Hyppää sisältöön

Arna Ruohomäki jälleen Wahlstén Salamakypärien osalähdön voittoon

Wahlstén Salamakypärien kymmenennessä osalähdössä nähtiin tuttu voittaja, kun Arna Ruohomäki ohjasti Heavy Beatin hallittuun voittoon. Ruohomäki on nyt ohjastanut voittoon kolmessa Salamakypärien osalähdössä. Toiseksi lähdössä juoksi Ayse Könecin ohjastama Leemark's Felicia ja kolmanneksi kiri kilpailua johtavan Niki Finnströmin ajama Grove’s Hector.

1L5A0123
Heavy Beat / Arna Ruohomäki

Ruohomäki tarjosi Heavy Beatille selkäjuoksun, jonka jälkeen hevonen kiri varmaan voittoon loppusuoralla. –Voiton kannalta ratkaisevaa oli, kun sain vielä loppukaarteessa ajaa pahimman vastustajan selässä. Hevonen oli hyvä, ja osasin jo ennakkoon odottaa menestystä tällä. Olen ajanut Heavy Beatia kaksi kertaa aikaisemmin ja ollut niissä lähdöissä toinen ja kolmas, Ruohomäki kertoo.

Vermon osalähdön jälkeen Ruohomäki on enää kaksi pistettä jäljessä johtavaa Finnströmiä. Kolmantena kilpailussa jatkaa Iivari Nurminen.

Seuraava Wahlstén Salamakypärät osalähtö ajetaan Vermossa keskiviikkona 17.10.

Wahlstén Salamakypärät pistetilanne


1. Niki Finnström 104 pistettä

2. Arna Ruohomäki 102

3. Iivari Nurminen 80

4. Toni Ripatti 76

5. Tiina Mikkola 70

6. Kimi Pesonen 65

7. Riku M Lindgren 62

8. Ayse Könec 59

9. Sanna Kumanto 55

10. Niko Huuskola 52

11. Anu Penttilä 49

12. Victor Björkroth 39

13. Antti-Joonas Heikkinen 12