Hyppää sisältöön

Elian Web, Hotshot Luca sekä Better Boss Suur-Hollola-välierien voittajat

Jokimaalla ratkottiin lauantaina Suur-Hollola-finaalin valjakot. Välierälähtöjen voittajia olivat Elian Web, Hotshot Luca ja Better Boss. 120 000 euron ykköspalkinnosta kilpailee sunnuntaina 12 hevosta. Lähtö starttaa matkaan kello 16.00. Yle TV2 -kanava esittää finaalin suorana kello 15.15 alkavassa Kavionjälkiä-ohjelmassa.

Janne Soronen tuuletti Elian Webin vakuuttavaa voittoa lauantain välierälähdön päätteeksi. Kuva:Hippos/Iita-Maria Ahtiainen

Lauantaina Lahden Jokimaan lauantairaveissa ratkottiin lämminveristen Suur-Hollola-ajon finalistit. Kolmesta välierälähdöstä voittajina maaliin selvisivät Elian Web, Hotshot Luca sekä Better Boss. Jokaisesta välierästä finaaliin tiensä selvitti neljä parasta hevosta.

Ensimmäisen välierälähdön voittoon jyräsi vakuuttavan keulajuoksun päätteeksi Elian Web, joka starttasi matkaan yhtenä koko kilpailun suurimmista suosikeista. Janne Soronen kiihdytti huippuhevosen heti piikkipaikalle, eikä haastajilla ollut tuon jälkeen asiaa ohi.

”Lähdettiin sen verran, että Antti (Teivainen) ei pääse yllättämään, mutta ei tarvinnut täyttä lähteä”, voiton kapellimestari Janne Soronen kertoi voittajahaastattelussa.

Elian Webin kaksi edellistä starttia sujuivat hieman epäonnisesti. Elitloppet-karsinnassa hevonen oli kipeä ja Oslo Grand Prix’n kärkisijat sulivat hurjavauhtiseen avauskierrokseen. Lahdessa kaikki sujui kuitenkin käsikirjoituksen mukaan.

”Tuli mieleen vanhoja hyviä aikoja tämän hevosen kanssa, tuollaiselta se on tuntunut ollessaan hyvä. Loppukurviin kun tullaan, ohjiin tulee vain lisää painetta ja se odottaa, milloin saa spurtata. Samaa vanhaa ”Eetua”, mutta tuntuu, että se on aika paljon vielä kehittynyt niistä ajoista.”

”Ei ole ollut kiveä sydämellä viime esityksistä. Epäonnistuneisiin startteihin on ollut niin selvät syyt – Elitloppet-karsinnan jälkeen sillä oli keltaista paksua limaa keuhkoputki täynnä ja ei silloin henki kulje. Oslossa juoksu meni sitten, miten meni. Hevonen on ollut koko ajan muuten hyvä, eikä päivän iskuvire jännittänyt etukäteen”, kertoi Soronen.

Välierävoiton myötä lähtöpaikka on mitä mainion. Pieni muutos finaaliin nähdään, kun Elian Webin luotto-ohjastaja Jorma Kontio saapuu sunnuntaina suorittamaan ohjastustehtäviä.

”Voittavaa valjakkoa ei saisi muuttaa, mutta me otetaan tällä kertaa kuitenkin se riski.”

Katja Melkon kanssa valmennustoimintaa pyörittävälle Soroselle Elian Web on erityinen hevonen, johon luottoa löytyy tilanteessa kuin tilanteessa

”Kova luotto on. Ravilähdöissä voi sattua ja tapahtua kaikenlaista, mutta tämä on niin luotettava tapaus, että kun kaikki on kunnossa, niin siihen on oppinut luottamaan. Kyllä tämä on itselleni selvä suosikki, vaikka muita välieriä ei ole vielä ajettukaan”, kehui Soronen voittajahaastatteluissa.

Ensimmäisen välierän suurimmista yllättäjistä oli Iikka Nurmosen ohjastama sekä Hanna Lepistön valmentama One Direction, joka oli kaikista välierähevosista vähiten palkintorahoja ennen lauantain starttia kerännyt hevonen. 7-vuotias ori ei kokeneempiaan kumarrellut, vaan maalilinja ylittyi toisena. Kolmas sija meni toisella radalla pitkään juosseelle Le Gros Billille ja neljäs sija komean kirin tehneelle Majestic Manille.

Kuka vie finaalin keulapaikan?


Parhaimman lähtöpaikan sunnuntain loppukilpailuun saivat Pekka Korven suojatti Hotshot Luca. Kuva:Hippos/Iita-Maria Ahtiainen.

Elian Webin lisäksi välierävoittajaksi ylsi Pekka Korven valmentama sekä ohjastama Hotshot Luca, joka on kesäkuussa päässyt pitkästä aikaa voittojen makuun. Kuten muissakin välierälähdöissä, löytyi voittaja keulapaikalta. Hotshot Lucan voittoaika oli sama kuin Elian Webillä, 12,0. Lähtö oli koko matkan voittajan hallinnassa.

”Vauhti oli reipasta koko matkan, kyllä Arilla (Moilanen) hevonen tuli hyvin vierelle mutta tämä vastasi hyvin ja tällä kertaa voitimme”, Pekka Korpi kertasi lähdön ratkaisuhetkiä.

