Hyppää sisältöön

Brad de Veluwe voitti UET GP:n ja 200 000 euroa

Suomalainen ME-ori Brad de Veluwe lunasti odotukset ja voitti sunnuntaina UET GP -finaalin, joka ravattiin Saksassa Gelsenkirchenin radalla. Voitto toi orin tilille huikeat 200 000 euroa palkintorahaa. Sipoolaisori johti matkaa alusta loppuun ja sen voittoaika oli 13,8a/2600 m. Ruotsalainen Mermaid Ås oli toinen ja ranskalainen Up and Quick kolmas. Brad de Veluwe kontrolloi juoksua alusta lähtien, eikä päästänyt kanssakilpailijoitaan rinnalle missään vaiheessa.

Brad de Veluwe
Brad de Veluwe ohjastajansa Tuomas Korvenojan kanssa voittamassa UET GP:tä. Kuva: Philipp Stark
Huippuorin ohjastaja ja valmentaja Tuomas Korvenoja kertoi finaalin jälkeen pitävänsä voittoa isona merkkipaaluna omalla urallaan.

Brad de Veluwe on tienannut tähän mennessä 879 300 euroa. Se on startannut 23  kertaa ja voittanut näistä 20 kertaa. Se kilpailee seuraavan kerran kolmen viikon kuluttua 14.10. Hampurissa Der Grosse Preis von Deutschland -kilpailussa, jonka ykköspalkinto on 75 000 euroa.

Brad de Veluwen tähänastiset meriitit:

  • UET GP -voitto Gelsenkirchenissä 23.9.2012 (200 000 €)
  • Suuri Suomalainen Derby Helsingissä 1.9.2012 (100 000 €)
  • Sprintterimestaruus ja ME 09,7 Halmstadissa 5.7.2012 (100 000 €)
  • Orsi Mangelli Milanossa 1.11.2011 (115 000  €)
  • Kriterium-finaali Teivossa 1.10.2011 (75 000 €)
  • Ulf Thoresenin muistoajo Jarlsbergissa 17.7.2011 (76 260 €)
  • E3-loppukilpailu Bergsåkerissa 2.7.2011 (88 080 €)

Mikä UET GP?

Euroopan raviliiton UET Grand Prix -finaali ravattiin Gelsenkirchenin radalla, joka viettää 100-vuotisjuhlaansa. UET Grand Prix on ennakkomaksullinen kilpailu UET:n jäsenvaltioissa syntyneille nelivuotiaille lämminverioriille ja -tammoille ja se on järjestetty vuodesta 1985. Vincennes'ssä ajetun ensimmäisen finaalin voitti Mack the Knife rattaillaan Stig H. Johansson. Kilpailun voitto on kerran aiemminkin mennyt Suomeen vuonna 1992, jolloin Jexpress Dahlia ravasi voittoon kotiradallaan Tampereella Jorma Kontion ajamana. Ruotsalainen hevonen on voittanut UET GP:n 11 kertaa ja ranskalainen 10 kertaa.

Juhlat Vermossa keskiviikkona

Vermon ravirata järjestää Brad de Veluwen voiton kunniaksi juhlat orin faneille Vermossa ensi keskiviikkona. Luvassa on jäätelöä, jonka tarjoaa orin omistaja ja kasvattaja Lars Ingman Oy Ab.

Superorille sataa onnitteluja myös Facebookissa

KUVIA UET GP -FINAALISTA HIPPOKSEN KUVAPANKISSA

KATSO UET GP -FINAALI YOU TUBESTA

Tulokset:

1.Brad De Veluwe [4]
Tuomas Korvenoja

2.Mermaid As [1]
Johan Untersteiner

3.Up and Quick [6]
Heinz Wewering

4.Univers de Pan [2]
Philippe Daugeard

5.Oropuro Bar [8]
Marco Smorgon

6.Global Noble [9]
Veijo Heiskanen

7.Unique Quick [5]
Franck Leblanc

8.Bentley Karan [11]
Joseph Verbeeck

9.Union Quality [12]
Julien Dubois

 Askens Valencia [10] (hylättiin)
Ulf Ohlsson

 Brasil Boko [3] (jäi pois)
Ake Svanstedt

 Uhlan Noir [7] (jäi pois)
Jörgen Westholm


Tarkempi tuloslistaus radan sivulla