Hyppää sisältöön

Elitloppet-osallistuminen on kasvattajan unelmien täyttymys

Maailman huipulla raviurheilu on totista leikkiä, jossa sattumalle ei ole sijaa. Huippuravurin kasvattajan täytyy osata katsoa tulevaan, mutta myös tuntea taustat: tiedolla ja taidolla tehdyt jalostusvalinnat ovat menestyksen ensimmäinen edellytys, tietää Elian Webin kasvattaja Petri Rahko.

Varsassa tiivistyy ainutkertaisella tavalla jalostustyö, jota sen taustalla on sukupolvia tehty. Elian Web ja emänsä E L Dolly. Kuva: Petri Rahko, West Breeding Oy

”Kyllä siitä tiesi heti kaksivuotiaana, että tämä on hyvä”, summaa Elian Webin kasvattaja Petri Rahko West Breeding Oy:stä. Ja sen mitä kaksivuotiaana väläytteli, on nyt 8-vuotias ruuna lunastanut korkojen kera. Kutsu Euroopan arvostetuimpaan sprintterikilpailuun käy vain parhaista parhaille. ”On tämä kasvattajan unelmien täyttymys.”

Elitloppetia on ravattu vuodesta 1952, mutta vielä kertaakaan suomalaishevonen ei ole ollut kolmen parhaan joukossa. Mutta tänä vuonna on – ainakin jos Petri Rahkoa on uskominen. Ja kun miestä kuuntelee, alkaa tuntua, että tämä tietää mistä puhuu.

Siinä missä sinivalkoisissa urheilusankaritarinoissa on totuttu onnenkantamoisiin ja ryysyistä rikkauksiin -tuhkimotarinoihin, on Elian Web täysin eri puusta – maailman huippujen joukossa sen ei tarvitse pyydellä mitään anteeksi. Huippusuoritukset ovat lopputulosta työstä, jota on tehty paitsi hevosen itsensä, myös sen taustalla jo useiden hevossukupolvien ajan.

Ei tuurilla vaan tinkimättömällä tietotaidolla


”Maailman kärkeen ei raviurheilussa enää tänä päivänä mennä millään onnenkantamoisilla. Eli ei tässä ole mitään uutta keksitty, vaan kyllä amerikkalaiset ovat tienneet ja todistaneet: Garland LobellValley Victory yhdistelmä on laatunsa näyttänyt, ja kun siihen meillä oli mahdollisuus, niin ilman muuta”, valottaa Petri Rahko visiotaan, josta Elian Webiä on aikanaan lähdetty rakentamaan.

Suomalaiseksi kasvattajaksi kohtuullisessa mittakaavassa kasvattava West Breeding Oy on vuosia tehnyt pitkäjänteistä työtä hyvien hevosten eteen – ennen muuta panostamalla huippusuksisiin tammoihin.

”Emän täytyy olla hyvä, ja sen taso täytyy pystyä todentamaan niin sen lähivanhempien kuin sisarusten saavutuksilla. Elian Webin emä E L Dolly on oppikirjaesimerkki tammasta, jolla ei itsellään ole kummoisempaa menestystä, mutta joka on erinomainen siitostamma. E L Dolly on 2 miljoonaa ansainneesta sisarusparvesta ja siskot ovat periyttäneet 3 miljoonaa ansainneet jälkeläiset. Ja kun tamma on periyttäjä, silloin isäoriillakaan ei ole niin millintarkkaan merkitystä”, Rahko lataa.

Myös Elian Webin isä Like A Prayer on West Breedingin omistuksessa. Kun oriin ostaminen Suomeen oli mahdollista, tilaisuuteen tartuttiin epäröimättä.

”Kasvattaminen ei Suomessa valitettavasti oikein lyö leiville. Tämän tasoisen siitosoriin pitäminen on oikeastaan ainoa mahdollisuus tällä hommalla tienata.”

Kun hevonen on hyvistä aineksista huolellisella jalostusvalinnalla tehty, on se parhaimmillaan hommassa, johon se on jalostettu: lämminveriravuri on juoksemaan luotu. Näin myös Elian Web, jolla ylivertainen fysiikka yhdistyy erinomaiseen luonteeseen.

”Sen on luonteeltaan maailman hienoin. Siinä hevosessa ei huonoa piirrettä löydy.”

Itseluottamusta ja tulevaisuudenuskoa


Suuren suomalaisen ravimenestystarinan kynnyksellä Petri Rahko jää pohtimaan kotimaisen hevoskasvatuksen tilannetta ylipäätään. Kasvattajalle pienenevät varsaikäluokat ovat kaksipiippuinen juttu: pienempi tarjonta helpottaa laatuvarsojen myyntiä, mutta pitkässä juoksussa tilanne on lajin kannalta kestämätön. Paljon olisi tehtävää, jotta päästäisiin sinne missä vaikkapa ruotsalaiset jo ovat.

”Hevosista se ei ole kiinni, meillä on samat mahdollisuudet kasvattaa maailmaluokan hevosia kuin missä muualla hyvänsä. Kasvattajan työn tukeminen on mielestäni tässä kohtaa avainasemassa!”

Elitloppetista Petri Rahko odottaa paitsi Elian Webin menestystä, myös piristysruisketta ja itsetunnon nostatusta koko suomalaiselle raviurheilukulttuurille.

”Tämä on maailman hienoin laji, joten toivon mukaan tällaiset suomalaisjuhlat saavat lajiin pariin taas uusia ihmisiä!”

Uusille lajiin hurahtajille Petri Rahko kasvattaa mielellään uusiakin menestyjiä, tänä vuonna West Breedingille syntyy seitsemän varsaa. Mutta entä sitten se kisaveikkaus – kuinka käy Elian Webin sunnuntaina Elitloppetissa?

”Elian Web leikkii keulasta sen karsintalähdön voiton. Ja jos ei laukkaa, niin vie pystyyn koko kisan.”

Yle TV2 esittää Elitloppet-finaalin suorana osana 21.00 alkavaa Kavionjälkiä-ohjelmaa. Jaksossa esitetään aikaisemmin päivän aikana kilpaillut karsintalähdöt sekä kuullaan raviasiantuntijoiden tunnelmia ennen Elitloppetia sekä kilpailun jälkeen. Käy tutustumassa tarkemmin vauhtiviikonlopun aikatauluihin.

Mikä ihmeen Elitloppet? Tutustu Yle Areenasta löytyvään Elitloppet kahdessa minuutissa –videoon!


Suomen Hippos seuraa tiiviisti Elitloppet-viikon tapahtumia. Vapaasti käytettäviä kuvia Elitloppet-kilpailijoista löytyy Hippoksen kuvapankista.


Chief Orlando sai kutsun Elitloppetiin – mukana jo kaksi suomalaisravuria


Elian Web taisteli Paralympiatravet-finaalin voittoon, ja samalla varmistui paikka Elitloppet-suurkilpailuun – ”Onnen kyyneleitä valui nyt runsaasti”


Sinivalkoinen Elitloppet lähestyy – Elian Webille loistavat asetelmat karsintaan


Suomessa kasvaa ja kannattaa kasvattaa huippuhevosia – tapaus Elian Web