylpeys Shackhills Twister on yksi ikäluokan kärkinimistä. Tänä vuonna ruuna on kilpaillut määrätietoisesti ainoastaan seitsemän kertaa voittaen niistä kuudesti. Nelivuotiskauden ainoa tappio tuli norjalaiselle Asteroidille kevään Glenn Kosmos Memorialissa. Voitot ovat tulleet mm. Ilkka-ajon finaalista, Suur-Hollolan Nelivuotispokaalista, Einari Vidgrénin muistoajosta ja viimeisimpänä Derby-karsinnasta, jossa hevonen voitti hiljaisen matkavauhdin jälkeen keulapaikalta.

Kolmivuotiskausi oli upea. Se käsitti 15 kilpailua, joista Shackhills Twister vei lähdön nimiinsä kymmenen kertaa. Arvokkain palkintopotti kertyi kolmevuotiaiden ykköslähdöstä Kriteriumista, jossa Kinnusen suojatti koki niukan tappion kiritykki Planbeelle. Shackhills Twister alitti Planbeen tavoin voimassa olleen kolmevuotiaiden SE-tuloksen keskipitkällä matkalla. Nyt Kinnusilla on revanssin paikka nelivuotiaiden ykköskilpailussa Derbyssä.

Kolmivuotiskausi piti sisällään myös Kasvattajakruunun voiton marraskuun lopussa. Hevosen kausiansiot olivat 109 000 euroa.

Jari Kinnunen on ollut Cannon Flamen kanssa Derbyn finaalissa vuonna 2006. Sijoitus oli tuolloin laukan jälkeen kymmenes.

BWT Gazeau. Kuva: Maisa Hyttinen

5 BWT GAZEAU

Antti Teivainen

Ori, synt. 2.5.2018

Like A Prayer – BWT Hard As A Rock – Supertoy

Startit: 13 (2-1-3)
Ennätys: 13,8ake
Voittosumma: 19 591 €

Kasvattaja: Hagalund Trotters Oy
Omistaja: Gazeau Stable
Valmentaja: Hannu-Pekka Korpi
Hoitaja: Karin Vahesalu

Bwt Gazeau aloitti kilpauransa kaksivuotiaana Giuseppe Pistonen valmennuksesta. Kolmivuotiskaudeksi hevonen siirtyi Katja Melkon valmennukseen Ruotsiin. Kausi oli kuitenkin katkonainen, sillä se käsitti ainoastaan neljä starttia, eikä menestystäkään suuremmin tullut. Hevonen kilpaili nelivuotiaana vielä neljä kertaa Ruotsissa, ennen kuin se siirtyi Suomen puolelle Hannu-Pekka Korven valmennukseen.

BWT Gazeau teki asiallisia juoksuja, kunnes kotiradalla Vermossa tärähti viimein isosti. Hevonen oli aivan siinä rajoilla päästä edes mukaan Derby-karsintoihin. Karsinnassa tuli ravi-illan isoin yllätys, kun BWT Gazeau taisteli itsensä johtavan rinnalta voittoon.

Valmentaja Hannu-Pekka Korvella menee lujaa. Vasta kolmatta vuotta itsenäisenä valmentajana toimiva Korpi valmentaa jo uransa kolmatta finalistia. Kahtena aiempana vuonna Quickatore ja Ava di Emelin ovat sijoittuneet viidenneksi.

Ohjastaja Antti Teivainen on kokenut kehäkettu, mutta Derbyn voitto häneltä vielä puuttuu. Teivainen on ohjastanut Derbyssä useita kertoja toiseksi ja kolmanneksi.

Omistajatalli Gazeau Stable pitää sisällään reilu kymmenkunta omistajaa erisuuruisilla osuuksilla. Omistajatalliin kuuluu mm. Veikkausliiga-joukkue FC Hongan manageri Hexi Arteva.

Kasvattajaliite BWT on yksi Derbyn suurista kasvattajanimistä. Tuo nimiliite löytyy kunniataulusta kahdesti BWT Aeroplanen voitettua vuonna 1995 ja BWT Magicin voitettua vuonna 2000.

