Hyppää sisältöön

Chief Orlando takaa kylmät väreet – Kymi Grand Prix ravataan lauantaina Kouvolassa

Esa Himanen saa omistamiensa hevosten menestyksestä mielihyvää ja kylmiä väreitä. Viime aikoina niitä on hänelle antanut erityisesti Chief Orlando, joka osallistuu seuraavaksi Kouvolan Kymi Grand Prix’hin.

Solvallassa Sweden Cupissa Chief Orlandoa ohjastanut Björn Goop ajaa oritta myös Kymi Grand Prix'ssa. Kuva: Hippos/Hanna Laakso

Kuusivuotias ori kilpaili edellisen kerran Tukholmassa Elitloppet-viikonloppuna. Se osallistui arvostettuun kahden hiitin kilpailuun Sweden Cupiin, jossa se ylsi sekä karsinnan että finaalin kakkossijalle.

Esa Himanen omistaa Chief Orlandon yhdessä pitkäaikaisen ystävänsä Kari Ala-Röyskön kanssa. Himanen toteaa, että oman hevosen suorituksen katseleminen Sweden Cupissa oli hänelle jotain, jota hän ei ole aiemmin päässyt kokemaan.

”On sitä lähtöä katsottu videolta jälkeenpäin useamman kerran”, Himanen naurahtaa. ”Sellainen on harvinaista herkkua hevosenomistajalle. Chief Orlando oli karmivan hyvä sekä karsinnassa että finaalissa, mutta totta kai tappio kirveli silti hiukan”, hän kertoo.

Suomen kärkilämminverisiin lukeutuva Chief Orlandon uran seuraava kova kansainvälinen kilpailu on luvassa tämän viikon lauantaina 15. kesäkuuta. Se osallistuu Kouvolan raviradan järjestämään perinteiseen Kymi Grand Prix’hin, jossa kilpailee hevosia kuudesta eri Euroopan maasta. Voittaja palkitaan 100 000 euron potilla. Onni potkaisi Chief Orlandoa rata-arvonnassa – ori kiihdyttää matkaan hyvältä radalta numero kaksi. Kymi Grand Prix kilpaillaan 2100 metrin ryhmäajona.

Chief Orlandoa valmentaa Tapio Mäki-Tulokas, jonka kanssa hevosenomistaja Esa Himanen on tehnyt yhteistyötä jo pitkään. Himanen kertoo, että tällä hetkellä hänen omistuksessa on kolme hevosta kokonaan, mutta osaomistukset mukaan luettuna hänellä on yhteensä seitsemän ravihevosta. Niistä kuusi on Tammelassa valmennustoimintaa pyörittävän Tapio Mäki-Tulokkaan tallissa.

”Meidän välillämme yhteistyö on ollut aina mutkatonta. Valmentaja kertoo näkemyksensä rehellisesti, ja juttelemme perusteellisesti siitä, mikä hevonen missäkin mallissa on”, Himanen kiittää.

Chief Orlandon valmistautumisesta kohti Kymi Grand Prix’ta Himanen on saanut kuulla pelkkää hyvää. Hevosta ohjastaa lauantaina ruotsalainen Björn Goop.

”Me odotamme siltä lauantaina hyvää suoritusta, kolmen parhaan joukkoon on mahdollisuudet. Eikö tämän olisi aika jo voittaakin iso kisa, kun takana on kolmossijat sekä Seinäjoki Racesta että Finlandia-Ajosta ja kakkonen Sweden Cupista?”

”Toki täytyy kunnioittaa vastustajia, jotka ovat jälleen kovia. Kilpailussa juoksunkulku määrittää paljon. Valmentaja ja ohjastaja tekevät kaikki loppuratkaisut radalla, niihin minä en puutu.”

Esa Himasen mukaan hevosenomistaminen antaa mielihyvää, jollaista ei oikein saa mistään muualta.

”Saan ihan älyttömiä tuntemuksia siitä, kun omat hevoset menestyvät. Pelaan myös paljon golfia, ja hyvästä putista tulee hyvä mieli, mutta hevosten menestys menee kyllä reippaasti hyvän putin ohi”, hän sanoo.

”Yöuniani en silti raviurheilun vuoksi menetä. Kaikki jännitys tämän ympärillä on hyvänlaatuista. Mutta kun oman hevosen nimi lausutaan suurkilpailun esittelyssä, kuten tulevana lauantaina, niin kyllä siinä kylmät väreet menee.”

Kymi Grand Prix’n toinen suomalaishevonen on Elitloppet-finaalissa kuudenneksi juossut Next Direction, jota valmentaa Timo Hulkkonen ja ohjastaa Iikka Nurmonen. Lisäksi mukana on Ruotsissa hevosia valmentavan suomalaisen Timo Nurmoksen tallin Eelis, jota ohjastaa Olli Koivunen. Koska hevosen edustusmaa määräytyy omistajan mukaan, Eelis edustaa Kymi Grand Prix'ssa Ruotsia.

Lauantain 15. kesäkuuta ravitapahtuma alkaa ponilähdöillä kello 13. Kymi Grand Prix on lauantaina kymmenes lähtö ja se ravataan aikataulun mukaan noin kello 17.45. Ravien lähtölistoja pääset tarkastelemaan Hippoksen Heppa-järjestelmästä.


Kymi Grand Prix 2019

1 Handsome Brad*  /  Carl Johan Jepson – Ruotsi

2 Chief Orlando  /  Björn Goop – Suomi                       

3 Hickothepooh*  /  Vidar Hop – Norja                

4 Billie de Montfort*  /  Hugo Jr Langeweg – Ranska

5 Racing Mange*  /  Joakim Lövgren – Ruotsi

6 Jairo*  /  Peter Ingves – Saksa        

7 Eelis*  /  Olli Koivunen – Ruotsi  

8 Next Direction  /  Iikka Nurmonen – Suomi            

9 Caliu des Bosc*  /  Gabriel Pou Pou – Espanja              

10 Colonel*  /  Joseph Verbeeck – Ranska

Lisätietoja:

Hanna Laakso
Tiedottaja, Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
040 837 8403