Hyppää sisältöön

Ensimmäinen Kuninkuusraviranking on julkaistu – Hetviina suosikki seuraavaksi kuningattareksi

Ensimmäinen Kuninkuusraviranking on täällä! Etunenässä tällä hetkellä Hetviina ja Evartti. Kuninkuusravirankingin asiantuntijaraadin muodostavat vuonna 2020 Bella Varjonen, Matti Rasku, Juha Puhtimäki, Paavo Eloniemi ja Elina Hirvonen. Kuninkuusraviranking on puhtaasti spekulatiivinen eikä sido valintoja tekevää päätoimikuntaa.

Hetviinan alkuvuosi on ollut menestyksekäs. Kuva:Hippos/Anni Järvinen

Kuninkuusravirankingin laatijoilla ei ole ollut helppo urakka järjestää ravikuninkaalliskandidaatteja paremmuusjärjestykseen. Poikkeuksellisen kevään ja kesän vuoksi suomenhevosilla on ollut vasta vähän näytön paikkoja.

Rankingin pohtimistaan avaa viisihenkisen raadin jäsen Paavo Eloniemi näin:

”Oriiden puolella kysymyksenä on, millaisessa kunnossa on Välähdys. Sama kysymysmerkki on hallitseva ravikuningas Tähen Toivomus. Välkyn Tuisku ja Evartti osoittivat mainiota kuntoaan juhannuksena Härmässä ja samaan kategoriaan voidaan lukea myös Joriini, jolle ei Power Parkin lyhyt matka ollut mitenkään eduksi. Koveri on listalla kokeneiden kunkkarikävijöiden joukossa, sillä se näytti viimeisissä starteissaan vahvaa nousukuntoa.”

Tammojen puolella järjestäminen oli vähäsen helpompaa, sillä kärkikuusikko erottuu muista. Hetviina on tällä hetkellä selkeä ennakkosuosikki kaikkien rankingin laatijoiden mukaan.

”Juhannusviikonloppu Härmän Power Parkissa maililla esiin nousi uusia tammoja, mutta nähtäväksi jää, onko niistä haastavaan kuningatarkisaan. Tutun Impi oli kuitenkin juhannuksena pitkän matkan hevosena yllättävän hyvä. Viime vuoden kuningatarkisan kakkonen Sävel-Taika puolestaan vaikuttaa olevan nyt paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten", Paavo Eloniemi kertoo.

Kuninkuusraviranking julkaistaan tänä vuonna kahdesti, tiistaina 23.6. ja tiistaina 14.7. Rankingissa raatilaiset pisteyttävät mielestään 12 parasta tammaa ja oritta siten, että listan ensimmäinen saa 12 pistettä ja viimeinen yhden pisteen. Sijoitus rankingissa määräytyy hevosen saamien yhteispisteiden mukaan. Kuninkuusravirankingin asiantuntijaraadin muodostavat vuonna 2020 Bella Varjonen, Matti Rasku, Juha Puhtimäki, Paavo Eloniemi ja Elina Hirvonen. Kuninkuusraviranking on puhtaasti spekulatiivinen eikä sido valintoja tekevää päätoimikuntaa.

Vuoden 2020 kuningas- ja kuningatarkilpailuiden valintatilaisuus sekä seppelejahti ovat päivä päivältä lähempänä. Hevosten ilmoittaminen pääkilpailuun päättyy maanantaina 20.7. ja päätoimikunta valitsee osallistujat keskiviikkona 22.7.2020.

Kuningas- ja kuningatarkilpailu juostaan Seinäjoella 31.7.-2.8.2020.

Lisätietoja: Emma Willman, Seinäjoen Kuninkuusravit p. 045-1860001, emma.willman@seinajoenravit.net

Kuninkuusraviranking numero 1/2020, 23.6.2020

Tammat:

1. Hetviina 60p

2. Lakan Leija 48p

3. Virin Camilla 44p

4. Piskon Pouta 38p

5. Elias Juonetar 33p

6. Varjonova 29p

7. Taksvenla 21p

8. Tutun Impi 20p

8. Sokru 20p

10. Akaasia 13p

11. Sävel-Taika 10p

11. Vieskerin Virva 10p

Muut pisteitä saaneet: Aurotar 9p, Liisan Tulilintu 8p, Ryti-Tyttö 7p, Naputus 5p, I.P. Riimi 4p, Layla 4p, Minskaus 4p, B Riitu 3p, Poikolan Neito 1p

Oriit:

1. Evartti 58p

2. Välkyn Tuisku 54p

3. Caijus 47p

4. Sheikki 35p

5. Tähen Toivomus 31p

6. Lissun Eerikki 30p

7. Rokin Maxi 29p

8. Välähdys 27p

9. Joriini 25p

10. Vixus 18p

11. Vixen 12p

12. Jokivarren Kunkku 10p

Muut pisteitä saaneet: H.V. Tuuri 4p, Koveri 2p, Kujanpään Jyräys 2p, Vaellus 2p, Pauhis 1p