Speedy Norwegian. Kuva: Maisa Hyttinen

6 SPEEDY NORWEGIAN

Tommi Kylliäinen

Tamma, synt. 18.6.2018

Lexus Font – Speed Future – Express It

Startit: 30 (4-8-5)
Ennätys: 13,8akp
Voittosumma: 50 260 €

Kasvattaja: Hannu Laine
Omistaja: Hannu Laine
Valmentaja: Kenneth Danielsen
Hoitaja: Päivi Pihlgren

Speedy Norwegian täydentää Kenneth Danielsenin ja Päivi Pihlgrenin suuren lauantain. Pariskunta osallistuu ensimmäistä kertaa Derbyn finaaliin – ja vieläpä kahdella hevosella!

Dusktodawn Boogien lisäksi Speedy Norwegian karsi itsensä mukaan finaaliin. Suorituksen arvoa lisää se, että molemmat pääsivät finaaliin samasta karsinnasta. Tamma juoksi karsinnassa tallikaveri Dusktodawn Boogien perässä. Siitä hevonen ravasi varmoin ottein karsintakakkoseksi.

Speedy Norwegian on jäänyt tallikaveri Dusktodawn Boogien varjoon, vaikka se on kaviourilta kerännyt muhkean 50 000 euron ansiopotin. Hevosen arvokkain voitto tähän mennessä on 6000 euron arvoinen Toto75-ykkönen Superlauantaina. Ravivarma menijä tekee jatkuvasti takuuvarmaa työtä ja se pystyy hyvänä ollessaan sijoittumaan kovassakin lähdössä.

Omistaja-kasvattaja Hannu Laineella on ollut kerran aiemmin hevonen Derbyn finaalissa. Farmer’s Future sijoittui vuonna 1998 kahdeksanneksi.

Magic Madonna. Kuva: Maisa Hyttinen

7 MAGIC MADONNA

Pekka Korpi

Tamma, synt. 31.5.2018

Maharajah – Magical Queen – Stags Breath

Startit: 26 (8-4-5)

Ennätys: 11,2aly
Voittosumma: 102 379 €

Kasvattaja: Jokikunnan Tila Oy & Star-Racing Oy
Omistaja: Jokikunnan Tila Oy & Star-Racing Oy
Valmentaja: Pekka Korpi
Hoitaja: Birgitta Honkaperä

Magic Madonna on yksi Derby-finaalin peräti seitsemästä tammasta. Magic Madonna on todellista Derby-sukua, sillä sen isosisko Magical Princess voitti Suuren Suomalaisen Derbyn viime vuonna Vermossa. Myös Magic Madonna väläytteli kykyjään jo varhaisessa vaiheessa kolmivuotiskautta.

Ura alkoi Ruotsin puolella hienolla Örebron voitolla. Hevonen kilpaili Ruotsin puolella aina kolmivuotiskauden elokuuhun saakka, minkä jälkeen tamma on kilpaillut Suomen puolella. Kolmivuotiskausi päättyi Kasvattajakruunun kakkossijaan ja Uudenmaan Upeimman voittoon. Kausiansiot kohosivat loppuvuoden myötä yli 50 000 euron.

Nelivuotiskausi on pitänyt sisällään Kuopio Stakes -finaalin nelossijan, Elitloppet-viikonlopun tammaeliitin nelosen, Kouvolan nelivuotislähdön voiton ja Eugen Pylvänäisen Muistoajon ykkösen.

Magic Madonnan emä Magical Queen oli vuosia yksi Suomen parhaimmista tammoista. Se siirtyi Pekka Korven hoiviin nelivuotiskauden päätteeksi.

Omistaja- ja kasvattajakaksikko Star Racing Oy:n ja Jokikunnan Tila Oy:n takaa löytyvät Pekka Korpi sekä Tiina Kinnunen ja Tapio Lehtoranta.

Pekka Korpi on Derbyn voitokkain valmentaja kuudella voitollaan. Star-Racing Oy johtaa myös Derbyn omistajatilastoa. Samalla yhtiöllä on ollut eri kokoonpanoilla peräti 15 hevosta Derbyn finaalissa.

