Hyppää sisältöön

Brad De Veluwe maailman valloitukseen

Raviurheilevan Suomen silmäterä, 3-vuotias lämminveriori Brad De Veluwe on elämänsä toistaiseksi suurimman tehtävän edessä. Hevonen kilpailee marraskuun 1.päivänä Italian Milanossa Euroopan parhaita hevosia vastaan.

Brad lähti matkaan kotitallilta Sipoosta varhain torstaiaamuna. Pitkä matka vaatii huolellisen suunnittelun. Hevosta on voitava liikutella matkan varrella usein, jotta se on parhaassa terässä kilpailussa. Valmentaja Tuomas Korvenoja valottaa matkasuunnitelmaa:

”Torstai-illaksi hevonen ehtii yöpymään Etelä-Ruotsiin. Hoitaja Marie Karlsson ajaa sillä lenkin perjantaina, jonka jälkeen matka jatkuu lautalla Saksan puolelle Nürnbergiin ja edelleen Müncheniin lauantai-illaksi. Menen itse sunnuntaina Müncheniin ajamaan viimeistelyn. Maanantaina siirrymme Milanoon odottamaan tiistai-iltapäivällä ajettavia karsintalähtöjä.”

 

Hoitaja paljosta vastuussa

Hevosen hoitaja on paljosta vastuussa pitkän kuljetuksen aikana. Hän huolehtii matkan aikana riittävästä juomisesta, sopivasta ruokinnasta ja hevosen voinnin tarkkailusta. Monet hevoset ilmaisevat matkustaessaan stressaantumista esimerkiksi juomista tai syömistä vähentämällä.

”Brad De Veluwe on jo matkustanut aika paljon. Olemme käyneet Ruotsissa ja Norjassa, eikä matkustaminen tuota ongelmia. Vaikka hevonen on luonteeltaan vilkas, niin se kuitenkin malttaa matkallakin juoda ja ruoka maistuu. Pitkissä kuljetuksissa on aina olemassa kuivumisen vaara, jota vältetään antamalla hevoselle elektrolyyttejä”, Korvenoja kertoo.

Brad De Veluwen hoitaja Marie Karlsson nauttii Korvenojan täyttä luottamusta.

”Hänen kanssaan on tehty yhteistyötä jo monta vuotta. Työteliäämpää ja tarkempaa henkilöä on vaikea kuvitella. Hän on paras mahdollinen matkakumppani Bradille. ”

 

Huippuyksilöiden kohtaaminen

Milanon kilpailu, perinteikäs Orsi Mangelli, ajetaan tänä vuonna jo 80. kerran. Euroopan parhaat kolmivuotiaat, kaikki huippulahjakkaita yksilöitä, kohtaavat tässä kilpailussa yleensä ensimmäistä kertaa. Suomalainen hevonen on voittanut kilpailun kahdesti: raviprinsessa Passionate Kemp 2004 ja amerikkalaisyntyinen Southwind Vernon 2003. Kilpailun palkintosumma on minkä tahansa suuren ravimaan tasoon verrattuna korkea 385 000 euroa. Voittaja saa myös karsintalähdön voittaessaan tästä noin puolet.

Brad De Veluwen valmentaja Tuomas Korvenoja lähtee kisaan mukaan hyvällä mielellä. Vaikka arpaonni paiskasi Bradin karsinassa takariviin, Korvenoja on luottavainen.

”Ei ne meitä karkuun juokse”, hän myhäilee. Myöskään kahden kilpailun ajaminen samana päivänä ei ole Korvenojan mielestä Bradille ainakaan sen vaikeampaa kuin muillekaan.

Finaalin lähtöpaikat määräytyvät karsintojen sijoitusten ja aikojen mukaan. Näin ollen Bradin on mahdollista päästä paikalle, jolta se voi hyödyntää kovinta asettaan, räjähtävää lähtönopeutta.

Ennen Orsi Mangellia Brad De Veluwe on ansainnut vain vuoden kestäneellä urallaan Suomen, Ruotsin ja Norjan radoilta lähes 300 000 euroa.

 

Orsi Mangelli-karsinnat ajetaan Milanossa 1.11. tiistai-iltapäivällä ja finaali vielä samana iltana aikataulun mukaisesti klo 19.05. Kaikki lähdöt ovat myös suomalaisen Fintoton pelikohteita ja nähtävissä suorana TotoTV:stä tai internetistä osoitteessawww.toto.fi (vaatii kirjautumisen).