Hyppää sisältöön

Ensimmäinen Kuninkuusraviranking on julkaistu – kärjessä Lissun Eerikki ja Hetviina

Oriiden rankingkärjestä löytyy Lissun Eerikki. Kuva:Hippos/Juho Hämäläinen

Kuninkuusravit järjestetään Seinäjoella 30.7.-1.8.2021. Neliosaisessa rankingissa potentiaaliset seppelejahtiin osallistuvat hevoset laitetaan järjestykseen. Kuninkuusravirankingin asiantuntijaraadin muodostavat tänä vuonna Harri Lind, Sari Juntunen, Paavo Eloniemi, Tommi Ala-Nikkola ja Kaisa Tupamäki-Kukkamo. 

Häikäisevää työtä tänä vuonna tehnyt Lissun Eerikki sai vuoden ensimmäisessä Kuninkuusravirankingissa kaikilta raatilaisilta korkeimmat mahdolliset pisteet. Tämän vuoden neljästä startistaan kaikki neljä voittanut ori pitää lähes 20 pisteen kaulaa voittokantaan palanneeseen, mutta rankingissa toisella sijalla olevaan Jokivarren Kunkkuun.

Raadin jäsen Paavo Eloniemi summaa oriiden tilannetta seuraavasti:

”Oriiden puolella vajaat kolme kuukautta ennen Seinäjoen Kuninkuusraveja selvä ykkönen on Lissun Eerikki. Pekka Luukkosen valmennettava on hallinnut kylmäveristen Kavioliigalähtöjä mielin määrin. Haastajaporukasta erottuvat tällä hetkellä lähinnä Ellin Sisu, Joriini, Kartier sekä vuoden 2015 ravikuningas Jokivarren Kunkku. ”

Tammojen puolelta kärkipaikkaa maksimi pistein pitää viime kesän kuningatarkilpailun debytoija ja neljännen sijan saavuttanut Hetviina. Tämän vuoden kuudesta startistaan tamma on saavuttanut neljä ykkössijaa.

”Tammojen puolella erottuu tällä hetkellä muista selvästi Hetviina, joka tekee illasta toiseen hyviä esityksiä. Liisan Tulilintu on selvässä nousussa ja kyvyiltään Harri Kotilaisen tamma pystyy tarjoamaan Hetviinalle tiukan vastuksen. Muu tammakatras on vielä ainakin tällä hetkellä selvästi edellä mainitun kaksikon takana, mutta kannattaa muistaa, että kuninkuusraveihin on aikaa vielä lähes kolme kuukautta”, Eloniemi pohtii.

Oriit:

60p Lissun Eerikki

43p Jokivarren Kunkku

42p Ellin Sisu

41p Kartier

37p Joriini

36p Parvelan Retu

28p H.V. Tuuri

26p Välähdys

19p Evartti

16p Sheikki

12p Caijus

8p Veeran Poika

6p Vixeli

3p Vixen

3p Vixus

2p Välkyn Tuisku

2p Vaellus

1p A.T. Veeti

1p Rokin Maxi

1p Eeti

Tammat:

60p Hetviina

52p Liisan Tulilintu

43p Elias Juonetar

40p B.Riitu

37p Layla

31p Liinan Liekki

30p Aurotar

22p Suven Sametti

18p Varsova

18p Vennelmon Varma

11p Sävel Taika

10p Virin Camilla

8p Naputus

7p R.R. Valssitar

6p Tutun Impi

3p Hyvännäköinen

3p Vilma Lyydia

1p Sanahelinä

Ranking julkaistaan tänä vuonna neljänä keskiviikkona; 5.5., 2.6., 30.6. sekä 14.7. Rankingissa raatilaiset pisteyttävät mielestään 12 parasta tammaa ja oritta siten, että listan ensimmäinen saa 12 pistettä ja viimeinen yhden pisteen. Sijoitus rankingissa määräytyy hevosen saamien yhteispisteiden mukaan. Kuninkuusravirankingin asiantuntijaraadin muodostavat tänä vuonna Harri Lind, Sari Juntunen, Paavo Eloniemi, Tommi Ala-Nikkola ja Kaisa Tupamäki-Kukkamo. Kuninkuusraviranking on puhtaasti spekulatiivinen eikä sido valintoja tekevää päätoimikuntaa.