Hyppää sisältöön

Aarteen Kiiltopää ja Ella-Saara Liimatainen Mini Stakesin voittoon – B-ponien Poni Stakes Smedens Andiamolle ja Jenni Rautiaiselle

Kuopio Stakes –raveissa ajettiin shetlanninponien Mini Stakes ja ensimmäistä kertaa myös Poni Stakes B-poneille. Mini Stakesin kaksoisvoitto meni Konnevedelle kun 15-vuotias Ella-Saara Liimatainen kiritti omistamansa ja valmentamansa sekä Taina Lehtisen kasvattaman 5-vuotiaan Aarteen Kiiltopään varmaan voittoon ja hyvänä kakkosena seurasi Poni-Ilolan Ariel Riina Honkosen ohjastamana. Pronssisijalle nousi 180 metrin pakilta lähtenyt kuopiolaisten Iida ja Paavo Korhosen omistama ja Iida Korhosen valmentama kotiradan Strait's Poker Väinö-Kalle Korhosen ohjastamana.

Ella-Saara Liimatainen on aloittanut poniharrastuksensa 12-vuotiaana Konnevedellä sijaitsevassa Poni-Ilolan poniravikoulussa. Poni-Ilolan poniravikoulua pitävät Mini Stakesissa toiseksi sijoittuneen Poni-Ilolan Arielin kasvattajat sekä ponia ohjastaneen Riina Honkosen vanhemmat Mervi ja Jari Honkonen. Poni-Ilolan oppien myötä Ella-Saara Liimataisen innostus kasvoi oman tallin pitoon.

-Nyt minulla on kotona kahden ponin talli ja Kiiltopään lisäksi minulla on 3-vuotias shettis, joka on tulossa ensi kesänä starttiin. Mini Stakesin voitto oli tosi hieno, sillä se oli ensimmäinen suurkilpailuvoitto minulle ja Kiiltopäälle, iloitsee Ella-Saara Liimatainen.  

IMG_3352
Aarteen Kiiltopää ja Ella-Saara Liimatainen Min Staksesin 2018 voittoon. Kuva: Helena Hyvämäki-Mäenpää


Jenni Rautiaiselle ja Smedens Andiamolle historian ensimmäinen Poni Stakes


Mini Stakesilla on jo pitkät perinteet ja tänä vuonna ajettiin ensimmäisen kerran Poni-Stakes myös B-poneille. 19-vuotias Jenni Rautiainen kiritti Poni Stakesin ylivoimaiseen voittoon omistamansa sekä valmentamansa Smedens Andiamon ajalla 47,6 ke. Toiseksi sijoittui Noora Nykäsen omistama ja Elina Pakkasen valmentama sekä ohjastama Circo 5-vuotiaiden Suomessa syntyneiden SE-ajalla 2.00,3ke. Kolmas maalissa oli Pinja Iltasen H.G. Loreen.

jenni
Jenni Rautianen ja Smedens Andiamo Poni Stakesin 2018 voittoon. Kuva: Miia Kokkonen.

Kangasniemeläisellä Jenni Rautiaisella on statistiikassa 157 ponilähtöä ja 47 voittoa. Jennillä on myös C-ajolupa ja 30 kilpailua hevoslähdöistä.

-Poni Stakes on mielestäni hieno lisä B-ponien suurkilpailuihin. Isoissa raveissa on erityisen hieno fiilis ajaa kilpaa. Poniuran mieliinpainuvin voitto tuli Poniruhtinuuden päätösmatkalta Virpiniemen Ponikuninkuusraveissa vuonna 2016, kertoo Jenni Rautianen kysyttäessä uran mieliinpainuvinta voittoa.

- Smedens Andiamon kautta on tarkoitus jatkaa 9.6. Jyväskylässä ajettavassa Poni Eliitissä, kertoo Jenni Smedens Andiamon jatkosuunitelmista.

Lisätietoja:

Kuopion ravirata

Heini Korhonen

nuorisovastaava

050 5747456

ravinuoret@kuopionravirata.fi

www.facebook.com/KuopionRavinuoretRy 

www.kuopionravirata.fi 

Suomen Hippos ry

Helena Hyvämäki-Mäenpää

nuorisotoiminnan koordinaattori

Puhelin: +358 (0)20 760 5246

helena.hyvamaki-maenpaa@hippos.fi