Velvet Gold. Kuva: Pekka Salonen

8 VELVET GOLD

Iikka Nurmonen

Tamma, synt. 3.5.2018

Maharajah – Velvet Girl – Conway Hall

Startit: 11 (4-3-1)
Ennätys: 12,0aly
Voittosumma: 29 948 €

Kasvattaja: Eskelinen Esa & Markus & Perovuo Robert
Omistaja: Eskelinen Esa & Markus & Perovuo Robert

Valmentaja: Timo Nurmos
Hoitaja: Miina Kinnunen

Velvet Gold on EL Jetpackin lisäksi toinen Timo Nurmoksen valmennettavista tämän vuoden Derbyssä. Tamma aloitti kilpauransa Ruotsissa viime vuoden heinäkuussa sijoittuen avauskilpailussaan Bollnäsissä toiseksi. Sen jälkeen hevonen oli voittovuorossa Solvallassa. Tamma selvitti syksyllä tiensä Kriteriumin loppukilpailuun karsintakakkosena. Finaalissa hevonen sijoittui seitsemänneksi.

Velvet Gold on kilpaillut tällä kaudella viidesti. Kausi alkoi kolmella voitolla. Halmstadissa hevonen oli johtavan rinnalta hyvä kolmas, ja Derbyn finaaliin se pääsi karsintakakkosena. Tuossa juoksussa Velvet Gold juoksi alun keulapaikalla ja jatkoi lopulta tallikaveri EL Jetpackin takana ottaen hallitun finaalipaikan.

Velvet Gold on voitokkaan Velvet Girlin ensimmäinen varsa. Emä voitti urallaan 22 kertaa ja juoksi liki 100 000 euron voittosumman menestyen Suomen lisäksi myös Ruotsin puolella. Isäori Maharajah nosti asemiaan Derby-tilastoissa viime vuonna, kun sen jälkeläiset sijoittuivat Derbyssä sijoille yksi, kaksi ja neljä.

Iikka Nurmonen on ohjastanut Derbyssä viisi kertaa. Hän on ollut yhden kerran toinen ja kerran kolmas.

Hevosen omistavat ja ovat kasvattaneet pitkän linjan ravikävijät Esa Eskelinen ja Robert Perovuo. Velvet Gold on kaksikon ensimmäinen Derby-finalisti. Kolmas omistaja on Esan poika Markus Eskelinen.

Kiikku’s Giant. Kuva: Maisa Hyttinen

9 KIIKKU’S GIANT

Hannu Torvinen

Ruuna, synt. 1.6.2018

Muscle Mass – Beach Party Ås – Kadabra

Startit: 20 (3-5-3)

Ennätys: 13,1ake
Voittosumma: 35 700 €

Kasvattaja: Susanna Packalén
Omistaja: Team Solvallan jättiläiset

Valmentaja: Christa Packalén
Hoitaja: Niki Finnström

Kiikku’s Giant on tehnyt nopean nousun nelivuotiaiden ykkösjoukkoon. Keväällä ruuna vei nimiinsä Pilvenmäki Special -finaalin vahvan suorituksen päätteeksi. Sen jälkeen hevonen on tehnyt asiallista työtä kärjen tuntumassa ikäluokkahevosia vastaan. Vermon Derby-karsinnassa ruuna voitti todella iloisen kirin päätteeksi juostuaan matkalla Magic Madonnan takana.

Kiikku’s Giant on Packalénien kotikasvatti. Hevosta valmentaa Christa Packalén, sen on kasvattanut hänen äitinsä Susanna Packalén, ja hoitajana toimii Christan puoliso Niki Finnström. Samoilla taustoilla on nähty aiemminkin Derbyn finaalissa hevonen. Stonecapes Queila sijoittui Derbyssä kahdeksanneksi vuonna 2018. Tuolloin Susanna Packalén omisti hevosen, jota Christa valmensi.

Hevosen omistaa Team Solvallan jättiläiset. Kimpassa on osakkaana kasvattaja Susanna Packalénin lisäksi Mikko Tammenpää sekä Juha ja Marko Tuuri.