Urallaan varsinkin ikäluokkalähdöissä menestynyt Hotshot Luca on noussut 6-vuotiskaudellaan kovaan iskuun. Syitä oriin menestykselle löytyy useita.

”Se on hyvärakenteinen, ei kovin iso mutta lihaksikas. Sillä on hyvä fysiikka ja aina treenatessa tosi matalat sykkeet. Tietysti myös ravitekniikka, jolla se juoksee, on hyvä.”

Pekka Korpi ja Hotshot Luca pääsevät starttaamaan sunnuntain finaaliin lähtöradalta kaksi.

Toisesta välierälähdöstä loppukilpailuun selviytyivät voittajan lisäksi Willow Pride, Sahara Sandstrom sekä Fast Time.


Välierien ylivoimaisin voittaja

Välierälähtöjen ylivoimaisin voittaja oli Iikka Nurmosen suojatti Better Boss. Hurja avauskaan ei näkynyt voittajan otteissa. Kuva:Hippos/Iita-Maria Ahtiainen

Kotiradan Better Boss oli välierälähtöjen ylivoimaisin voittaja. Edellisten lähtöjen tapaan sisäradalla oli vetoa, ja Iikka Nurmonen sai hallita lähdön tapahtumia startista maaliin. Hurja lähtökiihdytys ei voittajan otteissa näkynyt.

”Kovaksi meni alku. Olimme vähän huonossa välissä. Hevonen lähti kovaa ja oli paikka johtavan rinnalla, mutta tilanne näytti siltä, että jos päästän Arin (Moilanen) ohi, se menee keulaan ja me jäämme johtavan rinnalle. En halunnut ajaa Lexus Dreamin rinnalta kilpaa, Antin rinnalta olisin voinutkin ajaa tällä hevosella. Siinä oltiin huonossa välissä ja ajettiin vain eteenpäin”, kertasi ohjastaja-valmentaja Iikka Nurmonen.

Better Bossin kanssa samassa lähdössä kilpailivat Lexus Dreamin, Big Headachen ja Cameron Evon kaltaiset huippuhevoset. Esitys sai monet hieraisemaan silmiään, mukaan lukien valmentajan. Kaikkea voittajan ei tarvinnut laittaa peliin.

”Kyllä häkellyttää. Itselläni oli matkalla epävarmat mietteet, että kuinka tässä käy kun avaus venyi, mutta hevonen tuntui ihan hyvältä ja 400 metriä jäljellä se lähti itse kiristämään vauhtia ja oli sen tuntuinen, että kaikki voimat on tallella. Silloin alkoi tuntua hyvältä.”

Nurmosen valmennustalli löytyy aivan Jokimaan radan kupeesta. Kotiradalla kilpailemisesta on oma etunsa, varsinkin kun finaali ajetaan heti seuraavana päivänä.

”On se tosi iso etu (että hevonen asuu Jokimaalla). Vesisade kun loppuisi, niin laitetaan hevonen illalla tarhaan painimaan kaverin kanssa. Se on Captivaten paras kaveri ja laitetaan ruunat illaksi painimaan vielä.”

Better Bossin lisäksi kolmennesta välierälähdöstä finaaliin menivät Big Headache, Zeus Kemp ja Cameron Evo.

Suur-Hollola-ajon finaali ajetaan sunnuntaina päivän seitsemäntenä lähtönä kello 16.00. Sunnuntaina kilpaillaan myös kylmäveristen Suur-Hollola-ajo, joka starttaa kello 15.32.

Lämminveristen Suur-Hollola-ajon finaali 2020

1.Elian Web / Jorma Kontio

2.Hotshot Luca / Pekka Korpi

3.One Direction / Tommi Kylliäinen

4.Big Headache / Philippe Daugeard

5.Le Gros Bill / Antti Teivainen

6.Zeus Kemp / Hannu Torvinen

7.Sahara Sandstorm / Henri Bollström

8.Majestic Man / Jukka Torvinen

9.Better Boss / Iikka Nurmonen

10.Willow Pride / Ari Moilanen

11.Fast Time / Santtu Raitala

12.Cameron Evo / Olli Koivunen

Vapaasti käytettäviä valokuvia Suur-Hollola-lauantailta löytyy Hippoksen kuvapankista

Suur-Hollola -ajot ovat suomalaisen ravivuoden suurimpia lähtöjä. Lämminveristen loppukilpailun voittajalle luvassa on 120 000 euroa ja kylmäveristen ykköspalkinto on 37 500 euroa. Lämminveristen Suur-Hollola-ajon välierät järjestetään lauantaina 4.7.2020. Lämminveristen sekä kylmäveristen finaalit järjestetään sunnuntaina 5.7.2020. Molempina päivinä ravit alkavat kello 13.30 ja tapahtumia pääsee seuraamaan TotoTV:n sekä Ruutu+ ja C More palveluiden kautta. Antennitalouksissa ravit ovat seurattavissa lauantaina sekä sunnuntaina kanavapaikalta 26. Lämminveristen Suur-Hollola-ajo esitetään sunnuntaina suorana Yle TV2 -kanavalla, osana Kavionjälkiä ohjelmaa. Kavionjälkiä-jakso alkaa kello 15.15 ja viikonlopun päälähtö starttaa kello 16.00.