Hyppää sisältöön

Äänestäjä Suomenhevosten Derbyn sankari

5-vuotiaiden suomenhevosten kauden pääkilpailun, suomenhevosten Derbyn, voittoon tyylitteli keulapaikalta Harri Kotilaisen ohjastama ja valmentama ruuna Äänestäjä. Toiseksi sijoittui Pikkukunkku Evartti ja kolmas oli Lilin Jytky. Jyväskylän raviradalla ajettu kilpailu oli paikallisten juhlaa, sillä koko kärkikolmikko tulee Keski-Suomesta. Äänestäjä ansaitsi voitostaan 37 500 euron ykköspalkinnon.

Äänestäjä
”En ehkä vielä täysin ymmärrä, että voitimme, mutta isolla porukalla tällainen voitto on hienoa jakaa!” Äänestäjän ohjastaja sekä valmentaja Harri Kotilainen. Kuva Merja Ahola-Turpeinen


Killerjärven raviradalla ajettu suomenhevosten Derby päättyi kotiradan ruuna Äänestäjän juhliin. Hevosen valmentaja ja ohjastaja Harri Kotilainen oli voiton ratkettua mahtavissa fiiliksissä.

- Tunne on sanoinkuvaamattoman hieno. Hevonen oli hyvä, mutta voitto on aina lopulta pienistä asioista kiinni. Hevosen kanssa on tehty paljon töitä ja se kannatti.

 

Derbyn karsinnan ja finaalin välissä Kotilainen kertoo hevosen saaneen lihashuoltoa ja hieman terävämpää treeniä.

- Eilen ruuna tuntui normaalille ja ajoin sillä vähän terävämmin. Tänään lämmityksessä se tuntui todella hyvälle ja odotukset nousivat korkealle. Aina tällä hevosella saa laukkaa hieman pelätä, mutta yleensä sillä on siihen joku syy. Tämä lähtee auton takaa kuin lämminverinen ja saimmekin keulat helposti. Myös lopussa varaa jäi, mutta en uskaltanut ajaa enempää karkuun kun hevonen oli mukavasti ohjilla ja tuntui hyvältä, Kotilainen kertoo melko raskaissa olosuhteissa hienoon voittoaikaan 25,0a, juosseen Äänestäjän juoksun kulusta.

 

- Äänestäjän kanssa on matkan varrella ollut ongelmia, mutta Derby oli aina tähtäimessä. Kun suomenhevosen kanssa saa ongelmat ratkaistua, niin se palkitsee aina.

 

Pikkukunkussa toiseksi sijoittuneen Äänestäjän omistaa Jou-Jou Talli Jyväskylästä. Jou-Jou tallin vetäjä Perttu Kemiläinen ylisti Kotilaisen hevosmiestaitoja.

- Jou-Jou talli on kolmentoista henkilön kimppa, jonka keski-ikä on 47 vuotta. Nuorin meistä on 25-vuotias ja vanhin yli 70, osalla on hevosia ennestään ja osalle tämä on ensimmäinen hevonen, joten omistajien kirjo on laaja. Huhtikuussa ostimme Äänestäjän, jolla Kotilaisen mukaan oli sekä aineksia että ongelmia. Tämä hevonen on todiste siitä, että Kotilainen on viimeisen päälle hevosmies. Muutenkin homma pelaa ja Harri on mahtava mies, Kemiläinen kehuu.

 

Hevosen hoitajana toimii Terhi Kotilainen, jolle Äänestäjällä on selvästi erityinen paikka sydämessä.

- Ei ole tämän parempaa hevosta, sen luonne on 110. Tämä on ihmisen paras ystävä, ja enemmänkin, Kotilainen päättää.

 

Suomenhevosten Derbyssä toiseksi sijoittui kolmannesta ulkoa kiriin lähtenyt Antti Ojanperän ohjastama ja valmentama, Talli Pajatson omistama Evartti. Kolmanneksi sijoittui alussa haparoinut, Hannu Torvisen ohjastama ja Aimo Vuorisalon valmentama Lilin Jytky. Lilin Jytkyn omistaa Pekka Kaipainen ja Matti Nieminen.


Hevonen / OhjastajaAika   KerroinPalkintoMatka:rata 
1.3Äänestäjä Harri Kotilainen25,0  6137 500 €2140:3Selostus / Video / TotoTV
2.2Evartti Antti Ojanperä25,1  2018 750 €2140:2Selostus / Video / TotoTV
3.1Lilin Jytky Hannu Torvinen25,3 9111 250 €2140:1Selostus / Video / TotoTV
4.9Kobardi Iikka Nurmonen26,1  2067 500 €2140:9Selostus / Video / TotoTV
5.6Antin Onni Tapio Perttunen26,2  4253 750 €2140:6Selostus / Video / TotoTV
6.4Viktor Kärppä Esa Holopainen26,3 1103 750 €2140:4Selostus / Video / TotoTV
7.12Lissun Eerikki Ari Moilanen26,7 256310 €2140:12Selostus / Video / TotoTV
8.10Riipinen Veli-Erkki Paavola26,9  771310 €2140:10Selostus / Video / TotoTV
9.7Fiiling Niko Jokela27,1  133310 €2140:7Selostus / Video / TotoTV
10.11Patriootti Tero E Mäenpää27,2  262310 €2140:11Selostus / Video / TotoTV
11.5Tupla-Erkki Mika Forss27,4  108310 €2140:5Selostus / Video / TotoTV
12.8Almus Antti Isomaa27,8 1510310 €2140:8Selostus / Video / TotoTV

24,5/Äänestäjä 26,5 26,0 22,0

 

Derby-voittajat kautta aikojen

 

Derby on vuosittain Killerjärvellä ravattava 5-vuotiaiden suomenhevosten ennakkomaksullinen suurkilpailu. Ensimmäinen Derby- voittaja kruunattiin vuonna 1975.