MAS For You. Kuva: Maisa Hyttinen

10 MAS FOR YOU

Jukka Torvinen

Tamma, synt. 28.2.2018

Il Villaggio – MAS Bruneau – RC Royalty

Startit: 25 (5-3-4)

Ennätys: 13,0ake
Voittosumma: 84 100 €

Kasvattaja: MAS Breeding Oy
Omistaja: Five Comrades Team

Valmentaja: Tanja Goman-Nieminen

Hoitaja: Juha-Pekka Nieminen

MAS For You on yksi ikäluokkansa kärkitammoista. Hevonen on tällä hetkellä ikäluokan tammojen rahatilastossa neljäntenä. MAS For You aloitti kilpauransa jo kaksivuotiaana juosten kuusi kertaa. Rahakkain startti oli Hevosenomistajapokaalin neljäs sija.

Kolmivuotiskausi käsitti 14 starttia. Niihin mahtui mm. Seppeleajon kakkossija, Tammahambon voitto, Tammakriterium-karsinnan voitto, Kriterium-karsinnan ykkönen sekä finaalin kuudes sija. Hieno kausi huipentui kolmevuotiaiden tammojen Kasvattajakruunu-finaalin voittoon.

Nelivuotiskausi pitää sisällään ainoastaan kuusi kilpailua. Harvakseltaan kilpaillut MAS For You löysi voittovireen sopivasti juuri ennen Derby-karsintoja Kasvattajakruunun alkuerässä Jyväskylässä. Itse karsinnoissa tamma kiri Shackhills Twisterin voittamassa erässä toisesta parista ulkoa kakkoseksi.

MAS For You on Tanja Goman-Niemisen ensimmäinen valmennettava Derbyn finaalissa. Se on myös ensimmäinen MAS-alkuinen hevonen Derbyn loppukilpailussa. MAS Breeding Oy:n takaa löytyy pitkän linjan ravikasvattaja Martti Ala-Seppälä, joka oli aiemmin Kemppitallin vetäjä. Kemp-varsat ovat olleet historian aikana tuttu näky Derby-käsiohjelmissa. Kemp-varsa on ollut 23 kertaa Derbyn loppukilpailussa. Incognito Kemp, Lovely Kemp, Passionate Kemp ja Quicksilver Kemp ovat voittaneet oman ikäluokkansa finaalin. Kemppitalli on Derbyn kasvattajatilaston kakkossijalla.

Jukka Torvinen on ohjastanut Derbyssä neljä kertaa. Paras sijoitus on tähän mennessä Peanutsin kolmossija vuodelta 2019.

Omistajatalli Five Comrades Team on valmentaja Tanja Goman-Niemisen kasaama porukka, joka on tismalleen sama kuin ME-tamma Edwina Ordenilla.

Stonecapes Ulrica. Kuva: Maisa Hyttinen

11 STONECAPES ULRICA

Olli Koivunen 

Tamma, synt. 13.6.2018

Ready Cash – Donna Eligancia – Donerail

Startit: 15 (8-2-0)
Ennätys: 13,2aly
Voittosumma: 32 800 €

Kasvattaja: Punkarin Hevostalli Ky & Mikkola Saku
Omistaja: Punkarin Hevostalli Ky & Mikkola Saku

Valmentaja: Harri Koivunen

Hoitaja: Heidi Vuori

Hyväsukuinen Stonecapes Ulrica aloitti kilpauransa vasta kolmivuotiskauden loppupuolella. Ura alkoi kahdella tyylikkäällä voitolla. Kauden viisi kilpailua käsitti kolme voittoa.

Hieno meno on jatkunut myös nelivuotiskaudella. Tämän kauden kymmenestä kilpailusta on tullut viisi voittoa ja kaksi kakkossijaa. Tamman rahakkain startti tähän mennessä on huhtikuussa ravatun Uudenmaan Upeimman voitto Vermossa. Hevonen ansaitsi tuosta kilpailusta 15 000 euroa. Sen jälkeen menestystä on tullut hienosti rahasarjoissa.

