Hyppää sisältöön

Emän jouhet talteen varsan tunnistamista varten

Varsojen vieroitusaika on käsillä. Jos emä ja varsa ovat jo eri osoitteissa, varmista, että emän jouhinäyte on otettu talteen ja käytettävissä varsan DNA-määritystä varten.

Dna-määritystä varten tarvitaan 20–30 juurineen nypittyä harja- tai häntäjouhta. Kuva: Teija Soini / Suomen Hippos


Varsan rekisteröimisen olennaisena osana on polveutumismääritys vanhempiinsa. Jos emästä ei ole olemassa aiempaa näytettä tai määrityksen olemassaolosta ei ole varmuutta, ottaa tunnistaja emästä näytteen tunnistuksen yhteydessä. Jos varsa siirtyy eri paikkaan kuin emä jo ennen tunnistusta, emän jouhinäyte on syytä antaa varsan mukaan. Hevosjalostusliiton tunnistaja tietää, tarvitaanko emästä jouhia, joten näytteen tarpeellisuus on hyvä varmistaa jo ennen tunnistajan saapumista.


Jouhinäytteen käsittelet näin: 

- jouhia tarvitaan 20–30 kpl 

- jouhet irrotetaan nyppäämällä, ei saksilla leikaten 

- jouhet voi ottaa hännästä tai harjasta 

- nypi jouhet juurineen. Tutkimukseen tarvitaan nimenomaan karvatupet, joten jouhien latvoja voi lyhentää 

- valmiiksi irronneet jouhet eivät sovellu näytteeksi 

- teippaa jouhet esimerkiksi puhtaalle paperille 

- merkitse paperiin eläimen tiedot (nimi, rekisterinumero, omistajan tiedot) 

- säilytä näyte suljettavassa muovipussissa, jotta siihen ei sekoitu muuta dna:ta kuten ihosoluja tai koirankarvoja 

Anna näyte tunnistajalle varsan tunnistuksen yhteydessä. 

Lisätietoja: 

Krista Nyqvist 

jalostusassistentti 

020 760 5262 

krista.nyqvist@hippos.fi