Hyppää sisältöön

Egoa on on valtakunnan paras 2-vuotias suomenhevonen

Valtakunnallisen varsanäyttelyn viimeisenä päivänä esitettiin viisikko tasokkaita kaksivuotiaita. Messukeskuksen finaalistien joukkoon saapui jopa kaksi I- palkinnon saanutta varsaa. Shown parhaaksi nousi tämän kaksikon takaa ryhdikäs Egoa On. Samalla jo viime vuonna juhlittu ori nousi kaksinkertaiseksi ikäluokkansa näyttelykuninkaaksi.

Egoa On
Egoa On Omistajansa Ilkka Roihan pitelemänä. Kuva: Hippos/Irina Keinänen

Jalostusjohtaja ja näyttelyn tuomariston puheenjohtaja Terttu Peltonen iloitsi kovasta tasosta.  Myös muiden finaalipäivien varsat saivat kehuja.

”Perjantaina varsoja oli vähän, mutta voittajat kyllä ansaitsivat kukkasensa. Lauantaina yksivuotiaiden suomenhevoset olivat kautta linjan kovatasoisia. Kaksivuotiaissa oli jonkin verran hajontaa, mutta nämä finaaliin päässeet olivat todella hyviä.”

Perjantain 1-vuotiaiden lämminveristen kisan voitti Bohemian Rhapsody ja lauantain samanikästen suomenhevosten ratsuori Hupikuva. Lauantain ja sunnuntain suomenhevosten finaalien erona oli, että yksivuotiaista valtaosa oli ratsusuunnalle arvosteltuja, kun taas sunnuntaina finalistit olivat yhtä lukuun ottamatta ravihevosia.

Viimeisen näyttelyoöiäävän sankari Egoa On(A.T. Eko-Kevättömän Sumu-Fabian) sai arvostelussa täydet 10 pistettä laatutyypistään. II+ palkinnolla finaalin tullut ori liikkui Messukeskuksessa hienosti, ja juuri viimeinen juoksukierros nosti sen voittajaksi. Omistaja-kasvattaja Ilkka Roiha oli kisan ratkettua väsynyt ja onnellinen.

”En ole kahteen vuoteen kävellyt yhtä paljon kuin tänään”, Roiha huokaisi.

”Mahtavalta tämä tuntuu, ihan yhtä hyvältä kuin viime vuonna.”


Parikkalalainen Egoa On on jo täydessä treenissä. Tähtäin on ikäluokkakilpailuissa ja starttiin on tarkoitus tulla jo ensi vuonna, eli 3-vuotiaana.

”Kovaa ei ole ajettu kuin pari sataa metriä. Tämä on tosi hyväajoinen, kahdella sormella ajettava. Asumme kolmen kilometrin päässä Venäjän rajasta, joudumme ajaessa menemään isolle tielle. Tämä ei välitä, vaikka rekkoja tulee edestä ja takaa.”

Auni
I- palkinnolla palkittu Auni sijoittui toiseksi. Kuva:Hippos/Irina Keinänen

Toiseksi sijoittui Vermossa I- palkinnolla aamulla Vermossa palkittu Auni (Liising-Pintus-Turo). Aunin ominaisuudet olivat tasaisen hyvä, mutta parhaat pisteet sekin sai tyypistä ja rungosta. Aunia esitti Ari Jääskeläinen, jolle tamma on tuttu jo toisessa polvessa. Hän esitti sen emän oman ikäluokkansa Valtakunnallisessa varsanäyttelyssä.

”Aunin emä jäi tässä näyttelyssä kolmanneksi, ja Auni nyt toiseksi, ehkä Aunin varsa aikanaan voittaa”, Jääskeläinen aprikoi.

Auni on opetettu ajolle jo 1,5-vuotiaana ja sen jälkeen ajettu, laidunaikaa lukuun ottamatta. Tamman kotitallia isännöivän Jääskeläisen arvion mukaan Aunilla on myös ravilahjoja. Tamman omistavat Jarmo Arvila ja Janne Främling Nummi-Pusulasta.

Kolmanneksi sijoittunut Giganotosaurus (Turo-Tulikuu-Ero-Mori) omaa täydelliset kaviot ja koko joukon parhaat liikkeet. Liikkeistään Giganotosaurus sai 9 pistettä. Myös riistaveteläisen Matti Räsäsen omistaman oriin valmennus on aloitettu ja kärryjen vetäminen maistuu mukavasti.

Yleisön suosikiksi äänestyksessä nousi musta pienhevosori A.T. Musta-Soturi. Hurmaavan pikkuoriin esittäjä Mia Anttonen puolestaan valittiin näyttelyn parhaaksi esittäjäksi.

 

Lisävalokuvia näyttelystä kuvapankissa

NYLANDS LÄNS HÄSTAVELSFÖRBUND

Tuomarilautakunta: Pj. Terttu Peltonen, Eero Perttunen, Jenni Timlin, Markku Kinnunen

 

Palkinnot: 1500-750-500-300-200e

Pisteiden järjestys: tyyppi-runko-jalat-käynti-ravi

 

2-vuotiaat suomenhevoset:

 

1. Egoa On S00091508 synt. 19.05.2009 ori 154-153 cm 10-9-7-7-7-8 II+ palk.

A.T. Eko 1057-01 / Kevättömän Sumu 1950-95 34,5 / Fabian 1355-85                  

Kasv. ja om. Ilkka Roiha, PARIKKALA

 

2. Auni S00092185 synt. 20.05.2009 tamma 153-156 9-9-7-8-8-8 I- palk.

Liising 1777-94 / Pintus 1279-01 35,5 / Turo 2577-84

Kasv. ja om. Arvila Jarmo & Främling Janne, IKKALA

3. Giganotosaurus S00091918 synt. 17.05.2009 ori 157-159 cm 9-9-8-7-10-7-9 1- palk

Turo 2577-84 / Tulikuu 2293-96  28,4/ Ero-Mori 1543-85                                        

Kasv. ja om. Matti Räsänen, RIISTAVESI

4. A.T. Musta-Soturi S00091476 synt. 18.05.2009 ori 139-141 8-8-98-7-7-8 II+ palk.

A.T. Musta-Ritari 1103-06 / A.T. Pamela 1845-96 / Portteri 1738-88

Kasv. Tea Auvinen, YLÄMAA Om. Mia Anttonen, PAROLA

5. Ulvin Visa S00091713 synt. 13.06.2009 ori 153-157 cm 8-7-79-8-9 II+ palk.

Apassi 2082-95 / Morika 1120-94 36,6 / Ero-Mori 1543-85

Kasv. Antti Krapi, SASTAMALA Om. Lankinen Jyrki & Niina, ESPOO                 

 

Ilmaisen osallistumisoikeiden Derbyyn voitti Alviira, omistaja Kolme Hevosta Tmi, Loppi

Ilmaisen osallistumisoikeuden Suomenratsujen Tapiola-kasvattajakilpailuun voitti Piitus, omistaja Teija Tolonen, Tenhola