Derby-karsinnassa Stonecapes Ulrica arvottiin ikävälle kasiradalle. Olli Koivunen peruutti porukan hännille päästen lopulta kolmanteen pariin ulos. Lähtöpaikka osoittautui lopulta vain hidasteeksi finaaliin pääsylle, sillä tamma taisteli pitkän kirin jälkeen hienosti toiseksi.

Valmentaja Harri Koivunen kuuluu siihen onnelliseen joukkoon, joka on voittanut Suuren Suomalaisen Derbyn urallaan. Ribaude voitti kilpailun vuonna 2008. Harrin poika Olli Koivunen ohjastaa Stonecapes Ulricaa Derbyssä. Hän on ohjastanut tamman jokaisen startin. Olli on ajanut neljä kertaa Derby-finaalissa. Paras sijoitus tähän mennessä on Making Matchin viimevuotinen nelossija.

Omistaja- ja kasvattajakaksikko on hyvin tunnettuja hevoskasvattajia ja -ihmisiä. Punkarin Hevostalli Ky:n takaa löytyy Markku Punkari. Kaksikon yhdessä kasvattama helmi on vuonna 2020 Derbyn voittanut Mascate Match. Punkarin Hevostalli Ky:n kasvatit tunnistaa Match-loppuosasta. Saku Mikkola kasvattaa hevosia yhdessä puolisonsa Mainin kanssa etuliitteellä Stonecapes.

Time Match. Kuva: Maisa Hyttinen

12 TIME MATCH

Ari Moilanen

Ruuna, synt. 26.4.2018

Maharajah – El Miss Uptown – Andover Hall

Startit: 23 (6-4-3)
Ennätys: 12,4ake
Voittosumma: 92 677 €

Kasvattaja: Punkarin Hevostalli Ky & Rantala Katri
Omistaja: Well Stable

Valmentaja: Markku Nieminen

Hoitaja: Piia Riihuhta

Time Match kuntoutui kreivin aikaan pelivireeseen nelivuotiaiden ykköskilpailuun Derbyyn. Ruunan hankoside reagoi kolmivuotiskauden loppupuolella, eikä hevonen startannut kuin kerran ennen Derby-karsintoja. Karsinnassa nähtiin hyvä esitys, joka siivitti sen Derby-finaaliin karsintakakkosena.

Markku Niemisen valmennettava aloitti kilpauransa lupaavasti jo kaksivuotiaana. Kauteen sisältyi kuusi kilpailua, joista hevonen voitti kolmesti ja sijoittui kaksi kertaa kolmanneksi. Time Match vei nimiinsä kaksivuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun.

Kolmivuotiskausi oli myös hieno. Hevonen juoksi yli 50 000 euron vuosiansiot ja kokeili siipiään Ruotsin puolella. E3-karsinnassa ruuna sijoittui neljänneksi hurjalla täyden matkan tuloksella 12,4. Time Match teki rajun esityksen myös Oulu Express -finaalissa sijoittuen laukan jälkeen toiseksi. Niemisen suojatti selvitti karsintavoittajana tiensä myös Kriteriumin finaaliin, jossa se sijoittui viidenneksi. Loppukauteen mahtui Kymenlaakso-ajon vitossija ja Kasvattajakruunun nelonen.

Markku Nieminen on yksi suurista Derby-nimistä. Mies on voittanut Suuren Suomalaisen Derbyn kuusi kertaa urallaan. Hänen valmennettavansa ovat startanneet finaalissa peräti 32 kertaa. Myös ohjastaja Ari Moilanen on onnistunut voittamaan Derbyn – Graceful Swampin kanssa vuonna 2019.

Time Match on toinen Punkarin Hevostalli Ky:n osakasvatti Derbyn finaalissa tänä vuonna. Ranch-hevosia kasvattavan Katri Rantalan kasvatti Ranch Newman sijoittui Derbyssä neljänneksi vuonna 2015. Omistajatalli Well Stablen takaa löytyy Ismo Haapanen.

Esittelytekstit on kirjoittanut Toni Sarkama.